Edunvalvontavaltuutetun valitsemisesta

Edunvalvontavaltuutus on valtakirja, jolla voi valtuuttaa haluamansa henkilön huolehtimaan asioistaan siltä varalta, että tulee myöhemmin kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Edunvalvontavaltuutuksella voidaankin luoda ”oman näköisensä” asiainhoitojärjestelmä sellaisten tilanteiden varalta, että toimintakyky menetetään. Yksi keskeisimmistä syistä edunvalvontavaltuutuksen laatimiselle on se, että näin saa itse päättää etukäteen siitä, kuka on se henkilö, joka hoitaa asioita, kun siihen ei enää itse kykene. Siksi edunvalvontavaltuutuksen laatimista harkittaessa onkin hyvä etukäteen miettiä, kenet haluaa valita asioitaan hoitamaan.

Ensinnäkin on huomioitava, että ainoastaan luonnollinen henkilö, eli ihminen, voi toimia edunvalvontavaltuutettuna (myöhemmin ”valtuutettu”). Valtuutetuksi ei voi määrätä oikeushenkilöä, esimerkiksi yritystä. Valtuutetun valintaa ei voida myöskään delegoida kenellekään. Edunvalvontavaltuutuksessa tulee siis valita tietty nimetty ihminen toimimaan valtuutettuna.

Edunvalvontavaltuutuksella annetaan valtuutetulle yleensä laajat valtuudet hoitaa omia asioita ilman säännöllistä valvontaa. Edunvalvontavaltuutus edellyttää siksi valtuuttajan ja valtuutetun vahvaa keskinäistä luottamusta. Tällaiset luotetut henkilöt ovat käytännössä usein sukulaisia, muun muassa puolisoita, lapsia ja muita lähisukulaisia. Valtuutettu voi olla myös muu henkilö kuin sukulainen, esimerkiksi ystävä. Tyypillisesti valtuutetut ovat pääasiassa sukulaisia, mutta sukulaisuussuhde ei ole olennaista valtuutetun valitsemisessa, vaan sukulaisuussuhdetta tärkeämpää on luottamussuhde valtuuttajan ja valtuutetun välillä.

Valtuutetun on oltava myös kykenevä ja sopiva toimimaan valtuutettuna. Valtuutettu ei siis voi olla itse kykenemätön hoitamaan asioitaan. Valtuutettuna ei voi toimia esimerkiksi henkilö, jolle on määrätty edunvalvoja. Koska valtuutetun on oltavat kykenevä ja sopiva toimimaan valtuutettuna, valtuutetun ikään kannattaa kiinnittää huomiota, kun valitsee valtuutettua. Kategorista estettä ei ole valita edunvalvontavaltuutuksen laadintahetkellä alaikäistä valtuutetuksi, mutta valtuutetun tarvinnee olla täysi-ikäinen, kun valtuutus vahvistetaan ja valtuutetun tarvitsisi alkaa hoitaa tehtäväänsä. Jos taas valtuutetuksi nimetään samanikäinen henkilö kuin valtuuttaja, kasvaa riski siitä, että valtuutettu on itse kykenemätön hoitamaan valtuutetun tehtävää silloin, kun se on tarpeen.

Edunvalvontavaltuutuksen vähimmäisvaatimus on, että siinä on nimetty yksi tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö toimimaan valtuutettuna. Valtuutettu voi kuitenkin tulla tilapäisesti tai pysyvästi estyneeksi hoitamaan valtuutetun tehtäväänsä esimerkiksi sairauden tai esteellisyyden takia. Tällaisten estetilanteiden varalle varsinaiselle ensisijaiselle valtuutetulle on mahdollista ja suositeltavaa nimetä varahenkilöitä, joista käytetään nimitystä toissijainen valtuutettu ja varavaltuutettu.

Toissijainen valtuutettu nimetään sen varalta, että (ensisijainen) valtuutettu ei ota tehtävää vastaan, luopuu siitä tai tulee pysyvästi estyneeksi hoitamaan sitä. Toissijaisia valtuutettuja voi nimetä useita. Usean toissijaisen valtuutetun tilanteessa kannattaa toissijaiset valtuutetut pääsääntöisesti nimetä etusijajärjestyksessä.

Varavaltuutettu taas nimetään sen varalta, että valtuutettu tulee sairauden tai esteellisyyden vuoksi taikka muusta syystä tilapäisesti estyneeksi hoitamaan tehtäväänsä. Myös varavaltuutettuja voi nimetä useita, ja tällaisessa tilanteessa kannattaa varavaltuutetut pääsääntöisesti nimetä etusijajärjestyksessä. Erityisesti varavaltuutetun nimeäminen on tärkeää niitä tilanteita silmällä pitäen, että varsinaisena valtuutettuna on sukulainen. Sukulaisen ollessa varsinaisena valtuutettuna syntyy helposti esteellisyystilanteita esimerkiksi perintöasioiden ja omaisuuden lahjoittamisen yhteydessä. Vaikka esteellisyystilanteet ovat suhteellisen harvinaisia, on suotavaa nimetä esteetön ei-sukulainen vähintään varavaltuutetuksi. Tietyissä tilanteissa esteettömän valtuutetun nimeäminen on ainoa mahdollisuus tehdä joitain toimia valtuuttajan puolesta. Menemättä tarkemmin edunvalvontavaltuutusasioissa ilmeneviin lahjoittamiseen liittyviin ongelmiin muun muassa lahjan antaminen sukulaiselle ei onnistu, ellei valtuuttaja ole valinnut esteetöntä ei-sukulaista vähintään varavaltuutetuksi.

Toissijaisen valtuutetun ja varavaltuutetun tehtävät eroavat siinä, että toissijaisen valtuutetun tehtävä aikanaan muodostuu pysyväksi, kun taas varavaltuutettu toimii vain tietyissä tilanteissa tilapäisen esteen ajan. Sama henkilö voidaan nimetä sekä toissijaiseksi valtuutetuksi että varavaltuutetuksi. Olennaista kuitenkin on, että toissijaisia valtuutettuja ja varavaltuutettuja on tällöin tarpeeksi ja että mahdollisia esteellisyystilanteita silmällä pitäen joksikin valtuutetuksi on nimetty esteetön (perheen ja suvun ulkopuolinen) valtuutettu. Toissijaisen valtuutetun ja varavaltuutetun valitseminen edunvalvontavaltuutukseen on suositeltavaa, jotta valtuutusta voidaan käyttää, jos (ensisijainen) valtuutettu on jostain syystä kykenemätön toimimaan edunvalvontavaltuutettuna.

Mahdollista on myös määrätä useampi henkilö, esimerkiksi lapset, yhdessä edunvalvontavaltuutetuiksi. Kuitenkin käytännön asioiden hoitoa helpottaa, jos valtuudet ovat vain yhdellä henkilöllä kerrallaan, eikä usean yhtäaikaisen valtuutetun nimeäminen ole tavallisimmissa tapauksissa kannattavaa.

Huomioitavaa on, että kenelläkään ei ole velvollisuutta ryhtyä valtuutetuksi. Ennen edunvalvontavaltuutuksen laatimista valtuutettua valittaessa on syytä varmistaa, että valtuuttajan valtuutetuksi suunnittelemansa henkilö on tarvittaessa halukas ottamaan tehtävän vastaan.

Tässä artikkelissa on pyritty tuomaan esiin olennaisimpia asioita, jotka on hyödyllistä tietää valtuutettua valittaessa, mikä on vain yksi asia, joka tarvitsee ottaa huomioon edunvalvontavaltuutusta laadittaessa. Edunvalvontavaltuutus ei ole kaikkein yksinkertaisin asiakirja, minkä takia suositeltavaa on käyttää asiantuntija-apua edunvalvontavaltuutuksen laatimisessa.

---

Roope Raunio

Asianajaja

Soita 050 491 0828

Päättääkö osakeyhtiön osakkeenomistaja vai hallitus?

Usein varsinkin pienemmissä osakeyhtiöissä yhtiön osakkeenomistajat tavalla tai toisella tosiasiallisesti tekevät yhtiötä koskevia päätöksiä taikka ohjaavat yhtiön toimintaa. Juridisesti osakkeenomistajalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista yleistoimivaltaa tehdä päätöksiä yhtiössä tai edustaa yhtiötä.

Osakeyhtiössä osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Osakkeenomistajat voivat toki yhtiökokousta pitämättä yksimielisinä tehdä päätöksiä, mutta vain sellaisista asioista, jotka kuuluvat yhtiökokouksen päätettäväksi. Edes yhtiön ainoa osakkeenomistaja ei siis voi muulla tavoin tehdä päätöksiä yhtiössä eikä toimia yhtiön puolesta, ellei tällä osakkeenomistajalla ole päätösvaltaa tai edustamisoikeutta esimerkiksi sen vuoksi, että hän on yhtiön hallituksessa.

Yhtiökokous voi tosin määrätä, että yhtiökokous päättää toimitusjohtajan ja hallituksen yleistoimivaltaan kuuluvasta asiasta.

Kokonaan toinen asia on, että yhtiön hallituksen kannattaa jossain määrin olla kartalla siitä, että minkälaiset päätösehdotukset tulevat saamaan yhtiökokouksessa tarvittavan äänimäärän osakkeenomistajilta. Tästä syystä osakkeenomistajien mielipiteet yhtiössä tehtävistä päätöksistä saavat merkityksensä myös yhtiön hallituksessa.

Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiötä johtaa ja edustaa yhtiön hallitus ja mahdollinen toimitusjohtaja. Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestyksestä. Hallitus vastaa myös yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Mahdollinen toimitusjohtaja puolestaan hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Yhtiön jokapäiväisessä toiminnassa osakkeenomistajien ja yhtiön johdon roolien selkeä erillään pitäminen ei välttämättä näytä merkitykselliseltä, mutta muun muassa vastuukysymyksien osalta roolien erillään pitäminen on tärkeää. Erityisesti sellaisessa yhtiössä, jossa osakkeenomistajina ja yhtiön hallituksen jäseninä on eri henkilöitä, tämä on olennaista. Jos esimerkiksi enemmistöosakkeenomistajalla on jatkuvasti tarve pyrkiä puuttumaan yhtiön johdon tekemiin päätöksiin, tulee osakkeenomistajan arvioida sitä, että olisiko hallituksen kokoonpanoa tarvetta muuttaa yhtiökokouksessa.

Kehotan matalalla kynnyksellä tarttumaan puhelimeen ja kysäisemään lakimieheltä tai esimerkiksi Yrittäjien neuvontapuhelimesta, mikäli tällaisissa asioissa tulee epäselvyyksiä.

---

Jonne Rantanen

Asianajaja, varatuomari, osakas

Soita 050 409 3979

Ohjeet edunvalvontavaltakirjan laatimiseen

Voiko edunvalvontavaltakirjan laatia itse? Totta kai. Internetistä löytyy lukuisia hyviä pohjia ja ohjeistuksia valtakirjan laatimiseksi kotona. Asiaan vihkiytyneen juristin kanssa keskustelu johtaa useimmissa tapauksissa kuitenkin siihen, että valtakirjasta tulee hyvin erinäköinen, kuin mikä se oli ennen keskustelua. Avaan artikkelissa perusteluineen tyypillisimmät oksakohdat sekä ratkaisut. 

1.     Molemmat lapset samanaikaisesti valtuutettuina – eli sisarukset voivat hoitaa yhdessä asioitani. Laki sinänsä mahdollistaa sen, että valtuutus on jaettu, mutta oikeuskirjallisuudessa on selkeäsanaisesti todettu, että jaettu valtuutus merkitsee lähinnä sitä, että asiakirjan laatinut juristi ei ole osannut asiaansa. Näin siksi, että valtuutetut voivat tehdä samanaikaisesti toimia, jotka sitovat päämiestä eli valtuuttajaa ja näin aiheuttaa moninaisia oikeudellisia ongelmatilanteita. Esimerkkeinä olkoon vaikkapa hoitopaikan valinta samanaikaisesti kahdesta eri yksiköstä tai valtuuttajan ajoneuvon myynti samana päivänä kahdelle eri ostajalle. Kummankin valtuutetun tekemät oikeustoimet ovat valtuuttajaa sitovia, mutta kumpaakin ei luonnollisesti voida toteuttaa. Pahimmillaan aiheutetaan oikeudenkäyntejä, joista päämiehelle eli valtuuttajalle aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia. 

2.     Lahjat lapsille – Usein halutaan valtakirjaan määräys, jonka mukaan valtuuttajan lapsille tai lapsenlapsille annetaan alle verotusarvon jäävä lahja vuosittain tai kolmen vuoden välein. Ajatus on kaiketi lahjoittaa 4999 euroa kolmen vuoden välein ja toteuttaa verosuunnittelua. Kun lahjansaaja, määrä ja antamisen ajankohta on yksilöity, on lahja toteutettavissa, periaatteessa. Usein kuitenkin valtuuttaja valtuuttaa sellaisen henkilön, joka on lahjansaajien läheinen, kuten vanhempi taikka sisarus. Tällöin valtuutetun ja lahjan saajan läheisyys muodostaa esteen lahjan toteuttamiselle ja sen toteuttamiseksi tarvitaan ulkopuolinen varavaltuutettu, jonka valtuutus on erikseen DVV:ssa vahvistettava lahjoja toteutettaessa. Varavaltuutettu on usein perheen ulkopuolinen esteetön henkilö. Ohjeeni on, että lahjoihin suhtaudutaan tämän vuoksi varauksella, mikäli kyse ei ole sukupolvenvaihdoksesta taikka edellä mainituista suurista lahjoista, eli ainakin niissä tilanteissa, joissa lahjat jäävät arvoltaan melko vähäisiksi ja niitä olisi toteutettava esteellisenä taikka varavaltuutetun toimesta. Näkemykseni on, ettei sellaiselta henkilöltä, joka ei omista asioistaan kykene päättämään, odoteta erityistä muistamista syntymäpäivänä ja erikseen jouluna. 

3.     Kiinteä omaisuus – sisällytä aina kiinteän omaisuuden lauseke valtuutukseen, kun valtuutus on tarkoitus tehdä kaiken kattavana läheiselle ihmiselle. Kun valtakirjassa valtuutetaan valtuutettu muun ohella myymään ja luovuttamaan kiinteistöjä, välttää valtuutettu ehkäpä turhaa byrokratiaa silloin, kun kiinteistön osalta luovutuksia tulee toteuttaa. Lauseke ollaan helposti usein jättämässä pois, kun kiinteää omaisuutta ei kuulu valtuutetun varallisuuteen. Nähdäkseni elämä on sillä tavoin yllättävää, ettei kannata tuudittautua siihen, etteikö erinäisten sattumien kautta voisi vielä päätyä kiinteän omaisuudenkin omistajaksi, vaikkapa amerikan serkun perinnön seurauksena. 

4.     Tietojensaantioikeus – tietojensaantioikeuden laajentaminen on nykyisin melko tyypillistä. Se tarkoittaa sitä, että valtuutetun varahenkilö taikka muu henkilö valtuutetaan saamaan vaikkapa samat tiedot, kuin mitä valtuutetulla on oikeus saada, taikka terveydentilaa koskevat tiedot valtuutetusta kuten valtuuttaja ne saa. Tällä usein halutaan varmistaa, ettei sisaruksille tulee kinaa tai epäilyksiä toisiaan kohtaan. Muistutan heti, ettei ensisijainen valtuutettukaan ole oikeutettu saamaan kaikkia valtuuttajan terveydentilatietoja, vaan ainoastaan ne, mitkä ovat tarpeen päätösten tekemiseksi. Usein kun valtuutettu ja varahenkilö ovat läheisiä, täsmentäen lapsia, on heillä melko laaja läheisen tiedonsaantioikeus sellaisen läheisen osalta, joka ei lupaa tietojen antamiseen kykene antamaan. Heillä on myös valtuutetun lisäksi oikeus päättää hoidosta valtuutetun ohella yhdessä lääkärin kanssa. Tietojensaantioikeuden laajennus ei siten terveydenhuollossa tyypillisessä verisukulaisuustilanteessa ole erityisen välttämätön, ehkä selventävä. Pankkiasioihin pääsee käsiksi vain valtuutettu. Tältä osin totean, että mikäli valtakirjassa valtuutetaan jokin muukin taho oikeutetuksi saamaan tietoja vaikkapa pankista, epäilykseni on, että pankki tekee siitä hankalaa. Viimeisen totean ainoastaan mutulla. Mutu perustuu siihen, että edunvalvontavaltuutus tunnetaan yhä erittäin huonosti ja asiointi sen nojalla vaatii usein kärsivällisyyttä ja selvittämistä.  

5.     Allekirjoitukset ja säilytys – Allekirjoitettu valtuutusta säilytetään kuten testamenttia. Allekirjoittaminen eroaa testamentista suurelta osin todistajien osalta. Perintökaaressa edellytetään, että testamentin todistajat kirjaavat nimen ammatin ja kotipaikan. Perintökaari on vanha laki ja wanhaan aikaan Antti Alasin, seppä Turusta, oli riittävä määrite löytää juuri oikea Antti, joka oli testamentin todistanut. Nimi, ammatti ja kotipaikka on se, mitä luonnostaan jokainen kirjoittaa todistaessaan asiakirjan, jos toisenkin. Laki edunvalvontavaltuutuksesta on kuitenkin uusi ollessaan vajaa 15 vuoden ikäinen. Todistajan on lisättävä allekirjoituksensa alle nimensä, yhteystietonsa (osoite) sekä syntymäaikansa. Lainsäätäjä on ollut tarkkana, mutta ei säilytyksen osalta. On valitettavaa, että vielä 2020 tätä kirjoittaessa on alkuperäinen allekirjoitettu asiakirja säilytettävä, kuten testamentti, eli se, että kaikki on yhden ainoan alkuperäisen paperilapun varassa. Sähköistä järjestelmää ei ole saatu aikaiseksi, vaikka käsitykseni mukaan sitä on kansainvälisestikin jo useita vuosi puuhailtu. 

Mikäli edellä mainittu ei ollut täysin selvää, on järkevää harkita, olisiko www.verkkoasiakirja.com/edunvalvontavaltuutus järkevä valinta edunvalvontavaltakirjan hankkimiseksi. 

Palvelumme sisältää aina henkilökohtaisen neuvottelun lakimiehemme kanssa, vaikkakin usein niin, että juristi perustelee, miksi ylimääräistä ei kannata asiakirjaan sisällyttää. Juristin ohjeet voivat säästä valtuutetulta paljon vaivaa. 

---

Jan Huovinen

Asianajaja, osakas

Soita 045 899 3303

Osakeyhtiön johdon huolellisuusvelvoite

Osakeyhtiölain 1 luvun 8 §:n mukaan osakeyhtiön johdon tehtävänä on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Säännöstä ei kannata suoraan sekoittaa osakeyhtiölain 1 luvun 5 §:ssä säänneltyyn toiminnan tarkoitukseen (Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin), vaikka sinällään myös johdon tehtävänä on toteuttaa kyseistä yhtiön toiminnan tarkoitusta, ja lähtökohtaisesti yhtiön etu samaistuu osakkeenomistajien etuun.

Osakeyhtiölain 6 luvun 1 §:n mukaan yhtiön on oltava hallitus, mutta sillä voi olla myös toimitusjohtaja ja hallintoneuvosto. Yhtiön johdolla tarkoitetaan siis hallituksen jäseniä ja toimitusjohtajaa sekä mahdollisia hallintoneuvoston jäseniä. Tavanomaisissa PK-sektorin osakeyhtiöissä johto koostuu kuitenkin hallituksen jäsenistä ja toimitusjohtajasta, mikäli sellainen on valittu.

Lain mukaan johdon on toimittava siis huolellisesti. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että johdon on toimittava aktiivisesti yhtiön edun mukaisesti. Mikäli jokin tarpeellinen toimi jätetään siis tekemättä, on tällainen laiminlyöntikin huolellisuusvelvollisuuden vastaista toimintaa.

Liiketoimintaan kuuluu kuitenkin olennaisesti epävarmuus, mistä syystä johdon huolellisuutta ei tule mitata pelkästään sillä perusteella, että onko johdon tekemä päätös johtanut yhtiön kannalta hyvään vai huonoon lopputulokseen. Lähtökohtaisesti riittävää on, että johto hankkii hyvän liiketavan edellyttämässä laajuudessa tietoa päätöksenteon tueksi. Huolellisuusvelvollisuus korostuu sitä mukaa mitä suuremmasta riskinotosta tai kauaskantoisemmasta päätöksestä on kyse.

Lain esitöiden mukaan johto toimii riittävän huolellisesti, mikäli 1) päätöksen taustaksi on hankittu tilanteen edellyttämä asianmukainen tieto, 2) tämän tiedon perusteella on tehty yhtiön edun näkökulmasta johdonmukainen päätös ja 3) mahdolliset johdon jäsenten eturistiriidat eivät ole vaikuttaneet päätökseen. Näiden ohjenuorien lisäksi usein jää huomioimatta, että tällaisen riittävän huolellisen päätöksenteon dokumentointiin tulee panostaa. Vaikka johto olisi toiminut päätöksenteossaan huolellisesti, mahdollisessa riitatilanteessa huolellisen toimimisen toteennäyttäminen voi olla hankalaa, mikäli asiasta on olemassa vain johdon oma suullinen kertomus eikä minkäänlaista kirjallista dokumentaatiota.

Osakeyhtiölain 1 luvun 8 §:ssä säädetään myös johdon lojalitettivelvollisuudesta (yhtiön edun edistäminen), joka edellyttää muun muassa sitä, että johdon on asetettava yhtiön ja osakkeenomistajien etu oman etunsa edelle eikä johto voi pyrkiä edistämään vain tiettyjen osakkeenomistajien etua.

Huolellisuusvelvollisuuden rikkominen saattaa johtaa myös vahingonkorvausvelvollisuuteen, mikäli johdon jäsen on tehtävässään huolellisuusvelvoitteen vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle vahinkoa.

---

Jonne Rantanen

Asianajaja, varatuomari, osakas

Soita 050 409 3979

Työntekijän irtisanominen työnantajan näkökulmasta

Työsuhteen päättäminen työntekijästä johtuvasta syystä on usein haastavaa ja Suomessa erityistä huolellisuutta vaativa teko, sillä työntekijän suoja on lainsäätäjän tahdon mukaisesti poikkeuksellisen vahva. Tarkastelen asiaa tällä kertaa työnantajan näkökulmasta tapauksessa, jossa työntekijä voitti asiansa. Artikkelissa käsitellään varoitusta ja sen jälkeistä työsuhteen irtisanomista, ei työsuhteen purkamista ilman varoitusta. 

Työsopimuslain mukaan irtisanottaessa työntekijä työntekijästä johtuvasta syystä voidaan toteuttaa seuraavasti: 

Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. 

Painoa annetaan sanoille olennaisesti sekä vakavasti. Vähäisen velvoitteen rikkominen ei ole olennaista ja olennaisen velvoitteen lievä rikkominen ei välttämättä ole vakavaa. 

Edellä mainittu pykälä jatkuu:

Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on kokonaisarvioinnissa otettava huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

Kokonaisarviointi tarkoittaa usein sitä, että lainsäätäjän tahto on se, että tuomioistuimelle jätetään harkittavaksi asiaan vaikuttavat sellaiset seikat, joita lainsäätäjä ei voi ennalta lakiin kirjata ja ennakoida. 

Alla oleva esimerkki valottaa tilannetta osaltaan edellä mainitun osalta. 

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on 10.5.2019 ratkaissut sairaankuljettajana työskennelleen henkilön työsuhteen päättämistä koskevan riidan. Sairaankuljettajana työskennellyt työntekijä oli oikeutettu korvauksiin työnantajan tulkittua virheellisesti työntekijän menettelyä työsuhdetta päättäessään. 

Tapauksessa työnantaja esitti useita perusteita sekä laajalti näyttöä työsuhteen päättämisen perusteista. 

Irtisanomisperusteiksi ilmoitetut seikat olivat: 

1.    Henkilöstön edustajana esiintyminen, joka perusteena kaatui siihen, ettei käräjäoikeuden mukaan tilannetta oikeudenkäynnissä annetun näytön valossa voitu pitää edes varoituksen arvoisena. 

2.    Työvuoroon tulematta jättäminen, jonka käräjäoikeus tulkitsi inhimilliseksi erehdykseksi, sillä kyseessä oli työvuoron vaihtaminen ja johon liittyen yhtiön käytäntö oli ollut enintään suullisen huomautuksen antaminen. 

3.    Potilassiirto 27.8.2017 ja siitä tehty ilmoitus, jonka osalta näyttämättä oli ristiriitaisen henkilötodistelun jälkeen jäänyt, että työntekijä olisi tapauksessa toiminut vastoin yhtiön hänelle antamia, hänelle perehdytettyjä ohjeita. Yhtiö ei ollut esittänyt ohjeiden sisällöstä näyttöä, ainakaan itse ohjeita esittämällä.

4.    Työnantajan auton käyttö omaan lukuun. Oikeudenkäynnissä vastaanotetustatodistelusta ei voitu päätellä varmuudella, oliko kantajalla ollut lupa, jonka olemassa oloon hän oli vedonnut, käyttää työnantajansa autoa. Työntekijä oli kuitenkin käyttänyt ajoneuvoa useaan otteeseen kuukausien kuluessa.  Käräjäoikeus arvioi, ettei kyse ollut työntekijän osalta ainakaan tahallisesta luvattomasta käytöstä. Asiassa esitettiin todistelu työnantajan ja työntekijän siten, että kummankin näkökanta sai tukea todistelusta. Käräjäoikeus katsoi, ettei menettelyn vuoksi voitu päättää työsopimusta ainakaan ilman varoitusta kokonaisarvioinnin perusteella. 

5.    Lisäksi tapaukseen liittyi työntekijän Facebook-kommentti, jonka sisällön tarkan puutteen vuoksi sitä ei käsitellä tässä artikkelissa. Käräjäoikeuden arvioinnin mukaan kommentointi olisi täyttänyt korkeintaan varoituksen edellytykset.

Johtopäätökset 

Työnantajan on syytä käydä aina läpi tarkka tarkastuslista ennen työsuhteen irtisanomista ja tarpeen vaatiessa konsultoida aina lakimiestä ennen päättämistä. Näin siksi, että varoituksen peruste sekä työsuhteen päättämisen peruste arvioidaan pääsääntöisesti jälkikäteen ilman, että askelia taaksepäin on enää otettavissa. 

Muutaman tunnin konsultaatiolla voidaan säästää pitkähkö penni. 

Toki suomalainen oikeuskäytäntö on tässäkin asiassa varsin armollista. Työnantajalle koituva lasku perusteettomasta työsuhteen päättämisestä on tavallisesti 3-24 kk palkka, jossa mainittua ylärajaa kolkutellaan varsin harvoin. Ei puhuta usein siis miljoonista tavallisen työntekijän kohdalla. 

Huolellisella toiminnalla voi kuitenkin säästää. Huolellinen toiminta tarkoittaa kirjallisen ja perustellun varoituksen antamista johtuen työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista, sekä tämän jälkeen työsuhteen päättämistä asiassa työntekijän toteuttamasta jättämästä korjausliikkeestä johtuen eli varoitetun menettelyn jatkamisesta. Varoitusta ei voida antaa yhdelle tekijälle siitä, mistä toinen olisi saanut huomautuksen eli yhtiön on noudatettava yhtenäistä linjaa sekä yhdenvertaisuutta työntekijöiden kohtelussa. 

Huolellisen toiminnan edellytyksenä on myös turvata näyttötaakan toteutuminen työntekijän rikkomuksista. Näyttötaakka on työnantajalla, sillä työnantaja on väittänyt työntekijän menettelyn olevan työsuhteen päättämisen arvoista. Siksi jo varoitusta annettaessa, joka on työsuhteen päättämisen olennainen osa, on syytä pohtia todistelua koskevia seikkoja. 

Kokonaisarvioinnin ennakointi on työnantajankin kannalta hankalaa, mutta esimerkiksi inhimillisen erehdyksen ja työntekijän tahallisella menettelyllä ja niiden rajanvedolla voidaan saada asiaan suuntaa. Kokonaisarviointiin vaikuttavat myös lukuista muut seikat, kuten työntekijän aikaisempi menettely. Moitteeton pitkä työura puoltaa kokonaisharkinnassa joidenkin virheiden sallimista jne. 

Asianajotoimisto Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy auttaa työoikeutta käsittelevissä riidoissa sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta. 

---

Jan Huovinen

Asianajaja, osakas

Soita 045 899 3303

Ajokielto-asiat poliisin ratkaistaviksi 1.6.2019 lukien

Kaikessa hiljaisuudessa kesäkuun alusta on astunut voimaan ajokorttilain muutos, jonka perusteella ajokiellot käsittelee 1.6.2019 lukien poliisi. Tähän asti ajokieltojen käsittely on ollut tuomioistuimen heiniä. Muutos voi äkkiseltään kuulostaa suurelta, mutta mikä sen merkitys on käytännön Raimo Rattijuopon tai Kalevi Kaahaajan näkökulmasta? Tarkastellaan sitä seuraavassa.

Muutoksen tarkoituksena on ilmeisimminkin ollut vapauttaa tuomioistuinten resursseja muiden asioiden käsittelyyn. Tätä tavoitetta ei toki itsessään voi pitää mitenkään huonona. Toisaalta poliisille ei ilmeisesti ainakaan tällä erää ole osoitettu lisäresursseja ajokieltoasioiden käsittelyyn. Lievempien ajokielto-asioiden suhteen työmäärä kaiken kaikkiaan ainakin toivottavasti vähenee: hallituksen esityksessä on arvioitu että noin 5.000 rattijuopumusta koskevaa asiaa siirtyisi vuosittain tuomioistuinten kirjallisesta menettelystä sakkomenettelyyn. Tällöin myös poliisin työmäärä vähenee, sillä sakkomenettelyn arvioidaan vähentävän poliisin työmäärää verrattuna täydelliseen esitutkintaan. Tämä koskee siis lähinnä lievähköjä rattijuopumuksia tai ylinopeuksia.

Toisaalta törkeämpien tapausten osalta työmäärä tullee lisääntymään. Jatkossa tuomioistuin antaa ensin ratkaisun rikosasiassa ja poliisi määrää ajokiellon vasta sen jälkeen. Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Hanna Piipposen mukaan ”väliaikaiset ajokiellot saattavat pidentyä. Eteen voi tulla entistä useammin tilanteita, joissa ajokielto on jo kärsitty, kun ajo-oikeusasia saapuu poliisin käsittelyyn.” (Lainaukset otettu Lakimiesuutisten artikkelista https://lakimiesuutiset.fi/ajokiellot-poliisin-tyolistalle/). Tämä ei tietenkään ole keskimääräisen rattijuopon tai kaaharin taikka näiden oikeusturvan kannalta mitenkään mukava asia.

Loppuun täytyy vielä antaa kiitosta huolelliselle lainsäädäntötyölle: ajokorttilain muutokseen ei näet ole otettu minkäänlaista siirtymäsäännöstä tai ohjeita lain käyttäjille sen suhteen, miten menetellään jo vireillä olleiden rattijuopumusasioiden suhteen. Itä-Suomen hovioikeus on ennättänyt antaa jo kaksi ratkaisua (18.7 ja 24.7), joissa on käsitelty tilannetta, jossa käräjäoikeus oli määrännyt ajokiellon lakimuutoksen voimaantulon jälkeen asiassa, joka oli ollut vireillä ennen lakimuutosta.

Hovioikeus on kummassakin ratkaisussa päätynyt katsomaan, että käräjäoikeus on ollut toimivaltainen määräämään ajokiellon asiassa, joka on tullut vireille ennen lakimuutosta. Ihmettelen, ellei kysymystä kierrätetä vielä korkeimman oikeuden kautta. Kaikki tämä ruljanssi olisi ollut vältettävissä sillä, jos lainsäätäjä olisi viitsinyt kirjoittaa lakimuutoksen yhteyteen yhden virkkeen siirtymäsäännöksen vastaavien tilanteiden varalta. Nyt ympäri Suomea on uskoakseni kymmeniä ennen lakimuutosta vireille tulleita ajokielto-asioita, joissa paikalliset syyttäjät ja käräjäoikeudet joutuvat harkitsemaan, ovatko ne toimivaltaisia käsittelemään ajokielto-asiat vai siirtävätkö ajokiellon käsittelemisen poliisille.

Näillä mennään tällä kertaa. Hyvää kesää kaikille kolmelle lukijalle!

---

Tapio Hokkanen

Asianajaja, julkinen kaupanvahvistaja, osakas

Soita 040 826 8326

Yritysten omistajatiedot ilmoitettava kaupparekisteriin ja vaatimus osakeyhtiön vähimmäisosakepääomasta poistuu

Onnellista maanantaita. Parempien juttujen puutteessa kirjoitan parista uudistuksesta 1.7.2019 alkaen.

Kiitos rahanpesulainsäädännön ja asiakkaan tuntemista koskevien EU-direktiivien, yritysten tulee ilmoittaa niin sanotut tosiasialliset edunsaajat kaupparekisteriin aikavälillä 1.7.2019 - 1.7.2020. Tosiasiallisella edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka omistaa yli 25% yhtiön osakkeista tai käyttää yli 25% äänivaltaa yhtiössä. Äänivaltaa voidaan käyttää suoraan omissa nimissä tai välillisesti esimerkiksi toisen yhtiön kautta. Velvollisuus koskee osakeyhtiöitä ja osuuskuntia. Avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden tulee tehdä ilmoitus silloin, kun edunsaajana on muu henkilö kuin yhtiömies. Kuitenkaan esimerkiksi toiminimellä liiketoimintaa harjoittavien henkilöiden, asunto-osakeyhtiöiden tai yhdistysten ei tarvitse tällaista ilmoitusta tehdä.

Toinen yrittäjien tai yrittäjiksi haluavien kannalta toivotumpi uudistus on, että osakeyhtiön vähimmäispääomavaatimus poistuu 1.7.2019 alkaen. Tämän uudistuksen jälkeen on yhä vaikeampia keksiä syitä sille, että miksi liiketoimintaa pitäisi harjoittaa missään muussa kuin osakeyhtiömuodossa, jolloin yrittäjän asema saattaa olla suojatumpi. Toki osakeyhtiön pyörittämisessä on jonkin verran enemmän lakisääteisiä velvollisuuksia, muun muassa kirjanpitoon liittyen, mutta keskivertohuolellinen yrittäjä kykenee nämä velvollisuudet toki hoitamaan. Osakeyhtiö voidaan siis 1.7.2019 jälkeen perustaa ilman osakepääomaa, kun se on aiemmin ollut 2.500 euroa. Perustettavan yhtiön osakkeista ei siis tarvitse maksaa mitään ja yhtiön osakepääomaksi voidaan merkitä 0 euroa.

Toinen vaihtoehto on, että osakkeista maksettava merkintähinta merkitään kokonaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon eli SVOP-rahastoon. Ennen 1.7.2019 rekisteröity osakeyhtiö voi myös 1.7.2019 jälkeen alentaa osakepääomaansa vaikka 0 euroon, kunhan yhtiöjärjestyksessä ei ole määrätty, että osakkeella on nimellisarvo.

Jonne Rantanen, puh. 050 409 3979, jonne.rantanen@lakihhr.fi

Työntekijöiden lukumäärän vaikutuksesta henkilöön perustuvaa irtisanomisperustetta arvioitaessa

1.7.2019 tulee voimaan lainmuutos, jonka jälkeen työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärällä on erityistä vaikutusta henkilöön perustuvaa irtisanomisperustetta arvioitaessa. Lainmuutos on herättänyt paljon keskustelua. Hallitus päätti viime vuoden keväällä työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevan sääntelyn muuttamisesta. Alun perin tarkoitus oli alentaa yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Valmistelun kuluessa alemman irtisanomiskynnyksen soveltuminen kohdennettiin koskemaan alle kymmenen henkeä työllistäviä työnantajia. Lopulta valmistelun edetessä henkilöstömäärää koskevasta rajauksesta luovuttiin kokonaan, ja säännösmuutokset päätettiin toteuttaa irtisanomisperusteiden kokonaisarviointia täsmentämällä.

Reilun kuukauden kuluttua voimaan tuleva uudistunut työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 1 momentti kuuluu seuraavasti: ”Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on kokonaisarvioinnissa otettava huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.” Lainmuutoksella lisätään työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 1 momenttiin seitsemän sanaa, jotka ovat kursivoitu edellä olevassa lainauksessa. Mitä näiden seitsemän sanan lisääminen muuttaa?

Ensinnäkin on korostettava, että muutos koskee ainoastaan työntekijän henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita, ei taloudellisia ja tuotannollisia irtisanomisperusteita. Muutos ei koske myöskään muita työsuhteen päättämistapoja, esimerkiksi työsopimuksen purkamista.

Laissa ei ole mahdollista luetella yksityiskohtaisesti kaikkia niitä tilanteita, joissa työsopimuksen irtisanominen tulee kyseeseen. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen täyttymisen arviointi on – ennen lainmuutosta ja sen jälkeen – tehtävä kokonaisarvioinnilla. Siinä irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava ottamalla huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Työntekijöiden lukumäärä on ennen lainmuutostakin voitu ottaa huomioon. Työntekijöiden lukumäärän nimenomainen mainitseminen kokonaisharkinnassa huomioon otettavana seikkana tarkoittaa kaikessa yksikertaisuudessaan sitä, että työntekijöiden lukumäärä on otettava erityisenä seikkana huomioon irtisanomisen syyn asiallisuutta ja painavuutta koskevaa kokonaisharkintaa tehtäessä. Lain esitöiden mukaan lainmuutoksen tarkoitus on ”korostaa työnantajan henkilöstömäärän merkitystä kokonaisharkinnassa siten, että pienten työnantajien erityiset olosuhteet saavat irtisanomisperusteen punninnassa nykyistä lakia ja oikeuskäytäntöä suuremman painoarvon” (HE 227/2018 vp).

Muilta osin työntekijän henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta koskevaa sääntelyä ei ole tarkoitus muuttaa. Näin ollen työantajan on lähtökohtaisesti yhä muun muassa annettava varoitus ennen irtisanomista ja selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön.

Lainmuutoksen soveltamisalaa ei ole erityisesti rajattu koskemaan työnantajia, joilla on enintään tietty määrä työntekijöitä palveluksessaan. Merkityksellistä työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen olemassaolon arvioinnissa on kuitenkin nimenomaan työnantajan pieni henkilöstömäärä. Toisin sanoen lainmuutoksella on vaikutusta erityisesti pieniin yrityksiin. Sitä vastoin tarkoitus ei ole muuttaa henkilöstömäärältään suurten yritysten ja työnantajien irtisanomiskynnystä. Taustalla tässä on ajatus, että työntekijän moitittavan menettelyn tai työntekoedellytysten heikentymisen seuraukset vaikuttavat pieneen työnantajaan suurta työnantajaa enemmän.

Irtisanomiskynnyksen madaltuminen henkilöstömäärältään pienien työnantajien kohdalla ei vaikuta erityisen suurelta muutokselta aikaisempaan verrattuna. Onhan työnantajan henkilöstömäärä ennenkin voitu ottaa huomioon. Lainmuutoksen jälkeinen oikeuskäytäntö tosin tulee vasta näyttämään muutoksen todellisen merkityksen.

Roope Raunio

roope.raunio@lakihhr.fi

puh. 050 4910828

Liian myöhäistä laatia testamentti, edunvalvontavaltakirja tai tehdä muu oikeustoimi

Ehkäpä maailman hienoimman kaupungin eli tietysti Turun hovioikeus on 9.4.2019 ratkaisussaan pohtinut kiinteistön lahjoituksen tehneen henkilön oikeustoimikelpoisuutta ja sen osalta lahjoituksen pätemättömyyttä. Oikeudellinen ohje seuraa lopussa. 

Tapauksessa lahjoituksen toteuttamisen jälkeen tapauksessa oli vedottu lahjoituksen pätemättömyyteen sen vuoksi, että lahjoittaja B ei ollut ymmärtänyt oikeustoimen merkitystä. B oli lahjoittanut A:lle kiinteistön sen jälkeen, kun hän oli sairastunut Alzheimerin tautiin. 

Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (kansankielellä oikeustoimilaki) 31 §:n 1 momentin mukaan jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.

Saman lain 33 §:n mukaan oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.

Tapauksessa jälkikäteen oikeuden arvioitavaksi päätyivät lääkärinlausunnot koskien B:tä ja hänen oikeustoimikelpoisuuttaan lahjoituksen teon hetkellä. Lääkärinlausunnoista on oikeudelle selvinnyt muun muassa se, ettei B ole lahjoituksen aikaan ymmärtänyt esimerkiksi euro-valuutasta tai muutoin rahan arvosta juurikaan. Tapauksessa on selvitetty myös se, että B on ollut merkittävällä tavalla riippuvainen lahjan saajasta A:sta. Lahjakirjan oli laatinut juristi, mutta lahjakirjassa ei ollut huolehdittu tavanomaisella tavalla B:n edusta, kuten esimerkiksi hallintaoikeuden tai vähintään käyttöoikeuden säilyttämisestä lahjanantajalle. Vaara siitä, että B:stä olisi tullut koditon lahjoituksen myötä oli seikka, joka huomioitiin arvioinnissa sen lisäksi, että lahjansaajalla oli ulosottovelkaa. Lisäksi tapauksessa on selvitetty, että A oli luvannut hoitaa B:tä, mutta tätä ei oltu kirjattu lahjakirjaan. 

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua eli toisin sanoen totesi käräjäoikeuden ratkaisun pätemättömyydestä olleen oikea.

Hyvin lievä muistisairaus ei tee automaattisesti henkilöstä oikeustoimikelvotonta. Oikeustoimia, kuten testamentin, edunvalvontavaltakirjan tai vaikkapa talokaupan voi tehdä, kun tekijä ymmärtää oikeustoimen sisällön ja merkityksen. Juristin tulee osata selvittää selvät tapaukset, mistä hän suoriutuu haastattelemalla asiakasta esimerkiksi tiedustelemalla kohteliaasti tyhmin kysymyksin tasavallan presidentin, vuoden, pääministerin ja lopulta maitolitran hinnan sekä muun irtaimen arvon. Tämän lisäksi mahdollista on tiedustella hieman vaikkapa henkilön omasta varallisuudesta suhteessa sen arvon määrittämiseen. Mikäli asiakas tai oikeustoimen osapuoli ei keskustelusta selviä täysin pistein ja papukaijamerkein, on järkevää suositella, että oikeustoimen kanssa samanaikaisesti eli mahdollisimman lähellä asiakirjan allekirjoittamista asiakas käy lääkäriltä hakemassa lausunnon kyseisen oikeustoimen suhteen. Eli toisin sanoen, pienenkin epäilyksen herättyä on syytä hankkia lääkärinlausunto oikeustoimikelpoisuudesta kyseisen oikeustoimen suhteen. Tämän jälkeen sekä lakimies että oikeustoimeen sitoutuneet tahot nukkuvat rauhassa. Näin olisi myös havaittu kyseisessä tapauksessa, ettei oikeustoimea olisi voinut tehdä runsas kolme vuotta aikaisemmin ja säästetty lakimiespalkkioissa jättämällä oikeudenkäynnit käymättä. 

Rangaistuksenomaisista vahingonkorvauksista ja rikastumiskiellosta

Tällä kertaa luvassa lähinnä yleisluontoista pohdintaa, liittymättä sen kummemmin mihinkään tiettyyn tapaukseen. Avatakseni otsikkoa, Suomessahan on erittäin voimakkaana periaatteena vahingonkorvausoikeudessa voimassa ns. rikastumiskielto, joka tarkoittaa sitä, ettei vahingon kärsinyt saa vahingonkorvauksen tai muun kompensaation johdosta päästä parempaan asemaan, kuin missä olisi ollut ilman vahinkoa. Tämä kuulostaa äkkiseltään sinänsä ihan järkeenkäyvältä.

Ameriikoissa puolestaan moista periaatetta ei tunneta tai ainakaan tunnusteta, vaan siellä vahingonkorvauksia voidaan määrätä rangaistuksenluontoisesti (englanniksi punitive damages, suomennos omani) siten, että korvausmäärä on suhteutettu vahingon aiheuttajan liiketoiminnan ja mahdollisesti voitollisuuden laajuuteen (todettakoon tässä vaiheessa, että tietämykseni US of A:n oikeusjärjestelmästä perustuu pääasiallisesti John Grishamin kirjoittamiin fiktiivisiin romaaneihin ja uutisiin, enkä näin ollen voi esiintyä kyseisen järjestelmän asiantuntijana). Edellä todetusta vastuunrajoitusklausuulista huolimatta en ainakaan usko, että tietämyksessäni olisi niin suuria aukkoja, että se estäisi otsikossa tarkoitetun kysymyksen käsittelyn yleisellä tasolla.

Olen jokseenkin koko aikuisikäni pitänyt Suomen systeemiä automaattisesti parempana ja jenkkien miljoonakorvauksia syliin kaatuneesta kuumasta kahvista jokseenkin älyttöminä, niin kuin kuvittelisin useimpien lukijoidenkin tekevän. Nyt käytännön karaisemana näkemykseni ei kuitenkaan enää ole aivan näin yksioikoinen. Otetaanpa fiktiivinen esimerkki ajatusleikin tueksi.

Olen ennenkin kirjoituksissani käsitellyt tai vähintäänkin sivunnut sitä ongelmaa, että mikäli esimerkiksi vakuutusyhtiöt tekevät tietoisesti virheellisiä korvauspäätöksiä (siis siten, että korvausta ei makseta, vaikka sitä vakuutusehtojen mukaan kuuluisi maksaa), Suomessa on kovin vähän keinoja saattaa niitä edesvastuuseen asiasta. Kuluttaja voi lähinnä nostaa kanteen, ja käräjäoikeus tuomitsee sitten vakuutusyhtiön maksamaan juuri sen korvauksen, joka kuluttajalle olisi alun perinkin kuulunut. Monessa tapauksessa vakuutusyhtiö voi vielä saada oikeudenkäynnin aikana pienennettyä korvausta vetoamalla toissijaisesti ikävähennyksiin sun muihin (vaikkei olisi niihin edes alkuperäisessä, kielteisessä korvauspäätöksessä vedonnut), eikä kuluttaja sille oikein mitään voi. Laajat riita-asian oikeudenkäynnit tulevat älyttömän kalliiksi, ja kuluttajan on erittäin riskialtista riitauttaa korvauspäätöstä, kun oikeudenkäyntikulut voivat vähänkään laajemmassa riidassa nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Voittaessaankaan hän ei ”voita” mitään muuta kuin sen, mihin olisi alun perinkin ollut oikeutettu. Jos riidan häviää, menee koko henkilökohtainen talous pahimmillaan nurin.

Amerikassa tuomioistuin voisi puolestaan lätkäistä petolliselle vakuutusyhtiölle ankarat, vaikkapa nyt kymmenen miljoonan rapsut, jos havaitsisi vakuutusyhtiön toimineen törkeän huolimattomasti tai jopa tietoisen petollisesti. Vakuutusyhtiöiden touhuja seuranneena tämä ei olisi Suomessakaan yhtään hullumpaa. Oppisivatpahan olemaan tekemättä kielteisiä korvauspäätöksiä sen kummemmin miettimättä aina, kun sille on edes teoreettinen mahdollisuus.