Mitä rikoksesta voidaan päätellä uutisoinnin perusteella?

Rikosuutisointi kuumentaa tunteita netin keskustelupalstoilla ja kahvipöytäkeskusteluissa erityisesti, kun kyse on esimerkiksi törkeistä seksuaalirikoksista. Varmasti useat ovat kuulleet, ettei lyhyen uutisartikkelin perusteella pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä todellisesta tapahtumankulusta tai esimerkiksi annetun rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta. Usein tämä pitääkin paikkansa. Pääasialliset syyt tähän voidaan jakaa kolmeen osaan: 

1. Todellisen tapahtumankulun selvittämisen vaikeus. Ensisijaisesti ongelmana on, ettei rikosasiassa useinkaan voida selvittää täydellä varmuudella sitä, mitä asiassa on todellisuudessa tapahtunut.
2. Puutteet tuomioiden perustelemisessa. Toissijaisesti ongelmana on, että tuomioistuimet perustelevat ratkaisujaan toisinaan puutteellisesti, sillä tuomarienkin toiminta on inhimillistä toimintaa.
3. Puutteet lehdistön uutisoinnissa. Viimesijaisesti kyse on siitä, että rikosuutisia laativat vain harvoin kyseiseen oikeudenalaan perehtyneet toimittajat. Tämän lisäksi uutisoinnilla pyritään harmillisen usein vain lukijoiden houkuttelemiseen ja klikkausmäärien kasvattamiseen.

1. Kuinka vahvaa näyttöä tuomitseminen edellyttää?

Oli kansan mielipide mikä tahansa, oikeustieteessä on jokseenkin vakiintuneena ajatus, että on parempi jättää kymmenen syyllistä rankaisematta, kuin tuomita yksikin syytön henkilö. Tästä syystä rikosasioissa edellytetään vanhan kannan mukaan täyttä varmuutta syyllisyydestä. Nykytermein edellytetään, ettei syyllisyydestä jää varteenotettavaa tai järkevää epäilystä. Rikosasioissa tuomitsemisen kynnys on siis korkealla, vaikkakaan lievemmissä rikoksissa ei edellytetä yhtä vahvaa näyttöä kuin törkeissä rikoksissa.

Tunnustusta pidetään todisteiden kuningattarena, jolloin muissa kuin törkeissä rikoksissa ei useinkaan tarvita kovin laajaa muuta näyttöä. Sen sijaan törkeissä rikoksissa, kuten murhissa, esimerkiksi esitutkinnassa selvitetään tapahtumainkulku perusteellisesti tunnustamisesta huolimatta. Jos syytetty ei tunnusta rikosta, niin tilanne on hankalampi. Tällöin joudutaan turvautumaan muihin todistuskeinoihin. Aiemmin on ajateltu, että todistajat ovat erittäin luotettava todistelukeino, mutta uusimman tutkimustiedon perusteella tilanne näyttäisi olevan lähes päinvastainen. Tästä huolimatta tuomioistuimet antavat huomattavaa painoarvoa todistajien kertomuksille.

Surullinen tosiasia on, että rikosasioiden tuomiot harvoin vastaavat täydellisesti sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Asiaan ei ole löydettävissä ratkaisua. Tällöin kysymys siirtyy siihen, kuinka suuren "virhemarginaalin" yhteiskunta on valmis hyväksymään.

2. Ongelmat tuomioiden perustelujen laadussa

Tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Tästä voidaan poiketa vain laissa määritellyn rajoituksen perusteella. Kun ratkaisut perustellaan asianmukaisesti, edistää tämä myös sitä, että rikosasioista voidaan uutisoida luotettavasti, jolloin myös rikoksista ja rangaistuskäytännöstä saatavilla oleva tieto on luotettavampaa. Usein kuitenkin käy niin, että tuomioiden perustelut ovat heikot, jolloin yleisöllä ei ole mahdollisuutta saada luotettavaa tietoa kyseessä olevasta oikeudenkäynnistä.

Oikeudenkäynnin lähtökohtana on julkisuus, mutta yleinen julkisuutta rajoittava tekijä on asianosaisen yksityisyyden suoja. Tuomio on pidettävä salassa esimerkiksi siltä osin kuin se sisältää tietoja arkaluonteisista henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista tai rikoksen uhrin oikeuksia loukkaavia tietoja. Tuomioistuimien on kuitenkin annettava julkinen seloste salaisestakin rikosasiasta, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa. Lain mukaan julkisen selosteen on sisällettävä pääpiirteittäinen selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista. Julkisista selosteesta on erotettava tiedote, jonka tuomioistuin voi laatia julkisestakin ratkaisusta, kun kysymys on esimerkiksi merkittävää julkisuutta herättäneestä oikeudenkäynnistä.

Erään tutkimuksen mukaan tuomioistuinten julkisissa selosteissa selostetaan usein vapaamuotoisesti pelkästään asian ja ratkaisun pääkohdat ja usein myös varsin suppeasti. Jälleen hyvänä esimerkkinä toimii Anneli Aueriin ja Jens Kukkaan kohdistetut seksuaalirikossyytteet. Aikanaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden salaisesta tuomiosta annettiin julkinen seloste, jossa todettiin muun muassa seuraavaa:

Ratkaisun perusteluissa on ollut keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksessa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajan kertomusten luotettavuuden arviointi.

Selosteessa ei kuitenkaan mainita, millä perusteella asiantuntijat ovat pitäneet lasten kertomuksia luotettavina tai millä perusteella lääkärintarkastuksissa tehdyt havainnot tukevat syyllisyyttä. Asiassa ei siis ole käynyt ilmi edes pääpiirteissään, millä perusteella syytteiden paikkaansapitävyys on näytetty toteen. Asianomistajien yksityiselämää olisi toki ollut mahdollista suojata, vaikka seloste olisi tältä osin perusteltu avoimemmin. Tämän selosteen osalta lukijat joutuvat luottamaan vain siihen, että tuomioistuin on perustellusta syystä pitänyt asiantuntijoiden lausuntoja ja lääkärintodistuksissa tehtyjä havaintoja luotettavina todisteina.

3. Ongelmat lehdistön kannalta

Oikeudenkäyntien julkisuus toteutuu lähinnä lehdistön kautta. Siten tiedotusvälineille on turvattava edellytykset sille, että ne voivat asianmukaisesti välittää luotettavaa tietoa tuomituista rikoksista. Kyse on siis siitä, että tuomioistuimet perustelevat tuomionsa asianmukaisesti ja tiedottavat tehokkaasti esimerkiksi salaisista oikeudenkäynneistä. Vaikka näin olisi, niin rikosuutisointia toteuttavat kuitenkin vain harvoin kyseiseen oikeudenalaan perehtyneet toimittajat eikä ole ollenkaan tavatonta, että peruskäsitteetkin ovat toimittajilla hukassa. Vähintään yhtä iso ongelma on, että netissä tapahtuvassa uutisoinnissa pyritään usein vain lukijoiden houkuttelemiseen tai klikkausten haalimiseen, ei mahdollisimman perusteelliseen ja puolueettomaan uutisointiin.

Lopuksi

Oikeudenkäynnin julkisuus ja asianmukaisesti perustellut tuomiot eivät ole ainoastaan yleisön oikeuksia, vaan myös asianosaisten oikeuksia. Perusteettomasti salattujen oikeudenkäyntien vaikutuksista voidaan hakea esimerkkejä vaikkapa itärajan takaa. Julkiset oikeudenkäynnit ja hyvin perustellut tuomiot ehkäisevätkin tuomioistuinten mielivaltaa ja ylläpitävät kansalaisten luottamusta oikeuslaitosta kohtaan. Jos puolestaan lehdistön uutisoinnissa on pahoja puutteita, niin kansalaiset eivät joko luota tuomioistuinten toimintaan tai luottavat siihen väärin perustein.

Todellisen tapahtumankulun selvittämisen vaikeus ja puutteet tuomioiden perustelujen sekä rikosuutisoinnin laadussa johtavat siihen, etteivät lukijat voi useinkaan täysimääräisesti luottaa saatavilla oleviin tietoihin. Kansalaiskeskustelulla on siitä huolimatta tärkeä merkityksensä. Mikäli demokratia toimii, tämä keskustelu antaa parhaassa tapauksessa päättäjille tietoa siitä, mihin suuntaan rikosoikeudellista järjestelmää tulee kehittää.