Mistä apua ylivelkaantumiseen?

Suomen valtiolla on velkaa 95 miljardia euroa eli noin 17 000 euroa henkilöä kohden. Valtion velkaantumisen lisäksi suomalaisen yhteiskunnan ongelmana on yksityishenkilöiden velkaantuminen. Euroopan muihin maihin verrattuna suomalaisten kotitalouksien velkaantumisen aste ei vaikuta erityisen huolestuttavalta, sillä talouksien velkaantumisaste Suomessa on pohjoismaiden alin. On kuitenkin muistettava, että koko euroalue on velkaantunut huomattavaa vauhtia.

Yksityishenkilöiden velkaantumisasteen lisäksi merkittävää on äkillisiin elämäntilanteen muutoksiin varautuminen. Maksuhäiriömerkintöjen määrä on yksi indikaattori siitä, kuinka hyvin yksityishenkilöt varautuvat odottamattomiin tilanteisiin, kuten työttömyyteen tai sairastumiseen. Maksuhäiriöisiä suomalaisia on tällä hetkellä yli 360 000. Määrä on suhteellisesti enemmän kuin 1990-luvun laman aikana.

Uutta velkatilanteessa on, että ongelmiin joutuneet eivät enää koostu pelkästään työttömistä ja pienipalkkaisista henkilöistä, vaan myös hyvätuloiset ylivelkaantuvat muun muassa suurista asunto- ja autolainoista johtuen. Tässä vaiheessa turvaudutaan usein kulutusluottoihin. Vaikka tämä koskeekin erityisesti 29-45-vuotiaita miehiä, ylivelkaantumisen voidaan katsoa olevan sosiaalisesta asemasta riippumaton kehityssuunta.

Luottotietojen menettäminen vaikeuttaa elämää, sillä esimerkiksi puhelinliittymän tai vakuutuksen saaminen taikka asunnon vuokraaminen hankaloituu. Toisaalta maksuhäiriömerkintä estää tehokkaasti lisävelkaantumista ja pakottaa sopeuttamaan menot tuloihin. Velkaantumista voidaan ehkäistä ennen luottotietojen menettämistä, mutta tietojen menettämisen jälkeenkin tilannetta on mahdollista helpottaa. Ensisijaisesti apua kannattaa hakea kunnallisesta talous- ja velkaneuvonnasta. Tätä kautta avun saaminen saattaa ruuhkautumisen vuoksi kuitenkin kestää useita kuukausia eikä tilanteeseen ole lähitulevaisuudessa näkyvissä helpotusta. Myös Takuu-Säätiöltä tai vaikkapa paikalliselta seurakunnalta voi hakea apua.