Uudistuva teknologia arkaluonteisen tiedon välittäjänä - viestivihko kotihoidossa siirtyy historiaan?

Kaleva-lehti uutisoi 7.3.2015, että Oulun kaupungin alueella on luovuttu käyttämästä viestivihkoa kotihoidon asiakkaiden ja näiden omaisten välillä. Viestivihossa välitetään tietoa kotihoidon saajan syömisestä, voinnista ja tehdyistä hoitotoimista. Syynä viestivihosta luopumiseen oli riski siitä, että viestivihon sisältämät arkaluontoiset tiedot eli tässä yhteydessä tiedot kotihoidon käyttäjän yksityiselämästä ja terveydentilasta, voisivat näkyä myös muille kuin sille taholle, kenelle viesti on tarkoitettu. Lähiomaisen, joka usein osallistuu aktiivisesti hoitamiseen ja on huolissaan läheisestään, näkökulmasta tämä on luonnollisesti ongelmallista. Miksi poistaa järjestely joka toimii?

Oulun kotihoidon palvelupäällikkö perusteli päätöstään sillä, että asunnossa voi käydä muitakin kuin lähiomainen. Tällöin on todella olemassa vaara siitä, että muu kuin lähiomainen voisi päästä käsiksi arkaluonteisiin tietoihin. Riski on todellinen, vaikkakin muistisairaan kotona usein käy vain läheisiä ihmisiä. Oulun kotihoidossa tehty päätös ei ole yhtenevä valtakunnallisesti, vaan pikemin poikkeus. Ilmeisesti muualla Suomessa asia nähdään siten, että tiedonkulku lähiomaisen ja hoitavan tahon välillä on tärkeämpää kuin salassapitosäännösten tarkka noudattaminen.

Arkaluonteinen tieto pidettävä salassa

Mitä on arkaluontoinen tieto? Vastauksia tähän kysymykseen saadaan useista eri laeista. Henkilötietolain mukaan henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta taikka häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia sekä sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiaan sosiaalihuollon palveluja, tukitoimia ja muita sosiaalihuollon etuuksia koskevat tiedot ovat arkaluonteisia henkilötietoja. Julkisuuslain mukaan sosiaalihuollon asiakkaan tiedot sekä tiedot hänen saamista etuisuuksista, tukitoimista ja sosiaalihuollon palvelujen käytöstä. Niin ikään tiedot henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka tiedot hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta ovat salassa pidettäviä. Potilaslain mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä. Näin ollen muistisairaasta kirjoitetut terveydentilaa koskevat tiedot ovat kiistatta salassapidettäviä. 

Kenelle arkaluontoisia tietoja saadaan antaa ja milloin?

Salassa pidettäviä tietoja saadaan luovuttaa esimerkiksi lähiomaisille pääosin kahdessa eri tilanteessa. Ensiksi niitä saadaan luovuttaa potilaan suostumuksella eli silloin, kun hoidettava on antanut täydessä ymmärryksessä luvan antaa tietyille tahoille itseään koskevia tietoja. Toiseksi tietoja saadaan luovuttaa esimerkiksi silloin, kuin kyseessä on lähiomainen ja hoidettava ei kykene antamaan suostumusta tietojen antamiseen, mutta olisi oletettavaa, että hän tähän suostuisi. Ratkaisun asiassa tekee tällöin hoidosta vastaava lääkäri. Muistisairaudesta kärsivän lähiomainen on hyvä esimerkki siitä, kenelle hoidettavan voidaan olettaa haluavan antaa itseään koskevia tietoja. Ongelmana ei ole usein tietojen antaminen lähiomaiselle, vaan tässä näiden tietojen näkyminen ulkopuoliselle nykyisten toimintatapojen vuoksi.

Voidaanko viestivihkoa käyttää loukkaamatta salassapitosäännöksiä?

Salassapitosäännösten noudattamiseksi on tehtävissä luovia ratkaisuja, joilla voidaan toteuttaa lähiomaisen ja kotihoidon välinen tiedonkulku. Viestivihon sisällölliset merkinnät voidaan esimerkiksi suunnitella siten, etteivät ne loukkaa hoitoa ja palveluita saavan yksityisyyttä. Vihon käytössä voidaan hyödyntää erilaisia koodisanoja tai kirjata vihkoon vain syömiset, siivoukset yms. yleisluontoiset asiat, joiden voidaan katsoa kuuluvan salassapitosäännösten ulkopuolelle. Esimerkiksi "ruokailtu yhdessä, siivottu ja pesty vaatteita" -tyylinen kirjaus tuskin loukkaisi salassapitosäännöksien henkeä. Mikäli kotihoidossa ilmenisi jotakin merkittävää hoidettavan terveydentilaan liittyen, voitaisiin vihkoon kirjata ainoastaan soittopyyntö läheiselle. Selkeällä ohjeistuksella sen suhteen, mitä viestivihkoon kirjataan, voitaisiin mahdollisesti välttää Oulun ongelmatilanne. 

Kanta-arkisto ongelmien ratkaisuna

Järkevämpi luova ratkaisu olisi kehittyneempi nykyteknologian hyödyntäminen. Kanta-arkisto on uusi valtakunnallinen tietokanta, josta tulevaisuudessa jokainen voi sähköisellä tunnistautumisella tarkastella omia tietojaan. Kanta-arkisto olisi erinomainen keino muodostaa yhteys myös lähiomaisen ja muistisairasta vanhusta hoitavan tahon välille. Tietoihin ei pääsisi käsiksi kuin ne, joille oikeudet on luovutettu, sillä järjestelmä vaatisi tunnistautumisen. Järjestely poikkeaisi nähdäkseni nyt kaavaillusta mallista, jonka mukaan suostumuksin voitaisiin oikeuttaa terveydenhuollon yksikköjä tietojen katseluun. Tietoihin oikeutettujen lähiomaisten joukosta päättäisi ensisijaisesti hoitoa saava henkilö itse valtuutuksen/suostumuksen keinoin. Mikäli hoidettava ei ymmärrä asian merkitystä tai ei kykene tietoa antamaan, päättää tästä lääkäri potilaslain perusteella. Muistisairauden vaikeutuessa päätöksentekoon osallistuu edunvalvoja, mikäli tällainen määrätään. Edunvalvojan määrääminen ei kuitenkaan poista omaisten tiedonsaantioikeutta ja toisaalta edunvalvojaksi voidaan myös määrätä se lähiomainen, joka muutoinkin on hoitanut muistisairaan läheisensä asioita.

Ongelma sen suhteen keille omaisista luovutetaan tietoja ja kenen hoidettava itse haluaa olevan oikeutettu saamaan terveydentilaansa koskevia tietojaan on väliaikainen. Kanta-arkiston on kaavailtu sisältävän mahdollisuuden tehdä hoitotahto verkossa. Olisi vähintäänkin kyseenalaista, mikäli Kanta-arkistossa ei pystyisi esimerkiksi hoitotahdon yhteydessä nimeämään lähiomaisiaan ja tekemään suostumusta siihen, että tietyt nimetyt henkilöt saisivat oikeuden terveydentilaa koskevien tietojen katsomiseen tai ainakin osaan niistä. Tällöin ongelma siitä, kenelle tietoja voidaan luovuttaa vähenee tulevaisuudessa ja tekniset valmiudet tietojen reaaliaikaiseen välittämiseen ovat olemassa. Olisi merkillistä, mikäli kanta-arkistoa varten luotavaa teknologiaa ei hyödynnettäisi myös kotipalvelussa tapahtuvassa viestinnässä.

Viestivihko jäänee historiaan, mutta siirtymävaiheen kipupisteinä syntyy Oulun kotihoidossa esiin tulleita ongelmia. Oleellinen kysymys tässä vaiheessa onkin se, onko kunnalla velvollisuus informoida lähiomaisia, jotka osallistuvat kotona asuvan muistisairaan hoitoon? Onko kunnalla velvollisuus tarjota vaihtoehtoinen tapa tiedonkululle poistaessaan olemassa olevan järjestelyn?

Mielestäni viestivihkojärjestelmää ei ole järkevää romuttaa laajemmassa mittakaavassa ennen kuin sille löydetään tietoteknisesti turvallinen korvaava ratkaisu. Tässä vaiheessa olisi viisainta sopia yhteisistä toimintatavoista ja ohjeistuksesta viestivihon sisällön suhteen ja hyödyntää sitä siten, ettei salassapitosäännökset vaarantuisi.