Työntekijän irtisanominen työnantajan näkökulmasta

Työsuhteen päättäminen työntekijästä johtuvasta syystä on usein haastavaa ja Suomessa erityistä huolellisuutta vaativa teko, sillä työntekijän suoja on lainsäätäjän tahdon mukaisesti poikkeuksellisen vahva. Tarkastelen asiaa tällä kertaa työnantajan näkökulmasta tapauksessa, jossa työntekijä voitti asiansa. Artikkelissa käsitellään varoitusta ja sen jälkeistä työsuhteen irtisanomista, ei työsuhteen purkamista ilman varoitusta. 

Työsopimuslain mukaan irtisanottaessa työntekijä työntekijästä johtuvasta syystä voidaan toteuttaa seuraavasti: 

Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. 

Painoa annetaan sanoille olennaisesti sekä vakavasti. Vähäisen velvoitteen rikkominen ei ole olennaista ja olennaisen velvoitteen lievä rikkominen ei välttämättä ole vakavaa. 

Edellä mainittu pykälä jatkuu:

Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on kokonaisarvioinnissa otettava huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

Kokonaisarviointi tarkoittaa usein sitä, että lainsäätäjän tahto on se, että tuomioistuimelle jätetään harkittavaksi asiaan vaikuttavat sellaiset seikat, joita lainsäätäjä ei voi ennalta lakiin kirjata ja ennakoida. 

Alla oleva esimerkki valottaa tilannetta osaltaan edellä mainitun osalta. 

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on 10.5.2019 ratkaissut sairaankuljettajana työskennelleen henkilön työsuhteen päättämistä koskevan riidan. Sairaankuljettajana työskennellyt työntekijä oli oikeutettu korvauksiin työnantajan tulkittua virheellisesti työntekijän menettelyä työsuhdetta päättäessään. 

Tapauksessa työnantaja esitti useita perusteita sekä laajalti näyttöä työsuhteen päättämisen perusteista. 

Irtisanomisperusteiksi ilmoitetut seikat olivat: 

1.    Henkilöstön edustajana esiintyminen, joka perusteena kaatui siihen, ettei käräjäoikeuden mukaan tilannetta oikeudenkäynnissä annetun näytön valossa voitu pitää edes varoituksen arvoisena. 

2.    Työvuoroon tulematta jättäminen, jonka käräjäoikeus tulkitsi inhimilliseksi erehdykseksi, sillä kyseessä oli työvuoron vaihtaminen ja johon liittyen yhtiön käytäntö oli ollut enintään suullisen huomautuksen antaminen. 

3.    Potilassiirto 27.8.2017 ja siitä tehty ilmoitus, jonka osalta näyttämättä oli ristiriitaisen henkilötodistelun jälkeen jäänyt, että työntekijä olisi tapauksessa toiminut vastoin yhtiön hänelle antamia, hänelle perehdytettyjä ohjeita. Yhtiö ei ollut esittänyt ohjeiden sisällöstä näyttöä, ainakaan itse ohjeita esittämällä.

4.    Työnantajan auton käyttö omaan lukuun. Oikeudenkäynnissä vastaanotetustatodistelusta ei voitu päätellä varmuudella, oliko kantajalla ollut lupa, jonka olemassa oloon hän oli vedonnut, käyttää työnantajansa autoa. Työntekijä oli kuitenkin käyttänyt ajoneuvoa useaan otteeseen kuukausien kuluessa.  Käräjäoikeus arvioi, ettei kyse ollut työntekijän osalta ainakaan tahallisesta luvattomasta käytöstä. Asiassa esitettiin todistelu työnantajan ja työntekijän siten, että kummankin näkökanta sai tukea todistelusta. Käräjäoikeus katsoi, ettei menettelyn vuoksi voitu päättää työsopimusta ainakaan ilman varoitusta kokonaisarvioinnin perusteella. 

5.    Lisäksi tapaukseen liittyi työntekijän Facebook-kommentti, jonka sisällön tarkan puutteen vuoksi sitä ei käsitellä tässä artikkelissa. Käräjäoikeuden arvioinnin mukaan kommentointi olisi täyttänyt korkeintaan varoituksen edellytykset.

Johtopäätökset 

Työnantajan on syytä käydä aina läpi tarkka tarkastuslista ennen työsuhteen irtisanomista ja tarpeen vaatiessa konsultoida aina lakimiestä ennen päättämistä. Näin siksi, että varoituksen peruste sekä työsuhteen päättämisen peruste arvioidaan pääsääntöisesti jälkikäteen ilman, että askelia taaksepäin on enää otettavissa. 

Muutaman tunnin konsultaatiolla voidaan säästää pitkähkö penni. 

Toki suomalainen oikeuskäytäntö on tässäkin asiassa varsin armollista. Työnantajalle koituva lasku perusteettomasta työsuhteen päättämisestä on tavallisesti 3-24 kk palkka, jossa mainittua ylärajaa kolkutellaan varsin harvoin. Ei puhuta usein siis miljoonista tavallisen työntekijän kohdalla. 

Huolellisella toiminnalla voi kuitenkin säästää. Huolellinen toiminta tarkoittaa kirjallisen ja perustellun varoituksen antamista johtuen työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista, sekä tämän jälkeen työsuhteen päättämistä asiassa työntekijän toteuttamasta jättämästä korjausliikkeestä johtuen eli varoitetun menettelyn jatkamisesta. Varoitusta ei voida antaa yhdelle tekijälle siitä, mistä toinen olisi saanut huomautuksen eli yhtiön on noudatettava yhtenäistä linjaa sekä yhdenvertaisuutta työntekijöiden kohtelussa. 

Huolellisen toiminnan edellytyksenä on myös turvata näyttötaakan toteutuminen työntekijän rikkomuksista. Näyttötaakka on työnantajalla, sillä työnantaja on väittänyt työntekijän menettelyn olevan työsuhteen päättämisen arvoista. Siksi jo varoitusta annettaessa, joka on työsuhteen päättämisen olennainen osa, on syytä pohtia todistelua koskevia seikkoja. 

Kokonaisarvioinnin ennakointi on työnantajankin kannalta hankalaa, mutta esimerkiksi inhimillisen erehdyksen ja työntekijän tahallisella menettelyllä ja niiden rajanvedolla voidaan saada asiaan suuntaa. Kokonaisarviointiin vaikuttavat myös lukuista muut seikat, kuten työntekijän aikaisempi menettely. Moitteeton pitkä työura puoltaa kokonaisharkinnassa joidenkin virheiden sallimista jne. 

Asianajotoimisto Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy auttaa työoikeutta käsittelevissä riidoissa sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta. 

---

Jan Huovinen

Asianajaja, osakas

Soita 045 899 3303

Ajokielto-asiat poliisin ratkaistaviksi 1.6.2019 lukien

Kaikessa hiljaisuudessa kesäkuun alusta on astunut voimaan ajokorttilain muutos, jonka perusteella ajokiellot käsittelee 1.6.2019 lukien poliisi. Tähän asti ajokieltojen käsittely on ollut tuomioistuimen heiniä. Muutos voi äkkiseltään kuulostaa suurelta, mutta mikä sen merkitys on käytännön Raimo Rattijuopon tai Kalevi Kaahaajan näkökulmasta? Tarkastellaan sitä seuraavassa.

Muutoksen tarkoituksena on ilmeisimminkin ollut vapauttaa tuomioistuinten resursseja muiden asioiden käsittelyyn. Tätä tavoitetta ei toki itsessään voi pitää mitenkään huonona. Toisaalta poliisille ei ilmeisesti ainakaan tällä erää ole osoitettu lisäresursseja ajokieltoasioiden käsittelyyn. Lievempien ajokielto-asioiden suhteen työmäärä kaiken kaikkiaan ainakin toivottavasti vähenee: hallituksen esityksessä on arvioitu että noin 5.000 rattijuopumusta koskevaa asiaa siirtyisi vuosittain tuomioistuinten kirjallisesta menettelystä sakkomenettelyyn. Tällöin myös poliisin työmäärä vähenee, sillä sakkomenettelyn arvioidaan vähentävän poliisin työmäärää verrattuna täydelliseen esitutkintaan. Tämä koskee siis lähinnä lievähköjä rattijuopumuksia tai ylinopeuksia.

Toisaalta törkeämpien tapausten osalta työmäärä tullee lisääntymään. Jatkossa tuomioistuin antaa ensin ratkaisun rikosasiassa ja poliisi määrää ajokiellon vasta sen jälkeen. Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Hanna Piipposen mukaan ”väliaikaiset ajokiellot saattavat pidentyä. Eteen voi tulla entistä useammin tilanteita, joissa ajokielto on jo kärsitty, kun ajo-oikeusasia saapuu poliisin käsittelyyn.” (Lainaukset otettu Lakimiesuutisten artikkelista https://lakimiesuutiset.fi/ajokiellot-poliisin-tyolistalle/). Tämä ei tietenkään ole keskimääräisen rattijuopon tai kaaharin taikka näiden oikeusturvan kannalta mitenkään mukava asia.

Loppuun täytyy vielä antaa kiitosta huolelliselle lainsäädäntötyölle: ajokorttilain muutokseen ei näet ole otettu minkäänlaista siirtymäsäännöstä tai ohjeita lain käyttäjille sen suhteen, miten menetellään jo vireillä olleiden rattijuopumusasioiden suhteen. Itä-Suomen hovioikeus on ennättänyt antaa jo kaksi ratkaisua (18.7 ja 24.7), joissa on käsitelty tilannetta, jossa käräjäoikeus oli määrännyt ajokiellon lakimuutoksen voimaantulon jälkeen asiassa, joka oli ollut vireillä ennen lakimuutosta.

Hovioikeus on kummassakin ratkaisussa päätynyt katsomaan, että käräjäoikeus on ollut toimivaltainen määräämään ajokiellon asiassa, joka on tullut vireille ennen lakimuutosta. Ihmettelen, ellei kysymystä kierrätetä vielä korkeimman oikeuden kautta. Kaikki tämä ruljanssi olisi ollut vältettävissä sillä, jos lainsäätäjä olisi viitsinyt kirjoittaa lakimuutoksen yhteyteen yhden virkkeen siirtymäsäännöksen vastaavien tilanteiden varalta. Nyt ympäri Suomea on uskoakseni kymmeniä ennen lakimuutosta vireille tulleita ajokielto-asioita, joissa paikalliset syyttäjät ja käräjäoikeudet joutuvat harkitsemaan, ovatko ne toimivaltaisia käsittelemään ajokielto-asiat vai siirtävätkö ajokiellon käsittelemisen poliisille.

Näillä mennään tällä kertaa. Hyvää kesää kaikille kolmelle lukijalle!

---

Tapio Hokkanen

Asianajaja, julkinen kaupanvahvistaja, osakas

Soita 040 826 8326

Yritysten omistajatiedot ilmoitettava kaupparekisteriin ja vaatimus osakeyhtiön vähimmäisosakepääomasta poistuu

Onnellista maanantaita. Parempien juttujen puutteessa kirjoitan parista uudistuksesta 1.7.2019 alkaen.

Kiitos rahanpesulainsäädännön ja asiakkaan tuntemista koskevien EU-direktiivien, yritysten tulee ilmoittaa niin sanotut tosiasialliset edunsaajat kaupparekisteriin aikavälillä 1.7.2019 - 1.7.2020. Tosiasiallisella edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka omistaa yli 25% yhtiön osakkeista tai käyttää yli 25% äänivaltaa yhtiössä. Äänivaltaa voidaan käyttää suoraan omissa nimissä tai välillisesti esimerkiksi toisen yhtiön kautta. Velvollisuus koskee osakeyhtiöitä ja osuuskuntia. Avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden tulee tehdä ilmoitus silloin, kun edunsaajana on muu henkilö kuin yhtiömies. Kuitenkaan esimerkiksi toiminimellä liiketoimintaa harjoittavien henkilöiden, asunto-osakeyhtiöiden tai yhdistysten ei tarvitse tällaista ilmoitusta tehdä.

Toinen yrittäjien tai yrittäjiksi haluavien kannalta toivotumpi uudistus on, että osakeyhtiön vähimmäispääomavaatimus poistuu 1.7.2019 alkaen. Tämän uudistuksen jälkeen on yhä vaikeampia keksiä syitä sille, että miksi liiketoimintaa pitäisi harjoittaa missään muussa kuin osakeyhtiömuodossa, jolloin yrittäjän asema saattaa olla suojatumpi. Toki osakeyhtiön pyörittämisessä on jonkin verran enemmän lakisääteisiä velvollisuuksia, muun muassa kirjanpitoon liittyen, mutta keskivertohuolellinen yrittäjä kykenee nämä velvollisuudet toki hoitamaan. Osakeyhtiö voidaan siis 1.7.2019 jälkeen perustaa ilman osakepääomaa, kun se on aiemmin ollut 2.500 euroa. Perustettavan yhtiön osakkeista ei siis tarvitse maksaa mitään ja yhtiön osakepääomaksi voidaan merkitä 0 euroa.

Toinen vaihtoehto on, että osakkeista maksettava merkintähinta merkitään kokonaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon eli SVOP-rahastoon. Ennen 1.7.2019 rekisteröity osakeyhtiö voi myös 1.7.2019 jälkeen alentaa osakepääomaansa vaikka 0 euroon, kunhan yhtiöjärjestyksessä ei ole määrätty, että osakkeella on nimellisarvo.

Jonne Rantanen, puh. 050 409 3979, jonne.rantanen@lakihhr.fi

Työntekijöiden lukumäärän vaikutuksesta henkilöön perustuvaa irtisanomisperustetta arvioitaessa

1.7.2019 tulee voimaan lainmuutos, jonka jälkeen työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärällä on erityistä vaikutusta henkilöön perustuvaa irtisanomisperustetta arvioitaessa. Lainmuutos on herättänyt paljon keskustelua. Hallitus päätti viime vuoden keväällä työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevan sääntelyn muuttamisesta. Alun perin tarkoitus oli alentaa yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Valmistelun kuluessa alemman irtisanomiskynnyksen soveltuminen kohdennettiin koskemaan alle kymmenen henkeä työllistäviä työnantajia. Lopulta valmistelun edetessä henkilöstömäärää koskevasta rajauksesta luovuttiin kokonaan, ja säännösmuutokset päätettiin toteuttaa irtisanomisperusteiden kokonaisarviointia täsmentämällä.

Reilun kuukauden kuluttua voimaan tuleva uudistunut työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 1 momentti kuuluu seuraavasti: ”Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on kokonaisarvioinnissa otettava huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.” Lainmuutoksella lisätään työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 1 momenttiin seitsemän sanaa, jotka ovat kursivoitu edellä olevassa lainauksessa. Mitä näiden seitsemän sanan lisääminen muuttaa?

Ensinnäkin on korostettava, että muutos koskee ainoastaan työntekijän henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita, ei taloudellisia ja tuotannollisia irtisanomisperusteita. Muutos ei koske myöskään muita työsuhteen päättämistapoja, esimerkiksi työsopimuksen purkamista.

Laissa ei ole mahdollista luetella yksityiskohtaisesti kaikkia niitä tilanteita, joissa työsopimuksen irtisanominen tulee kyseeseen. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen täyttymisen arviointi on – ennen lainmuutosta ja sen jälkeen – tehtävä kokonaisarvioinnilla. Siinä irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava ottamalla huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Työntekijöiden lukumäärä on ennen lainmuutostakin voitu ottaa huomioon. Työntekijöiden lukumäärän nimenomainen mainitseminen kokonaisharkinnassa huomioon otettavana seikkana tarkoittaa kaikessa yksikertaisuudessaan sitä, että työntekijöiden lukumäärä on otettava erityisenä seikkana huomioon irtisanomisen syyn asiallisuutta ja painavuutta koskevaa kokonaisharkintaa tehtäessä. Lain esitöiden mukaan lainmuutoksen tarkoitus on ”korostaa työnantajan henkilöstömäärän merkitystä kokonaisharkinnassa siten, että pienten työnantajien erityiset olosuhteet saavat irtisanomisperusteen punninnassa nykyistä lakia ja oikeuskäytäntöä suuremman painoarvon” (HE 227/2018 vp).

Muilta osin työntekijän henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta koskevaa sääntelyä ei ole tarkoitus muuttaa. Näin ollen työantajan on lähtökohtaisesti yhä muun muassa annettava varoitus ennen irtisanomista ja selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön.

Lainmuutoksen soveltamisalaa ei ole erityisesti rajattu koskemaan työnantajia, joilla on enintään tietty määrä työntekijöitä palveluksessaan. Merkityksellistä työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen olemassaolon arvioinnissa on kuitenkin nimenomaan työnantajan pieni henkilöstömäärä. Toisin sanoen lainmuutoksella on vaikutusta erityisesti pieniin yrityksiin. Sitä vastoin tarkoitus ei ole muuttaa henkilöstömäärältään suurten yritysten ja työnantajien irtisanomiskynnystä. Taustalla tässä on ajatus, että työntekijän moitittavan menettelyn tai työntekoedellytysten heikentymisen seuraukset vaikuttavat pieneen työnantajaan suurta työnantajaa enemmän.

Irtisanomiskynnyksen madaltuminen henkilöstömäärältään pienien työnantajien kohdalla ei vaikuta erityisen suurelta muutokselta aikaisempaan verrattuna. Onhan työnantajan henkilöstömäärä ennenkin voitu ottaa huomioon. Lainmuutoksen jälkeinen oikeuskäytäntö tosin tulee vasta näyttämään muutoksen todellisen merkityksen.

Roope Raunio

roope.raunio@lakihhr.fi

puh. 050 4910828

Liian myöhäistä laatia testamentti, edunvalvontavaltakirja tai tehdä muu oikeustoimi

Ehkäpä maailman hienoimman kaupungin eli tietysti Turun hovioikeus on 9.4.2019 ratkaisussaan pohtinut kiinteistön lahjoituksen tehneen henkilön oikeustoimikelpoisuutta ja sen osalta lahjoituksen pätemättömyyttä. Oikeudellinen ohje seuraa lopussa. 

Tapauksessa lahjoituksen toteuttamisen jälkeen tapauksessa oli vedottu lahjoituksen pätemättömyyteen sen vuoksi, että lahjoittaja B ei ollut ymmärtänyt oikeustoimen merkitystä. B oli lahjoittanut A:lle kiinteistön sen jälkeen, kun hän oli sairastunut Alzheimerin tautiin. 

Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (kansankielellä oikeustoimilaki) 31 §:n 1 momentin mukaan jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.

Saman lain 33 §:n mukaan oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.

Tapauksessa jälkikäteen oikeuden arvioitavaksi päätyivät lääkärinlausunnot koskien B:tä ja hänen oikeustoimikelpoisuuttaan lahjoituksen teon hetkellä. Lääkärinlausunnoista on oikeudelle selvinnyt muun muassa se, ettei B ole lahjoituksen aikaan ymmärtänyt esimerkiksi euro-valuutasta tai muutoin rahan arvosta juurikaan. Tapauksessa on selvitetty myös se, että B on ollut merkittävällä tavalla riippuvainen lahjan saajasta A:sta. Lahjakirjan oli laatinut juristi, mutta lahjakirjassa ei ollut huolehdittu tavanomaisella tavalla B:n edusta, kuten esimerkiksi hallintaoikeuden tai vähintään käyttöoikeuden säilyttämisestä lahjanantajalle. Vaara siitä, että B:stä olisi tullut koditon lahjoituksen myötä oli seikka, joka huomioitiin arvioinnissa sen lisäksi, että lahjansaajalla oli ulosottovelkaa. Lisäksi tapauksessa on selvitetty, että A oli luvannut hoitaa B:tä, mutta tätä ei oltu kirjattu lahjakirjaan. 

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua eli toisin sanoen totesi käräjäoikeuden ratkaisun pätemättömyydestä olleen oikea.

Hyvin lievä muistisairaus ei tee automaattisesti henkilöstä oikeustoimikelvotonta. Oikeustoimia, kuten testamentin, edunvalvontavaltakirjan tai vaikkapa talokaupan voi tehdä, kun tekijä ymmärtää oikeustoimen sisällön ja merkityksen. Juristin tulee osata selvittää selvät tapaukset, mistä hän suoriutuu haastattelemalla asiakasta esimerkiksi tiedustelemalla kohteliaasti tyhmin kysymyksin tasavallan presidentin, vuoden, pääministerin ja lopulta maitolitran hinnan sekä muun irtaimen arvon. Tämän lisäksi mahdollista on tiedustella hieman vaikkapa henkilön omasta varallisuudesta suhteessa sen arvon määrittämiseen. Mikäli asiakas tai oikeustoimen osapuoli ei keskustelusta selviä täysin pistein ja papukaijamerkein, on järkevää suositella, että oikeustoimen kanssa samanaikaisesti eli mahdollisimman lähellä asiakirjan allekirjoittamista asiakas käy lääkäriltä hakemassa lausunnon kyseisen oikeustoimen suhteen. Eli toisin sanoen, pienenkin epäilyksen herättyä on syytä hankkia lääkärinlausunto oikeustoimikelpoisuudesta kyseisen oikeustoimen suhteen. Tämän jälkeen sekä lakimies että oikeustoimeen sitoutuneet tahot nukkuvat rauhassa. Näin olisi myös havaittu kyseisessä tapauksessa, ettei oikeustoimea olisi voinut tehdä runsas kolme vuotta aikaisemmin ja säästetty lakimiespalkkioissa jättämällä oikeudenkäynnit käymättä. 

Rangaistuksenomaisista vahingonkorvauksista ja rikastumiskiellosta

Tällä kertaa luvassa lähinnä yleisluontoista pohdintaa, liittymättä sen kummemmin mihinkään tiettyyn tapaukseen. Avatakseni otsikkoa, Suomessahan on erittäin voimakkaana periaatteena vahingonkorvausoikeudessa voimassa ns. rikastumiskielto, joka tarkoittaa sitä, ettei vahingon kärsinyt saa vahingonkorvauksen tai muun kompensaation johdosta päästä parempaan asemaan, kuin missä olisi ollut ilman vahinkoa. Tämä kuulostaa äkkiseltään sinänsä ihan järkeenkäyvältä.

Ameriikoissa puolestaan moista periaatetta ei tunneta tai ainakaan tunnusteta, vaan siellä vahingonkorvauksia voidaan määrätä rangaistuksenluontoisesti (englanniksi punitive damages, suomennos omani) siten, että korvausmäärä on suhteutettu vahingon aiheuttajan liiketoiminnan ja mahdollisesti voitollisuuden laajuuteen (todettakoon tässä vaiheessa, että tietämykseni US of A:n oikeusjärjestelmästä perustuu pääasiallisesti John Grishamin kirjoittamiin fiktiivisiin romaaneihin ja uutisiin, enkä näin ollen voi esiintyä kyseisen järjestelmän asiantuntijana). Edellä todetusta vastuunrajoitusklausuulista huolimatta en ainakaan usko, että tietämyksessäni olisi niin suuria aukkoja, että se estäisi otsikossa tarkoitetun kysymyksen käsittelyn yleisellä tasolla.

Olen jokseenkin koko aikuisikäni pitänyt Suomen systeemiä automaattisesti parempana ja jenkkien miljoonakorvauksia syliin kaatuneesta kuumasta kahvista jokseenkin älyttöminä, niin kuin kuvittelisin useimpien lukijoidenkin tekevän. Nyt käytännön karaisemana näkemykseni ei kuitenkaan enää ole aivan näin yksioikoinen. Otetaanpa fiktiivinen esimerkki ajatusleikin tueksi.

Olen ennenkin kirjoituksissani käsitellyt tai vähintäänkin sivunnut sitä ongelmaa, että mikäli esimerkiksi vakuutusyhtiöt tekevät tietoisesti virheellisiä korvauspäätöksiä (siis siten, että korvausta ei makseta, vaikka sitä vakuutusehtojen mukaan kuuluisi maksaa), Suomessa on kovin vähän keinoja saattaa niitä edesvastuuseen asiasta. Kuluttaja voi lähinnä nostaa kanteen, ja käräjäoikeus tuomitsee sitten vakuutusyhtiön maksamaan juuri sen korvauksen, joka kuluttajalle olisi alun perinkin kuulunut. Monessa tapauksessa vakuutusyhtiö voi vielä saada oikeudenkäynnin aikana pienennettyä korvausta vetoamalla toissijaisesti ikävähennyksiin sun muihin (vaikkei olisi niihin edes alkuperäisessä, kielteisessä korvauspäätöksessä vedonnut), eikä kuluttaja sille oikein mitään voi. Laajat riita-asian oikeudenkäynnit tulevat älyttömän kalliiksi, ja kuluttajan on erittäin riskialtista riitauttaa korvauspäätöstä, kun oikeudenkäyntikulut voivat vähänkään laajemmassa riidassa nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Voittaessaankaan hän ei ”voita” mitään muuta kuin sen, mihin olisi alun perinkin ollut oikeutettu. Jos riidan häviää, menee koko henkilökohtainen talous pahimmillaan nurin.

Amerikassa tuomioistuin voisi puolestaan lätkäistä petolliselle vakuutusyhtiölle ankarat, vaikkapa nyt kymmenen miljoonan rapsut, jos havaitsisi vakuutusyhtiön toimineen törkeän huolimattomasti tai jopa tietoisen petollisesti. Vakuutusyhtiöiden touhuja seuranneena tämä ei olisi Suomessakaan yhtään hullumpaa. Oppisivatpahan olemaan tekemättä kielteisiä korvauspäätöksiä sen kummemmin miettimättä aina, kun sille on edes teoreettinen mahdollisuus.

Osakeyhtiön osakkeiden luovutusrajoituksista

Osakeyhtiölain 1 luvun 4 §:n mukaan osake voidaan rajoituksitta luovuttaa ja hankkia, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Säännös ilmentää periaatetta osakkeiden vapaasta luovutettavuudesta. Periaate voi kuitenkin olla hieman harhaanjohtava, sillä käytännössä yksityisissä osakeyhtiöissä osakkeiden luovuttamista rajoitetaan lähes säännönmukaisesti. Osakkeiden luovuttamista rajoitetaan usein osakassopimuksissa, mutta tässä artikkelissa käsitellään ainoastaan niitä rajoituksia, jotka voidaan toteuttaa osakeyhtiölain sallimissa rajoissa ja nimenomaan yhtiöjärjestyksessä.

Osakeyhtiölaissa sallittuja vaihdannanrajoituslausekkeita ovat lunastus- ja suostumuslausekkeet. Osakeyhtiölain 3 luvun 7 §:n mukaan yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että osakkeenomistajalla, yhtiöllä tai muulla henkilöllä on oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin yhtiöltä toiselle siirtyvä osake (lunastuslauseke). 8 §:n mukaan yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että osakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaaditaan yhtiön suostumus (suostumuslauseke).

Vaikka osakeyhtiölain perusteella osakkeiden luovutettavuutta voidaan rajoittaa vain edellä mainituilla lausekkeilla, on korkein oikeus kuitenkin joutunut arvioimaan, että voidaanko yhtiöjärjestyksessä määrätä muunlaisista rajoituksista taikka lunastus- ja suostumuslausekkeita muistuttavista rajoituksista. Tulkinnanvaraista on esimerkiksi niin sanottujen drag-along ja tag-along-lausekkeiden sisällyttäminen yhtiöjärjestykseen. Todettakoon, että kyseiset lausekkeet ovat melko yleisiä osakassopimuksissa.

Drag-along-lausekkeella tarkoitaan sitä, että enemmistäosakas voi pakottaa vähemmistöosakkaat myymään osakkeensa enemmistäosakkaan mukana. Käytännön tasolla lauseke voi olla enemmistöosakkaalle hyvinkin merkityksellinen, koska usein potentiaaliset ostajat haluavat ostaa yhtiön osakkeita vain, mikäli heillä on mahdollisuus ostaa koko yhtiön osakekanta kerralla. Drag-along-lauseke puolestaan on eräänlainen peilikuva edellä mainitulle. Lauseke antaa vähemmistöosakkaille oikeuden myydä osakkeensa enemmistöosakkaan mukana, mikäli vähemmistöosakkaat niin haluavat.

Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä on kyseisten lausekkeiden osalta tulkittu niin, että lausekkeiden hyväksyttävyys riippuu siitä, että millä tavalla määräykset tosiasiallisesti rajoittavat vapaan vaihdannan periaatetta. Jos hyväksytään lähtökohdaksi se, että tag-along ja drag-along-lausekkeiden käyttäminen ennemminkin edistää osakkeiden vaihdantaa kuin rajoittaa sitä, niin lausekkeet voisivat olla hyväksyttäviä.

Ainakin pk-sektorin osakeyhtiöiden kannattanee suhtautua lausekkeiden käyttämiseen yhtiöjärjestyksessä varauksella, jottei epäselvyyksiä synny. Osakassopimuksissa näitä määräyksiä ja muita vastaavanlaisia määräyksiä voidaankin sitten käyttää mielin määrin, jotta osakassopimuksesta saadaan mahdollisimman pitkä ja vaikeaselkoinen ja siten myös sellainen, että se todennäköisesti aiheuttaa riitaisuuksia myös tulevaisuudessa (lausetta on tulkittava päinvastoin-periaatteella).

Varatuomari Jonne Rantanen

jonne.rantanen@lakihhr.fi

puh. 050 409 3979

Kuinka pitkäkestoinen on ikuinen sopimus?

Korkein oikeus otti otsikossa mainittuun kysymykseen kantaa reilut pari viikkoa sitten antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2019:13. Luonnollisestikaan tarkkaa ja yleispätevää vastausta kysymykseen ei ole mahdollista antaa. Kuitenkin korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa ikuiseksi ajaksi sitovaksi sovittu sopimusehto sitoi sen osapuolia noin 116 vuotta.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa keskiössä olivat vuonna 1895 tehdyt kauppakirjat. Niillä kotitarvemyllyjen osakkaat olivat myyneet omistamansa myllykiinteistöt ja koskiosuudet kiinteistökaupoilla B Osakeyhtiölle. Kauppakirjoissa oli sovittu myyjien ikuisista ja vastikkeettomista jauhatusoikeuksista, jotka takasivat myyjille myllykiinteistöjen myynnistä huolimatta viljelystensä jauhatuksen. Myöhemmin B Osakeyhtiön tilalle velvoitetuksi sopijapuoleksi tuli C Oyj, nykyinen D Oyj. Yli sata vuotta kiinteistökauppojen jälkeen kesäkuussa 2011 sopijapuoleksi tullut D Oyj oli irtisanonut jauhatusoikeuksia koskevat sopimukset päättymään saman vuoden loppuun mennessä, jolloin sopijapuoleksi tulleen D Oyj:n omistaman myllyn toiminta päättyi. Kaikki osakaskuntien omistajista eivät kuitenkaan hyväksyneet irtisanomista, vaan he riitauttivat sen vaatimalla ensisijaisesti jauhatusoikeuden pysyttämistä ja toissijaisesti korvauksia sopimuksen oikeudettomasta irtisanomisesta. Asiasta riideltiin lopulta korkeinta oikeutta myöten.

Korkein oikeus pääsi näin ollen ottamaan kantaa siihen, onko ikuinen sopimus tosiasiassa ikuinen. Tyypillisesti pitkäkestoiset sopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia, jotka päättyvät pääsääntöisesti irtisanomisella. Irtisanominen on pitkään jatkuneissa toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa päättämisvaihtoehto, vaikkei siitä olisi sovittukaan. Kuitenkin, jos sopimus on tarkoitettu pysyväksi, ei sopimusta ole lähtökohtaisesti oikeutta päättää irtisanomalla.

Vaikka sopimukset lähtökohtaisesti sitovatkin, on selvää, ettei sopimuksen osapuoli ole pysyvästi ja peruuttamattomasti sidottu tekemäänsä sopimukseen määräämättömäksi ajaksi. Korkeimman oikeuden päätöksessä todetaan, että: ”Olosuhteet saattavat sopimuksen solmimisen jälkeen muuttua ennakoimattomasti siten, että sopimuksen soveltaminen sellaisenaan johtaisi kohtuuttomaan ja sopimuksen alkuperäisen tarkoituksen vastaiseen lopputulokseen.” Näin ollen ikuisesti voimassa olevaksi tarkoitettu sopimus ei ole aina ikuinen, vaan ikuisesti voimassa oleva sopimuskin on poikkeuksellisesti irtisanottavissa kohtuullista irtisanomisaikaa noudattaen.

Korkein oikeus päätyi tässä tapauksessa siihen lopputulokseen, että olosuhteet ovat sopimuksen solmimisen jälkeen muuttuneet niin, että sopijapuoleksi tulleella D Oyj:llä oli oikeus irtisanoa jauhatusoikeuksia koskevat sopimukset. Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa sillä, että jauhatusoikeuden merkitys siihen oikeutetuille osapuolille on olennaisesti vähentynyt ja että jauhatusoikeuden voimassaolosta on aiheutunut sopijapuoleksi tulleelle D Oyj:lle suhteeton rasitus jauhatusoikeuden todelliseen käyttöön nähden.

Lisäksi korkein oikeus arvioi irtisanomisajan kohtuullisuutta. Kohtuullisen irtisanomisajan pituus taas ratkaistaan sopimusosapuolten yksilöllisten tilanteiden mukaan tapauskohtaisesti. Siitä huolimatta, että sopimuksen pitkä kesto puolsi pitkää irtisanomisaikaa, korkein oikeus piti yli kuuden kuukauden irtisanomisaikaa kohtuullisena erityisesti, koska jauhatusoikeuksilla ei enää sopimuksen loppuaikoina ollut juurikaan merkitystä muutoksenhakijoille.

Yhteenvetona voidaan todeta, että korkeimman oikeuden ratkaisun keskeinen viesti on, että ikuiseksi tarkoitettu sopimuskin voi olla irtisanottavissa kohtuullista irtisanomisaikaa noudattaen, jos sopimuksen toimintaympäristö muuttuu olennaisesti toiseksi sopimuksen solmimisolosuhteisiin nähden. Ikuisen sopimuksen kesto voi olla esimerkiksi 116 vuotta ­­­— tai jotain ihan muuta.

Roope Raunio

roope.raunio@lakihhr.fi

puh. 050 4910828

Kevytautot tulevat 1.11.2019

Suomessa 15-vuotiaat pääsevät viimein eroon mopoautoistaan ja saavat lisää ajonopeutta aina 60 km/h saakka 1.11.2019 alkaen kevytautojen myötä, mikäli vielä tekeillä olevat asetukset saadaan valmiiksi aikataulussa. Oletan, että viimeistään joulukuussa joku kyseisen ajoneuvon hankkinut ajelee moottoritiellä ohi. 

Lakimuutoksen taustalla on ajatus ja tavoite mopoautoa turvallisemmasta liikkumismuodosta ja laissa säädetäänkin ajoneuvon iäksi vähemmän kuin 10 vuotta ja lisäksi, ettei ajoneuvo saa olla vuosimallia 2014 vanhempi. Lisäksi ajoneuvojen massat on rajoitettu, mutta melko korkeiksi 1500 kilogrammaan sekä 1800 kilogrammaan sähkömenopeleissä.

Vuodesta 2014 alkaen ajoneuvoissa ovat olleet pakollisina useat sellaiset turvallisuutta parantavat ominaisuudet, joilla perustellaan vuosimallirajaa. 

Eduskunta on lisäksi edellyttänyt, että hallitus seuraa kevytautojen käytön turvallisuutta ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin mahdollisten ongelmien osalta. 

Yhdysvalloissa useissa osavaltioissa nuoriso on jo pitkään saanut ajella autoillaan erinäisin rajoituksin 14-15 -vuotiaasta alkaen. Esimerkiksi Etelä-Dakotassa ajokortin saa rajoituksin jo 14-vuotiaana oppilaana, jolla tulee olla kyydissään täysi-ikäinen ajokortinhaltija. Yhdysvalloissa täyden ajokortin ilman rajoituksia saa useissa osavaltioissa 16-vuotias, olettaen, että iän ja kokemuksen myötä muuttuvien rajoitusten aikaan asiat on hoitanut mallikkaasti. Rajoitukset koskevat muun muassa kyydissä olijoita, heidän lukumäärää sekä pimeällä ajamista. Melko järkevää. 

Suomessa ajoneuvon nopeutta rajoitetaan teknisesti 60 kilometriin tunnissa. Se haiskahtaa hieman ongelmalliselta, sillä ne vauhdinjanoiset, jotka oppivat perustyökalujen käytön, poistavat rajoittimen 15 minuutissa. Hallituksen esityksessä (HE 173/2018 vp) lakimuutosta koskien on tosin todettu, että rajoittimen tulisi olla sellainen, ettei rajoitusta olisi helppoa purkaa. Tämä on nuorison aliarviointia, mutta toivotaan parasta ja luotetaan nuoreen sukupolveen. 

Lakimuutoksen käsittelyn aikaan muutosta vastustettiin lausunnoissa muun muassa sillä perusteella, että kevytautot ovat sanamuotonsa vastaisesti hyvin painavia ja kiihtyvät nopeasti, mikä osaltaan lisää niiden vaarallisuutta ja riskialttiutta. Perustelu on varsin hyvä, jos rajoitin toimii kuten se toimii nykyisin esimerkiksi joissakin vuokra-autoissa. Kuulemieni kokemusten perusteella rajoitin toimii siten, että auto käyttää kaiken sen voiman, mitä moottorista irtoaa kiihdytykseen ja sitten rajoittimen puuttuessa asiaan tulee ikään kuin äkkijarrutus sen vuoksi, että alkanut raju kiihdytys äkillisesti lopahtaa, olettaen auton olevan tehokas, kuten vaikkapa Ford Mustangin. Käytännössä siis vaikkapa vaatimattomalla 350 hevosvoimalla päästään jo alle 60 km/h nopeudessa hyvään sivuluisuun ja vieläpä hyvin nopeasti. Muualla kuin radalla toteutettuna vaaranpaikka sivullisille on realistinen. 

Lakimuutos on joka tapauksessa tervetullut piristys. Parhaimmillaan nähdään ennennäkemätön joukko innokkaita kesätyöläisiä tulevana kesänä säästämässä toinen toistaan äänekkäämpiin subwoofereihin ja räyheämpiin menopeleihin. Saadaanpa samalla Suomeen uudempaa autokantaa autokaupan mahdollisesti piristyessä. 

Pankin avainlukulistan huolellinen säilyttäminen

Itä-Suomen hovioikeus on eilen antanut ratkaisun asiassa, joka koski pankkitunnusten (verkkomaksuissa käytettävän avainlukulistan) huolellista säilyttämistä.

Asiassa oli kyse siitä, että A:n puoliso M on käyttänyt A:n pankkitunnuksia ja käyttänyt niitä tavalla tai toisella oikeudettomasti. Luottoyhtiö X on sitten nostanut kanteen, jossa on vaatinut A:lta asiasta aiheutuneen vahingon korvaamista, koska A on luottoyhtiön käsityksen mukaan menetellyt huolimattomasti B:n saadessa A:n avainlukulistan käyttöönsä. Asiassa on siis kyse siitä, onko A pankkitunnusten haltijana vastuussa B:n ottamasta lainasta.

Asiassa on riidatonta, että vastaaja A on ilmaissut pankkitunnisteensa käyttäjätunnusosan 19.8.2017 edesmenneen aviopuolisonsa M:n tietoon. Ennen kuolemaansa M on avustanut A:ta tämän laskujen maksamisessa tietokoneella useamman vuoden ajan, ja saanut näin A:n pankkitunnuksen käyttäjätunnuksen tietoonsa. Vastaajan laskuja on maksettu siten, että M on käyttänyt tietokonetta, ja vastaaja on katsonut laskun maksamiseen vaadittavan kertakäyttöisen tunnusluvun avainlukulistastaan ja kertonut sen M:lle. Vastaaja on säilyttänyt avainlukulistaansa lompakossaan, eikä ole antanut sitä M:lle.

Riidatonta on myöskin se, että tunnistusväline on pankkitunnisteen käyttäjätunnus ja avainlukulista yhdessä, ja että M on ottanut kyseessä olevan lainan näin muodostuvaa vastaajan tunnistusvälinettä oikeudettomasti käyttäen. Laina on maksettu vastaajan tilille ja luottosopimus toimitettu luotonhakijalle kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n mukaisesti.

Vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain mukaan tunnistusvälineen haltija vastaa tunnistusvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos hän on luovuttanut tunnistusvälineen toiselle ja 2-kohdan mukaan, jos tunnistusvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu hänen huolimattomuudestaan, joka ei ole lievää. Lain esitöiden mukaan tunnistusvälineen luovutuksella tarkoitetaan vapaaehtoista välineen hallinnan luovutusta, tapahtuipa se missä tarkoituksessa tahansa.

Hovioikeus on tiivistettynä ratkaissut asian siten, että A on ollut vastuussa siitä, että B on saanut tunnistusvälineen haltuunsa, vaikka A on säilyttänyt avainlukulistaa lompakossaan eikä ole milloinkaan havainnut sen hävinneen sieltä. Äkkiseltään tämä voi kuulostaa ankaralta ja yllättävältäkin, mutta asian tarkempi pohdinta tekee ratkaisusta ymmärrettävän.

Käräjäoikeus on lausunut seuraavasti: kokonaisuutena arvioiden vastaajan pitkäkestoista menettelyä, jonka myötä vastaajan aviopuoliso on tullut tietämään sekä vastaajan pankkitunnuksen käyttäjätunnuksen että avainlukulistan säilytyspaikan, on pidettävä lievää moitittavampana huolimattomuutena. Edelleen: A:lla on ollut edellä selostetuissa olosuhteissa puolison jo saatua tietoonsa A:n käyttäjätunnuksen velvollisuus huolehtia, ettei avainlukulista erityisesti joudu puolison haltuun oikeudettomasti. A on kuitenkin edellä todetuin tavoin säilyttänyt tunnuslukulistaa puolison tietämässä ja helposti löydettävissä olevassa paikassa.

Voi tietysti tuntua kohtuuttomalta, ettei edes omaan puolisoon tuomioistuimen tulkinnan mukaan saa luottaa, vaan avainlukulistat tulisi pitää myös tältä salassa. Toisaalta asiaa pitää ajatella myös luottolaitoksen kannalta: luottolaitoksen täytyy voida luottaa, että henkilön tunnistautuessa pankkitunnuksilla ja hakiessa esimerkiksi luottoa pankkitunnuksia ei lähtökohtaisesti voi käyttää kukaan muu kuin kyseinen henkilö itse. Mikäli hyväksyttäisiin toisenlainen tulkinta, olisi varsin helppoa toteuttaa toistuvasti esimerkiksi sen kaltaisia petoksia, että A:n pankkitunnuksilla haettaisiin luottoja jotka törsättäisiin, ja sitten varaton puoliso B tunnustaisi nostaneensa lainat ja ottaisi ne niskoilleen.

Suhtauduin nyt käsillä olevaan ratkaisuun aluksi yllättyneenä ja pidin sitä kohtuuttomana (ryhtyen tietysti kirjoittamaan artikkelia vimmalla, nähden viimein oman nimeni iltapäivälehden otsikoissa: ”Sankarijuristi paljasti jälleen uuden vääryyden”), mutta asiaa tämän artikkelin kirjoittamisen ajan (kaksi minuuttia) mietittyäni pidän hovioikeuden antamaa ratkaisua asiassa lopputulokseltaan oikeana.