Avustajan palkkio on joskus kiven alla

Oikeudellinen apu on Suomessa pääsääntöisesti julkista terveydenhuoltoa muistuttava asia siinä mielessä, että siihen on jokaisella oikeus tuloista riippumatta ja silloin kun itse ei kykene kuluistaan huolehtimaan, niistä huolehtii pääsääntöisesti veronmaksajat. Toki erikseen on riita-asiat, hävinneen korvausvelvollisuus kuluista sekä kotivakuutukset, mutta noin pääsääntöisesti vertaus pitää paikkansa. 

Etsiessään itselleen oikeudellista avustajaa törmää usein siihen, että puhelimen päässä oleva lakimies tiedustelee soittajan asuinpaikan, sekä käräjöinnin sijaintia heti alkuunsa. Jos ajatellaan, että tamperelainen asiakas soittaa helsinkiläiselle lakimiehelle ja pyytää tätä avustamaan itseään Jyväskylässä järjestettävässä oikeudenkäynnissä, niin tilanteessa on avustajan palkkion saamisen osalta haasteita. 

Avustajan oikeudesta palkkioonsa eli kapeaan leipäänsä käydään välillä myös oikeutta erillisessä oikeudenkäynnissä. Osa leivästä koostuu matka-ajanpalkkioista, jota avustaja laskuttaa matkustaessaan kohti käräjäoikeutta sekä takaisin, voidessaan. Oman tuomiopiirin ulkopuolelle matkaaminen vaatii perustelun, mikäli päämieskään ei sattuisi olemaan samasta tuomipiiristä.

Itä-Suomen hovioikeus antoi 11.9.2018 ratkaisun, jossa avustajan palkkio käsiteltiin sen osalta, tuliko matka-ajalta toiseen tuomiopiiriin maksaa palkkio sekä kulukorvaukset. Mikkelissä työskentelevä avustaja lähti Konnunsuolle avustamaan asiakasta, jonka istunto järjestettiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Mikkelissä ja Lappeenrannassa on käräjäoikeudet ja Lappeenrannan käräjäoikeudella vielä Imatran istuntopaikkakin. Mikkeliläisen käräjöinti tuomiopiireihin jaetussa Suomessa olisi ollut täysin ongelmatonta matkakulujen suhteen Mikkelissä ja Savonlinnassa, mutta Lappeenrannan kohdalla noin 109 km päässä ollaan jo oman piirin ulkopuolella, jolloin matkakulujen ja matka-ajan palkkion korvaamiselle tulee olla erillinen peruste. 

Käräjäoikeus oli edeltävästi hylännyt avustajan palkkiovaatimuksen matka-ajan ja matkakulujen osalta.

Tapauksessa oikeudellista apua säilöönotetun ulkomaalaisen olisi tullut hakea siltä paikkakunnalta, jossa hän oli eli tapauksessa Lappeenrannasta. Esimerkiksi Lappeenrannassa on kymmenkunta alan toimipistettä. 

Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisun perusteluissa asiassa H 17/1051 ilmenevällä tavalla asiassa ei jäänyt epäilystä siitä, että poliisi oli ottanut yhteyttä useaan lakipalveluita tarjoavaan yritykseen Lappeenrannassa, mutta esteellisyyden vuoksi avustajaa ei ollut löytynyt. Hovioikeus katsoi, että avustajalle tuli korvata palkkio matka-ajalta sekä matkakulut ja että säilöönotetulla päämiehelä oli ollut peruste hankkia avustaja toisen tuomiopiirin alueelta. 

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin peruste asiassa on ollut olemassa. Lainkohdan mukaan sellaiselle avustajalle, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä kyseisessä tuomioistuimessa, korvataan matkustamisesta syntyvät lisäkulut ja ajanhukka ainoastaan, jos tällaisen avustajan käyttäminen on perusteltua. 

Tarinasta ei selviä, oliko käräjäoikeus tietoinen siitä, että Lappeenrannassa oli esteellisyys todettu poliisin toimesta vaiko ei, eikä sitä, minkä painoarvon käräjäoikeus on tälle seikalle antanut. Hovioikeudessa asiaa kuitenkin arvioitiin siten, että peruste oli selvä. 

Lakimiehelle viesti lienee se, että perustelujen on syytä olla valmiit jo ensimmäiseen oikeusasteeseen mentäessä, joskin asiaa mutkistaa hieman käräjäoikeuksien vaihteleva ratkaisukäytäntö matkakulujen ja matka-ajan korvaamisen osalta.

Jan Huovinen

jan.huovinen@lakihhr.fi

0458993303

Muutoksenhausta yleisesti ja erikseen

Vaikka otsikko epäilemättä saikin monen lukijan kuolemaan tylsyyteen jo ennen tämänkertaisen artikkelimme avaamista, ei hätää! Tällä kertaa luvassa ei ole tavanomaista tylsää prosessioikeudellista jaarittelua muutoksenhakuoikeuden hienouksista ja siitä, mitä joku sata vuotta sitten syntynyt professori on joskus asiasta lausunut, vaan huomattavasti rennompaa pohdintaa. Ajattelin vuodattaa artikkeliini lähinnä puutteellisesti perusteltua ja populistista tilitystä siitä, miten typerästi muutoksenhakuoikeus Suomessa on joiltakin osin toteutettu.

Aloitetaanpas. Sekä riita- että rikosasioissahan (hallintomenettelyn jätän artikkelin ulkopuolelle) pääsääntö on se, että ensin asia käsitellään käräjäoikeudessa ja sitten käräjäoikeuden päätökseen tyytymätön voi hakea ratkaisuun muutosta hovioikeudesta. Nykyään muutoksenhakuun tarvitaan jatkokäsittelylupa (paitsi rikosasioissa, joissa tuomio on vähintään 8 kk vankeutta). Jatkokäsittelylupa tarvitaan lähtökohtaisesti kaikissa ja kaikenlaisissa asioissa, olipa esimerkiksi riita-asiassa intressi sitten euron tai sata miljoonaa euroa. Tähän asti ihan jees, tuo jatkokäsittelylupa oli tullessaan oikein tervetullut muutos.

Minulla ei ole käytössäni tutkimus- tai muutakaan dataa siitä, miten usein jatkokäsittelylupa yleensä myönnetään. Valitettavasti oma stetson-tuntumani kertoo, että sen saa etenkin täällä Varsinais-Suomessa varsin helposti ja varsin vähäpätöisiin asioihin. Tällä halutaan kaiketi turvata muutoksenhakuoikeus, ja kyllähän se siinä mielessä turvautuukin, että ainakaan minun urallani ei ole tainnut tulla vastaan yhtään juttua, jossa jatkokäsittelylupaa ei olisi myönnetty silloin kun sen saamiselle oikeasti ja selvästi on ollut perusteita. Toisaalta vastaan on tullut erittäin monta juttua, joissa jatkokäsittelylupa on myönnetty täysin mitättömään asiaan missä ei edes ole ollut oikeudellisesti tai näytöllisesti yhtään mitään epäselvää. Johonkinhan se raja on toki vedettävä ja jokainen tapaus on erilainen, mutta henkilökohtaisesti en yhtään pistäisi pahaksi, vaikka rajaa vedettäisiin hieman tiukempaan suuntaan. Toki asioiden meneminen hovioikeuteen asti lihottaa meidän juristien palkkioita, mutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta (tai edes asianosaisen näkökulmasta) ei ole mitään järkeä, että hovioikeudesta käydään hakemassa vahvistus jo ennestään täysin selvälle käräjäoikeuden tuomiolle asiassa, jossa intressi tai rangaistus on täysin mitätön. Ja on semmoista aika tympeää prosessata edes avustajan ominaisuudessa, vaikka siitä palkkaa maksetaankin.

Varsinainen tilitykseni kohde kuitenkin koskee sitä, miten muutoksenhaku käytännössä toimii. Suomessa näet vahva ja lähes poikkeukseton lähtökohta on, että oikeudenkäynnin suullisuuden ja välittömyyden nimissä kaikki käräjäoikeudessa vastaan otettu henkilötodistelu otetaan hovioikeudessa uudestaan vastaan. Eli käytännössä siten, että jos jossakin poliisin pöydälle hautautuneessa rikosjutussa päästään käräjöimään vaikkapa kahden vuoden päästä tekohetkestä, rikosasiassa todistajana ollut silminnäkijä todistaa ensin käräjillä kahden vuoden päästä tekohetkestä ja sitten uudestaan hovioikeudessa vaikkapa kolmen ja puolen vuoden kuluttua itse tapahtumasta. Jokseenkin selvää lienee, etteivät ne muistikuvat tuossa välissä varsinaisesti parane. Vähän samankaltainen ongelma liittyy riita-asioihin: jos saat etevällä jurismilla ja silkalla oveluudella epärehellisen vastapuolen puhumaan itsensä pussiin tai muuten kiinni jostakin epätotuudesta, hän ei varmasti mene samaan lankaan enää hovioikeudessa, vaan on siihen mennessä keksinyt tavan selittää asian parhain päin. Ymmärtääkseni Ruotsissa on käytössä sellainen systeemi (asiaan perehtynyt korjatkoon jos olen väärässä), että hovioikeudessa ainoastaan käydään läpi käräjäoikeudessa esitetty henkilötodistelu esim. videonauhojen avulla ja arvioidaan sitä sitten parhain päin. Toimisi useimmissa tapauksissa huomattavasti paremmin myös täällä, ja säästäisi huomattavasti vaivaa ja kustannuksia.

Yllä olevassa artikkelissa on monilta osin oiottu mutkia enkä suosittele käyttämään sitä sellaisenaan lähdemateriaalina vaikkapa oikeustieteellisessä tutkimuksessa edes amk-tasolla, kuten artikkeleideni osalta joskus on kuulemma tehty (!) (:D).

Tapio Hokkanen

OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, julkinen kaupanvahvistaja

040 826 8326, tapio.hokkanen@lakihhr.fi

Syytön rikosmenettelyssä mutta syyllinen siviilimenettelyssä?

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi keväällä 2018 ratkaisun syyttömyysolettamaan liittyen. Tiivistettynä syyttömyysolettamalla tarkoitetaan keskeistä perus- ja ihmisoikeutta, jonka mukaan jokaista rikoksesta epäiltyä tai syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on näytetty lailla säännellyssä rikosmenettelyssä toteen.

EIT:ssä käsiteltävänä ollut asia liittyi Norjassa tapahtuneisiin oikeudenkäynteihin, joissa syytetty A vapautettiin seksuaalista kanssakäymistä alaikäisen kanssa koskevasta rikossyytteestä. Hovioikeus kuitenkin tuomitsi siviilioikeudellisessa menettelyssä A:n maksamaan korvausta uhrille (vrt. O. J. Simpsonin oikeudenkäynti). A valitti korvausvaatimuksen käsittelystä korkeimpaan oikeuteen ja väitti, että hovioikeuden tuomio ja tuomion perustelut loukkasivat syyttömyysolettamaa. Norjan korkein oikeus totesi, että syyttömyysolettamaa oli loukattu, mutta korkein oikeus ei kuitenkaan myöntänyt valituslupaa, koska korkein oikeus piti riittävänä loukkaamisen toteamista.

A valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja väitti muun muassa, että sekä hovioikeus että korkein oikeus olivat loukanneet syyttömyysolettamaa. EIT totesi perusteluissaan muun muassa, että syyttömyysolettaman tarkoituksen on suojata myös rikossyytteestä vapautettuja henkilöitä rikosoikeudenkäynnin jälkeenkin. Tällöin suojattavana on erityisesti syytteestä vapautetun maine. Lisäksi tapauksissa, joissa syytteestä vapautettu henkilö tuomitaan kuitenkin maksamaan korvausta uhrille, syntyy yhteys rikosprosessin ja siviilioikeudellisen korvausvaatimuksen välille. Ongelmallista olisi tietty, jos korvausvastuuta koskevassa tuomiossa määrättäisiin rikosoikeudellisesta vastuusta.

Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa hovioikeus tuomitsi A:n korvausvastuuseen samojen tosiseikkojen perusteella kuin A vapautettiin rikossyytteestä. Norjan korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että hovioikeuden tuomiossa oli yksi virke, joka loukkasi syyttömyysolettamaa. Tämä johtui korkeimman oikeuden mukaan siitä, että virkkeestä saattoi saada vaikutelman, että rangaistavuuden edellytysten täyttymisestä ei ollut vamuutta. Tähän perustuen EIT totesi, että korkein oikeus oli korjannut syyttömyysolettaman loukkaamisen korostamalla, että hovioikeuden käyttämät sanamuodot vaikuttivat syyttömyysolettamaan. EIT piti siis Norjassa tapahtunutta tuomioistuinkäsittelyä riittävänä ja totesi, että valittajan syyttömyys kävi selväksi, vaikka korkein oikeus ei ollut antanut valituslupaa.

Tiivistyksenä voidaan todeta, että toisinaan rajanveto syyttömyysolettaman toteutumisen ja loukkaamisen välillä on hankalaa. Kun joka tapauksessa tuomioistuimet saattavat päätyä eri ratkaisuun rikosmenettelyssä ja siviilimenettelyssä, niin tuomion perustelujen sanamuotoonkin on kiinnitettävä huomiota, vaikka se saattaisikin vaikuttaa pilkunviilaamiselta. Saattaapi olla, että tavallisen kansalaisen mieleen ei jää tuomioistuinten perustelujen sanamuodot, vaan ainoastaan se, että rikossyytteestä vapautetulle henkilölle on samasta teosta langetettu vahingonkorvausvelvollisuus, joten sanamuotojen viilaamisen käytännön merkitys lienee vähäinen.

Varatuomari Jonne Rantanen (jonne.rantanen@lakihhr.fi, puh. 050 409 3979)

Työsopimuksen purkautuneena pitäminen, kun työntekijä ei palaa lomalta

Kun kesälomakausi lähenee loppuaan, on ajankohtaista, vaikkakin koko ajan vähemmän ajankohtaista, käsitellä työsopimuksen purkautuneena pitämistä, jos työntekijä jää palaamatta töihin lomaltaan. Työsopimuksen purkautuneena pitämisessä on kyse työsuhteen päättämisen erityistilanteesta työntekijän poissaolon takia, eikä sitä tule sekoittaa toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen tavallisempiin päättämistilanteisiin, eli irtisanomiseen tai purkamiseen.

Työsopimuksen purkautuneena pitämisessä työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaololleen. Tällöin työnantaja saa käsitellä työntekijän työsopimusta purkautuneena poissaolon alkamisesta lukien. Kuitenkaan, jos poissaolosta ei ole voitu ilmoittaa työnantajalle hyväksyttävän esteen vuoksi, työsopimuksen purkautuminen peruuntuu.

Jotta työnantaja voisi pitää työntekijän työsopimusta purkautuneena edellytetään ensinnäkin, että työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää. Seitsemän päivän poissaolo vaatimus täyttyy, jos työntekijä A:n on pitänyt palata lomiltaan töihin tänään torstaina, eikä hän ole vielä seuraavan viikon keskiviikkonakaan palannut töihin. Näin ollen ensi viikon torstaina työsopimuksen purkautuneena pitämisen ajallinen edellytys täyttyisi.

Toiseksi edellytetään, että työntekijä ei ole ilmoittanut pätevää syytä poissaololleen. Edellytys täyttyy lähtökohtaisesti esimerkiksi, jos työntekijä A ei ilmoita lainkaan syytä poissaololleen.

Edellä mainittujen edellytysten täyttyessä työsopimuksen purkautuneena pitäminen ei ole kuitenkaan lopullista, jos työntekijällä on ollut hyväksyttävä este poissaolosta ilmoittamatta jättämiselle. Esimerkiksi työsopimuksen purkautuneena pitäminen voisi peruuntua, mikäli työntekijä A ei ole voinut ilmoittaa loman jälkeisestä poissaolostaan vakavan sairauden takia. Tosin huomattava on, että tyypillisesti sairaudesta luonnollisesti pystyy ilmoittamaan työnantajalle.

Työsopimuksen purkautuneen käsittely korostaa työntekijän poissaolojen ilmoitusvelvollisuutta. Näin ollen työsopimuksen purkautuneena pitäminen tarkoittaa työntekijän kannalta siis sitä, että poissaoloista on ilmoitettava työnantajalle, loman jälkeenkin, välttääkseen vaaran työsopimuksen purkautuneena pitämisestä.

Roope Raunio

roope.raunio@lakihhr.fi

puh. 050 4910828

Verottajalta hauska ohjeistus talkoo-, naapuriapu- ja vaihtotyön verotukseen

Verottaja on viime vuosina panostanut kiitettävällä tavalla ohjeistuksen antamiseen veronmaksajille esimerkiksi syventävien ohjeiden muodossa. Puhelimeenkin vastataan käsitykseni mukaan hyvin auttavalla ja neuvovalla otteella. https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48423/luonnollisen_henkilon_tekeman_talkoo_na/

Verottajan tuore julkaisu täsmentää sitä, milloin talkootöitä ja naapuriapuna tehtävää työtä voidaan tehdä siten, ettei verovelvollisuutta synny ja tilanteita joissa verovelvollisuus syntyy. 

Yleinen kysymys lienee, voiko putkimies asentaa ammattipätevyyttä vaativan asennuksen vailla korvausta? Kyllä voi. Sama koskee toki sähkömiestä. Asennuksen pätevyys ei ole riippuvainen siitä, onko asennuksesta maksettu rahaa. 

Verottajan esimerkissä putkimies kuitenkin vaatii illallista korvaukseksi tekemästään putkiasennuksesta. 

”Putkiasentaja vaatii illallisen hyvityksenä vesihanan vaihtotyöstä, kun asuntoa sinänsä remontoidaan porukalla talkootyönä. Vesihanan vaihtotyö ei ole verovapaata talkootyötä, koska hananvaihtoa ei tehdä ilman korvaukseksi vaadittua illallista. Kyse on normaalista korvausta vastaan tehtävästä veronalaisesta työstä”

Verottaja jatkaa, 

”Työtä tehdään ilman korvausta silloin, kun sen tekemisestä ei ole sovittu korvauksen suorittamisesta rahana tai muussa muodossa, tai työn tekijä kieltäytyy ottamasta vastaan työsuorituksen saajan hänelle mahdollisesti myöhemmin tarjoamaa korvausta. Vastaanotettua arvoltaan vähäistä tavaralahjaa ei pidetä veronalaisena korvauksena, vaan hyviin tapoihin kuuluvana kiitollisuuden osoituksena.”

”Henkilö tarjoutuu vaihtamaan tuttavansa renkaat ilman korvausta. Jos auton haltija renkaiden vaihtamisen jälkeen kuitenkin antaa renkaidenvaihtajalle 50 euroa ja renkaidenvaihtaja ottaa tämän vastaan, kyse on työstä saadusta veronalaisesta ansiotulosta”

Toisin sanoen putkiasentajan asennustyössä vaaditaan kevyttä kursailua veron välttämiseksi. Putkityötä vastikkeettomasti pyytänyt voi tarjota illallista, mutta vain vähäisenä, hyviin tapoihin kuuluvana kiitollisuuden osoituksena, josta putkiasentajan tulee ensin kohteliaasti kieltäytyä ja hieman vastahankaisesti lopulta hyväksyä välttyäkseen verotukselta. Varminta on tietysti naamioida illallinen vähäiseen talkookestitykseen ja sen lisäksi ojentaa kossupullo tavaralahjana. 

Näillä eväillä siis kesätalkoisiin. 

Verottaja ei unohda lasten työpanosta,

”Tuloverolain laajan tulokäsitteen ulkopuolelle jäävät myös tilanteet, joissa kotona asuvat alaikäiset lapset viikko- tai kuukausirahaa ym. vastaan auttavat vanhempiaan tavanomaisissa kotitöissä. Puolisoiden tekemien tavanomaisten kotitöiden perusteella ei myöskään muodostu kummallekaan veronalaista tuloa. Myöskään työssä käyvän puolison suorittama perheen elantomenojen maksaminen ei ole veronalaista tuloa kotona olevalle puolisolle tai lapsille.”

Verottaja vähintäänkin varovaisesti vihjaa, että viikko- tai kuukausirahaan liittyy työvelvoite, mutta työtä voi suorittaa maksamatta korvauksesta veroa. Järkevää sinänsä, mutta ikävä uutinen lukutaitoisille lapsille, joita ei huvittaisi. 

Jan Huovinen

jan.huovinen@lakihhr.fi

0458993303

Korkein oikeus vastaa tähtijuristin kysymyksiin

Ilokseni kirjoituksiani seurataan näemmä korkeinta oikeutta myöten. Esitin rapia vuosi sitten artikkelissani https://oikeusjuttu.wordpress.com/2017/04/24/vahingonkorvausvelan-vanhentuminen/ kiehtovan kysymyksen siitä, vanhentuuko oikeus kaupan purkamiseen yleisten vanhentumissäännösten mukaisesti. Nyt asiaa ei tarvitse enää pohtia akateemisesti, sillä korkein oikeus on vastannut kysymykseeni. Samalla lukiessani edellistä artikkeliani huomaan, etten jostain syystä ollut sen loppusutkauksessa huomioinut maakaaren säännöstä siitä, että joka tapauksessa kaupan purkua sääntelee 10 vuoden kanneaika. Siitä huolimatta kysymys on relevantti yleisen vanhentumisajan (3 vuotta) osalta.                

Korkeimman oikeuden ratkaisun 2018:38 tapauksessa oli kyse siitä, onko kiinteistön kauppaa koskevaan purkuvaatimukseen sovellettava vanhentumislain 4 §:n mukaista yleisvanhentumisaikaa tai onko ostaja jostakin muusta syystä menettänyt oikeutensa vaatia kaupan purkua.

Tapauksessa A on 30.10.2009 ostanut X:n jakamattoman kuolinpesän osakkailta B:ltä ja C:ltä kiinteistön sillä olevine rakennuksineen 52.000 euron kauppahinnalla. Kaupan jälkeen A on havainnut rakennuksessa laaja-alaisia kosteus- ja homevaurioita. A on vauriot havaittuaan ilmoittanut niistä B:lle. A on 23.5.2010 kirjallisesti vaatinut, että kiinteistön kauppa puretaan, ja pyytänyt myyjiä ilmoittamaan suostumisesta vaatimukseen viimeistään 7.6.2010. Osapuolet ovat neuvotelleet asiasta kesällä 2010 pääsemättä yhteisymmärrykseen. Tämän jälkeen osapuolet eivät olleet olleet toisiinsa yhteydessä. A on 12.9.2014 pannut vireille kanteen, jossa hän on ensisijaisesti vaatinut kaupan purkamista. Myyjät vastustivat kannetta muun ohella sillä perusteella, että A oli menettänyt oikeuden vaatia kaupan purkamista, koska hän ei ollut nostanut kannetta tai muuten palannut asiaan kohtuullisessa ajassa reklamaationsa jälkeen. Ainakin vaatimus oli velan vanhentumisesta annetun lain (jäljempänä vanhentumislaki) mukaan vanhentunut kolmessa vuodessa vaatimuksen esittämisestä.

Korkeimmassa oikeudessa oli siis ratkaistavana se kysymys, koskeeko ostajan vaatimusta yleinen vanhentumisaika, tai oliko ostaja muutoin passiivisuutensa takia menettänyt oikeuden vaatia kaupan purkamista.

Lyhyestä virsi kaunis: korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan velan vanhentumista koskeva säännös ei tapaukseen sovellu. KKO totesi sinänsä, että myyjään kohdistettu purkuvaatimus on vanhentumislain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua rahavelkaa koskeva vaatimus, johon sovelletaan vanhentumislakia. Tästä huolimatta (pitkäveteisten perustelujen jälkeen) korkein oikeus katsoi, että kiinteistönkaupan purkamista koskevaan vaatimukseen ei sovelleta vanhentumislain 4 §:n mukaista kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Siten A:n vaatimus ei ole vanhentunut vanhentumislain nojalla.

Korkein oikeus katsoo, että virheestä ja purkuvaatimuksesta ilmoittanut ostaja voi passiivisuutensa perusteella menettää oikeutensa vaatia kaupan purkamista jo ennen maakaaren 2 luvun 34 §:n 3 momentin mukaisen kanneajan umpeutumista. Tätä perusteltiin ennen muuta sillä, että virheilmoituksen jälkeinen ostajan passiivisuus voi olla myyjän kannalta haitallista. Myyjälle voi passiivisuuden perusteella syntyä käsitys, että ostaja on luopunut esittämästä vaatimuksia virheen perusteella. Tällainen käsitys voi syntyä erityisesti silloin, jos ostaja jää passiiviseksi huomattavan pitkäksi ajaksi sen jälkeen, kun myyjä on ilmaissut vastustavansa ostajan vaatimuksia. Jos myyjä olettaa ostajan luopuneen vaatimuksistaan, myyjällä ei enää ole aihetta varautua asiaa koskevaan oikeudenkäyntiin tai kaupan purkamiseen. Tällaisessa tilanteessa se, että ostaja yllättäen palaa asiaan vuosien kuluttua panemalla kanteen vireille, on omiaan aiheuttamaan myyjälle huomattavaa haittaa.

Arvioitaessa sitä, onko passiivisuudella yksittäisessä tapauksessa tällainen vaikutus, merkitystä on erityisesti passiivisuuden kestolla sekä sillä, kuinka haitallista passiivisuus on kyseisen tapauksen olosuhteissa ollut asian selvittämisen ja myyjän aseman kannalta. Lisäksi merkitystä on sillä, ovatko passiivisuudesta aiheutuvat haitat olleet ostajan ennakoitavissa siten, että hänen voidaan edellyttää ottaneen ne huomioon päättäessään menettelystään asiassa, ja onko ostajan passiivisuudelle ollut hyväksyttäviä syitä.

Kyseisessä ratkaisussa korkein oikeus katsoi, että myyjien vastuun arviointi on ajan kulumisen vuoksi vaikeutunut merkittävästi verrattuna siihen, että asian selvittämistä olisi jatkettu kohtuullisessa ajassa kesän 2010 jälkeen. Kun kiinteistö on jätetty tyhjilleen ja vauriot korjaamatta, on selvää, että vauriot ovat ajan kulumisen myötä pahentuneet. Pitkän aikaa kaupan jälkeen on vaikeampaa arvioida sitä, mikä kohteen kunto on ollut kaupantekohetkellä ja miltä osin sen viat ovat olleet havaittavissa ennen kauppaa. Tämä on omiaan vaikeuttamaan sekä sovinnolliseen ratkaisuun pyrkimistä että näytön esittämistä oikeudenkäynnissä. Myöskään myyjien passiivisuudella asiassa ei katsottu olleen vaikutusta arviointiin, vaan myyjien kiistämisen jälkeen pallo on ollut ostajalla.

Näillä perusteilla korkein oikeus päätyi katsomaan, että ostaja on menettänyt oikeutensa vaatia kaupan purkamista ja kanne on näin ollen hylättävä.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, ettei kattavankaan reklamaation ja vaatimusten esittäminen turvaa ostajan oikeutta loputtomiin, vaan asiassa on tehtävä päätös toimiin ryhtyessä kohtuullisessa ajassa. On sinänsä mahdotonta sanoa, mikä on se aika jonka kuluessa kanne tulisi viimeistään nostaa, mutta joka tapauksessa vuosikausien odottelusta tai jahkailusta voi seurata lopullinen oikeudenmenetys, vaikka reklamaatiot ja vaatimukset olisikin esitetty ajallaan. Vahingonkorvausta ja hinnanalennusta koskevilta osin ehdoton takaraja on tietenkin yleinen vanhentumisaika, eikä näemmä kaupan purunkaan osalta hirveästi sitä pidempi.

Nollatuntisopimuksiin liittyviä muutoksia

Kesäkuusta alkaen nollatuntisopimusten piiriin kuuluvien työntekijöiden asemaa on pyritty parantamaan. Lainmuutos koskee siis sopimuksia, joissa työaika on sovittu kiinteän työtuntimäärän sijasta niin sanotusti liukuvana eli esimerkiksi 0-40 tuntia viikossa tai 20-30 tuntia viikossa. Lainmuutos koskee myös niitä työntekijöitä, jotka kutsutaan töihin tarvittaessa. Edellä mainittuja sopimuksia kutsutaan lainmuutoksen myös vaihtelevan työajan sopimuksiksi. 

Milloin vaihtelevasta työajasta voidaan sopia?

Jos työnantajalla on kiinteä työvoiman tarve, vaihtelevasta työajasta ei voida sopia. Vaihtelevan työajan alarajaa ei saa sopia pienemmäksi kuin todellinen työvoimatarve edellyttää. Jos siis työnantaja tosiasiassa tarvitsee työvoimaa vähintään 10 tuntia viikossa, työnantaja ei voi määritellä työajaksi esimerkiksi 0-20 tuntia viikossa. Mikäli vaihtelevasta työajasta sovitaan työnantajan aloitteesta, työnantajan on annettava selvitys siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoimatarvetta. 

Muutokset sairausajan palkkaan

Sairausajan palkka pitää maksaa, kun 1) työkyvyttömyysaikaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, 2) siitä on muutoin sovittu tai 3) olosuhteisiin nähden voidaan pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä.

Irtisanomisajan ansionmenetys

Jos työnantaja irtisanoo työntekijä ja jos työnantajan irtisanomisaikana tarjoaman työn määrä alittaa viimeistä työvuoroa edeltäneiden 12 viikon keskimääräisen työn määrän, työnantajan on korvattava alituksesta aiheutuva ansionmenetys.

Työvuoroluettelot

Lainmuutoksen myötä työntekijän on saatava tieto työvuoroistaan aiempaa aikaisemmin. Jokaisella työpaikalla on joka tapauksessa oltava työvuoroluettelo, josta ilmenee työajan alkaminen ja päättyminen. 

Työttömyysturva

Mikäli työtä on tarjolla vain vähän, työntekijä voi saada niin sanottua soviteltua työttömyysetuutta. Mikäli työntekijä irtisanoutuu työstään eikä työtä ole viimeisten 12 viikon aikana ollut millään viikolla tarjolla pääsääntöisesti vähintään 18 tuntia, korvauksetonta määräaikaa eli ns. karenssia ei aseteta. Lainmuutoksen ulkopuolelle on kuitenkin rajattu ne tilanteet, joissa työnantaja takaa työnantajalle jonkin tietyn määrän työtunteja.

Uskonnollinen aamunavaus - vakaumus ja leimaantuminen

Kouluissa järjestetään näemmä edelleen aamunavauksia, joista osa on sisällöltään uskonnollisia. Eräässä koulussa oli päädytty järjestämään aamunavaus tavan mukaan keskusradion kautta, mikä johti siihen, etteivät pakanalliset päässeet piiloon kristillisiltä viesteiltä ja asiasta seurasi tietysti kantelu oikeusasiamiehelle. Kanteluun vastattiin siten, että kyseessä oli perinne ja ettei uutta toimintakulttuuria oltu ehditty juurruttaa koulussa. Oletettiin, että vähemmistöuskoiset luikertelisivat äänen kuulumattomiin. 

Apulaisoikeusasiamies piti selvänä, ettei kyseisen kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen selvityksessä esiin tuoduilla perinteillä ja uuden toimintakulttuurin juurruttamisen vaatimalla ajalla voida perustella sitä, että kukaan vastoin tahtoaan joutuisi koulussa osallistumaan itselleen vieraan uskonnon harjoittamiseen.

Aikanaan Lahdessa yläasteella ja lukiossa uskonnollisia aamunavauksia järjestettiin kerran viikossa koulurakennuksen pääaulassa. Luikertelukulttuuri oli juurtunut vahvaksi ja pakanalliset hiipivät pois aulasta käytävää pitkin äänen tavoittamattomaan toiseen aulaan, jossa he olivat keskenään ja jutustelivat mukavia uskonnollisen aamunavauksen ajan. Yleensä heillä oli kuulemma todella kivaa ja heidän sisäistä kapinallista sieluaan tai jotain muuta hiveli opettajien lievästi paheksuvat katseet. 

Apulaisoikeusasiamies totesi, että kaupungin toimittamasta selvityksestä ei lainkaan ilmene, onko näille kantelussa kerrotulla tavalla uskonnollista ainesta sisältäville päivänavauksille edes pyritty järjestämään vaihtoehtoista, vastaavaa ja mielekästä toimintaa. Selvityksestä ei myöskään ilmene, miten oppilaita ja huoltajia käytännössä tiedotetaan näiden päivänavausten tai niille vaihtoehtoisten tilaisuuksien ajankohdista tai sisällöstä, eikä sitä, miten heitä ohjataan ilmoittamaan osallistumisesta tai tapauskohtaisista poikkeuksista osallistumiseen.

Ajat ovat siis muuttuneet. Luikertelukulttuurille ei enää ole sijaa ja jatkossa uskonnottomille tai muun uskontoisille on järjestettävä vaihtoehtoista ohjelmaa ja vielä mielekästä sellaista. Olisi tietysti tasavertaisuuden näkökulmasta tärkeää, ettei korvaava toiminta ole liian mielekästä, kuten ei usein aamunavauksetkaan. Oikeus olla osallistumatta konkretisoituisi ehkä parhaiten kuitenkin juuri siten, että jatkettaisiin kuten ennenkin eli siten, ettei tilalle tulisi mitään. Samallahan konkretisoituisi  hieman se kadotus, jonne mahdollisesti on joutumassa. 

Selvityksestä ei tarkemmin ilmene, miten A:n kaupunki katsoo tällä järjestelyllä voitavan turvata oppilaiden yhdenvertaisuus ja oikeus olla osallistumatta näihin tilaisuuksiin niin, ettei leimautumista aiheudu ja niin, ettei koulu saa omilla toimillaan aikaan sitä, että henkilö joutuisi suoraan tai välillisesti paljastamaan vakaumuksensa.

Leimaantuminen ja vakaumuksen paljastaminen? Eikö se, että uskonnon opetuksen alkaessa osa oppilaista menee kristillisille, osa islamistiselle ja osa elämänkatsomukselliselle oppitunnille selkeästi ole näkyvä seikka ja siten johda johonkin olettamukseen vakaumuksesta? On, mutta se ei välttämättä ole leimaava seikka. Kysyin varmuudeksi 10-vuotiaalta, koska epäilin omia muistikuviani siitä, että ala-asteella, eikä oikeastaan yläasteellakaan leimattu ketään taikka oikeastaan edes keskusteltu siitä mihin kukin uskoo.  

Muistikuvani sai vahvistuksen. 4-luokkalaiset tietävät minkä uskonnon oppitunnille kukakin luokkakaveri osallistuu, mutta asian käsittely jää siihen. Jopa 10-vuotiaan käyttämät termit ”uskonnolliset, uskonnottomat, islamilliset” kuvaa sitä, ettei käsityksiin sisälly olettamaa siitä, mihin ryhmään kuuluva uskoo. Lapsi saattaa uskoa varmuudeksi vähäsen taikka olettaa uskovansa, mutta aihe on niin epävarmuuden täyttämä, ettei se ole pelimaailmaan ja Deatan Youtube-videoihin verrattava puheenaihe. Muistetaan vielä, että ala-asteella (lienee alakoulu nykyään?), on juuri luovuttu Joulupukista ja hammaskeijusta, elämä ei ole helppoa, eikä rahkeita yleensä ole kivien heittelyyn. Leimaantuminen tai vakaumuksen paljastuminen on erityisesti alaikäisten kohdalla ehkä hieman karrikoitu pelko. Harva siis on uskossaan niin vahva, että kykenisi leimaamaan toista tai syvään vakaumukseen itse lapsena. 

Rikoksesta epäillyn/syytetyn puolustaja

Moni on saattanut, ihmetellen tai ei, huomata tällä viikolla alkaneessa terroristi-oikeudenkäynnissä, että Turun puukotuksista syytetty marokkolaismies on ikään kuin itse myöntänyt olevansa terroristi mutta hänen puolustajakseen määrätty asianajaja on silti kiistänyt moisen. Miten tämä on oikein mahdollista?

No, itse asiassa varsin helposti. Puolustajalla tarkoitetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 2 luvun 1 §:n mukaista puolustajaa. Kyseinen pykälä kuuluu seuraavasti:

Rikoksesta epäillyllä on oikeus itse huolehtia puolustuksestaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä.

Epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos:

1) häntä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen; tai

2) hän on pidätettynä tai vangittuna.

Epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta, kun:

1) epäilty ei kykene puolustamaan itseään;

2) epäilty, jolla ei ole puolustajaa, on alle 18-vuotias, jollei ole ilmeistä, ettei hän tarvitse puolustajaa;

3) epäillyn valitsema puolustaja ei täytä puolustajalle asetettavia vaatimuksia tai kykene asianmukaisesti puolustamaan epäiltyä; tai

4) siihen on muu erityinen syy.

Käytännössä asia menee useimmiten sillä tavalla, että jos 1. momentin mukaiset edellytykset täyttyvät, rikoksesta epäilty (tai syytetty) voi itse pyytää puolustajan määräämistä, mikä käytännössä tapahtuu siten, että syytetty hakeutuu valitsemansa lakitoimiston puheille ja lakimies hoitaa puolustajan määräyksen hakemisen. Puolustajaan on aina oikeus, jos epäillään tai syytetään rikoksesta, josta vaadittu rangaistus on vähintään neljä kuukautta vankeutta. Tällaisia rikoksia ovat käytännössä kaikki rikokset, joiden nimikkeessä on sana ”törkeä” (lukuun ottamatta törkeää rattijuopumusta tai törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista), sekä itsestään selvästi vakavat henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset. Tällöin puolustajan palkkio maksetaan aina valtion varoista, mutta mikäli syytetty todetaan syylliseksi (ja hänen tulotasonsa sen salli), voidaan tuomittu velvoittaa maksamaan takaisin puolustajan palkkion valtiolle.

Kuitenkin esimerkiksi silloin, kun rikos ei ole aivan vähäinen ja epäiltynä on alaikäinen tai syytetty ei muista syistä kykene huolehtimaan omasta puolustuksestaan, puolustaja voidaan (ja pitäisi) määrätä viran puolesta. Käytännössä se tapahtuu usein niin, että tuomioistuin soittaa tietylle lakimiehelle ja kysyy, kiinnostaisiko tämmöinen homma. Kyllähän lakimiehiä yleensä kiinnostaa, kun maksaja on varma. Puolustaja työskentelee aina valtion asetuksen mukaisella palkkiolla (läht. koht. 110e/tunti) eikä hänellä ole oikeutta laskuttaa päämieheltään tai keneltäkään muultakaan mitään tuon summan päälle. Ihan ok veloitus useimmissa asioissa, vaikka ei useimpien toimistojen täyteen veloitukseen pääsekään.

Jos nyt viimein päästään ensimmäisessä kappaleessa esitettyyn kysymykseen, miksi puolustaja sitten voi kiistää päämiehensä syyllisyyden jopa tämän myöntämisestä huolimatta? Se johtuu tietyssä mielessä puolustajan roolista. Puolustaja on velvollinen huolellisesti hyvää asianajotapaa noudattaen valvomaan päämiehensä etua ja oikeutta sekä siinä tarkoituksessa edistämään asian selvittämistä. Puolustaja voi ja hänen täytyy ajaa päämiehensä puolustusta parhaaksi näkemällään tavalla, tarvittaessa vaikka päämiehensä myöntämisestä poikkeavasti. Ei ole ollenkaan tavatonta, että syytetty myöntää rikoksen, jota hän ei selvästi ole tehnyt, esimerkiksi pelätessään oikean rikoksen tekijän kostoa tms. Tällöin puolustajan velvollisuus on kiistää syyte jopa päämiehensä myöntämisestä poiketen. Vääräleuka voisi tietysti kysyä, onko päämiehen edun mukaista, että oikea syyllinen Ville Vaimonhakkaaja tuomitaan ja hän vapauduttuaan listii sitten syylliseksi kaavaillun tahon kun joutuikin itse kärsimään tuomion, mutta se on semmoista.

Jatkoartikkeli: Kerran saa lyödä työkaveria nyrkillä naamaan - pikkujouluissa

Lakimiehemme Jan Huovinen on jo aikaisemmin käsitellyt työpaikkanyrkkeilyyn liittyvää tematiikkaa. Huovisen artikkeli on luettavissa täältä. Tiivistettynä kyse oli siitä, että huitaiseminen työkaveria puolihuolimattomasti kasvoihin ei voi vielä johtaa työsuhteen purkamiseen. Tässä tapauksessa työntekijällä oli tosin ollut takanaan pitkä ja nuhteeton työura työpaikalla.

Tällä kertaa Turun hovioikeus on osoittanut perustelukykyään maaliskuussa antamassaan ratkaisussa, jossa hovioikeus katsoi, että yhtiöllä ei ollut asiallista ja painavaa syytä pahoinpitelijän työsopimuksen irtisanomiseen.

Tässä tapauksessa pahoinpitely oli tapahtunut yhtiön pikkujouluissa. Hovioikeus totesi irtisanotun henkilön A:n tarttuneen kiinni työkaveriinsa B:hen, painineen B:n kanssa, lyöneen B:tä nyrkillä kasvoihin niin, että B oli kaatunut lattialle, sekä lyöneen maassa maannutta B:tä nyrkillä kasvoihin. B sen sijaan oli tappelun aloittaja, mutta hänen katsottiin syyllistyneen ainoastaan lievään pahoinpitelyyn ja laittomaan uhkaukseen.

Homman nimi on siis ensinnäkin se, että tappelun aloittamatta jättäminen on lieventävä asianhaara. Näin sen varmasti kuuluukin mennä. Toinen olennainen seikka oli, että hovioikeus katsoi muualla kuin työssä tapahtuneen sopimattoman käytöksen olevan vähemmän tuomittavaa, vaikka työpaikan ulkopuolinenkin väkivalta voi oikeuttaa päättämään työsuhteen.

Pahoinpitely oli siis tapahtunut hovioikeuden mukaan "työnantajan järjestämän tilaisuuden yhteydessä". Kyse on siis pikkujouluista, joissa arvatenkin viina on virrannut. Kun kerran ihmiset ovat juovuksissa, heidän tekojaankin voidaan arvioida lievemmin (tällaista perustelua ei löydy hovioikeuden tuomiosta).

Lisäksi hovioikeuden mielestä oli olennaista, että A ja B eivät olleet tuntenut toisiansa entuudestaan eivätkä he olleet olleet työpaikalla tekemisissä toistensa kanssa.

Jos siis pahoinpitelet työkaveriasi, mitä en voi suositella, muista ainakin seuraavat säännöt:

• Lyö ennemmin avokämmenellä kuin nyrkillä. Lyönnin kovuutta harvoin arvioidaan. Olennaista on sormien asento kämmenen ja kasvojen kohtaamisen hetkellä.
• Lyö ennemmin pikkujouluissa kuin aamu- tai perjantaipalaverissa.
• Aloita pahoinpitely vasta vastapuolen aloitteen jälkeen. Tämän jälkeen ei ole juurikaan merkitystä esimerkiksi sillä, että meneekö homma hätävarjelun liioitteluksi vaiko ihan silkaksi puolustuskyvyttömän pahoinpitelyksi.
• Käy puntilla, jotta kykenet päihittämään tappelun aloittajan.
• Varmista, että pahoinpideltävä on sinulle entuudestaan tuntematon henkilö.
• Hanki mahdollisimman pitkä ja nuhteeton työura saman työnantajan palveluksessa.

Tämä artikkeli sisältää pelkkiä kärjistyksiä eikä sitä tule tulkita miltään osin juridisesti pätevänä julkaisuna.