Perinnöttömäksi tekeminen ja lakiosa

Kuten tunnettua, Suomessa ei lähtökohtaisesti ole mahdollista tehdä rintaperillistään, eli omaa lastaan taikka tämän jälkeläistä, kokonaan perinnöttömäksi. Rintaperillisen oikeutta perintöön suojaa lakiosa. Lakiosa on suuruudeltaan puolet tälle lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan tulevasta perintöosuudesta. Jos perinnönjättäjällä on yksi lapsi, lakiosa on siis puolet omaisuudesta, jos kaksi lasta, lakiosa on kummankin osalta 1/4 ja niin edelleen.

Yllämainittu on siis perintökaaren asettama pääsääntö. Sen estämättä, mitä perillisen oikeudesta lakiosaan on säädetty, perittävä voi kuitenkin tehdä perillisen perinnöttömäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, hänen perimispolvessa olevaa sukulaistaan, ottolastaan tai tämän jälkeläistä. Sama on laki, jos perillinen jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.

Perinnöttömäksi tekemisestä on määrättävä testamentissa ja samalla mainittava määräyksen peruste. Peruste on sen toteennäytettävä, joka vetoaa tähän määräykseen. Lisäksi se, joka aiheuttaa perittävän kuoleman tahallisella rikoksella, menettää automaattisesti oikeutensa perintöön. Tuomioistuin voi myös julistaa henkilön menettämään oikeutensa perintöön tai testamenttiin, jos hän on tahallaan hävittänyt tai salannut perittävän tekemän testamentin.

Todellisuus ei kuitenkaan ole aivan näin ankara. Lakiosaa on mahdollista tietyin edellytyksin yrittää kiertää erilaisin järjestelyin. Esittelen tässä niistä muutamia.

Vaikka joku olisi testamentissa jätetty perinnöttä ilman edellä selvitettyjä perusteita, lakiosa ei ole mikään automaattinen tai itsestään tuleva oikeus siihen oikeutetulle. Lakiosaan oikeutetun perillisen on vedottava testamentin tehottomuuteen ilmoittamalla lakiosaa koskeva vaatimuksensa testamentin saajalle haastemiehen välityksellä tai muutoin todistettavasti kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti on annettu hänelle tiedoksi. Perillinen ei voi myöskään vedota testamentin tehottomuuteen, jos hän on perittävän kuoltua luopunut lakiosastaan. Nimenomainen perinnöstä luopuminen perittävän eläessä on myös lähtökohtaisesti pätevä. Perillisellä on kuitenkin silloin oikeus lakiosaansa, jollei hän ole saanut siitä kohtuullista vastiketta taikka jollei hänen puolisolleen testamentin taikka jälkeläisilleen lain tai testamentin nojalla tule lakiosaa vastaavaa omaisuutta. Tällöinkin lakiosa edellyttää nimenomaista vaatimista. Lakiosan kiertäminen on siis mahdollista yksinkertaisesti kirjoittamalla testamentissa omaisuuden menevän haluamilleen perillisille, mikäli syrjäytetty lakiosaperillinen ei älyä tai halua lakiosaansa vaatia.

Yksi lakiosaa loukkaava tilanne on se, että perittävä on jo eläessään lahjoittanut omaisuuttaan siten, ettei lakiosaa enää tämän kuoltua ole jäljellä. Tavallisin tilanne lienee omaisuuden lahjoittaminen esimerkiksi suosien yhtä perillistä muiden ohi. Tällöin on kyse ns. suosiolahjasta. Sivuutetut rintaperilliset voivat vaatia lakiosansa täydennystä kanteella, joka on nostettava viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun perillinen on saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.

Toinen tavallinen vaihtoehto on se, että perittävä laittaa eläessään kaiken omaisuutensa säästöhenkivakuutukseen, jonka edunsaajaksi on määrätty vain yksi perillinen. Tällöin on perittävän suorittamat vakuutusmaksut, jos ne eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa, perintöosaa määrättäessä luettava pesän varojen lisäykseksi, kuitenkin enintään vakuutusmäärään saakka. Sivuutetut rintaperilliset voivat näissäkin tapauksissa käyttää suojanaan edellä selitettyä lakiosan täydennyskannetta.

Suosiolahjan tai henkivakuutuskorvauksen saaja on kuitenkin velvollinen täydentämään rintaperillisen lakiosaa enintään sillä määrällä, mikä perintöosaa määrättäessä on luettava pesän varojen lisäykseksi. Näin ollen varsinkin säästöhenkivakuutuksella on tosiasiallisesti usein mahdollista määrätä perinnöstään vapaammin kuin vaikkapa pelkkää testamenttia tai lahjoituksia käyttämällä.

Seuraavassa artikkelissa käsittelen tarkemmin henkivakuutuskorvauksia perintösuunnittelussa.

Hoitotahto - tarvitsenko enää juristia?

Aiemmassa artikkelissa mainitsin Kanta-arkistosta ja sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Kanta-arkisto on siis kansallinen tietokanta, jossa jokainen voi tarkastella verkon välityksellä omia terveydentilaa koskevia tietoja, reseptejä ja terveydenhuollon kirjauksia. Kanta-arkistosta puhuttaessa on annettu julkisuuteen lausumia siitä, että Kanta-arkistoon voisi tallentaa oman hoitotahtonsa. Tämä on tullut mahdolliseksi kesäkuussa 2015. Hoitotahto tarvitaan edelleen kirjallisena, sillä Kanta-arkiston Omakantaan tallennettua hoitotahtoa ei vielä voida hyödyntää terveydenhuollossa. 

Kanta-arkiston etuna on kuitenkin se, että tulevaisuudessa, kun hoitotahtoa kyetään hyödyntämään arkistosta terveydenhuollossa, riittää sen tallentaminen yhteen paikkaan Kanta-arkiston verkkosivulla. Nykyisinhän tilanne on se, että hoitotahto tulee toimittaa jokaiseen hoitavaan yksikköön erikseen, mikäli halutaan varmistaa kaikkien hoitavien tahojen olevan tahdosta tietoisia. Tämä johtuu siitä, että eri hoitavissa yksiköissä on erilaiset tietokannat, jotka eivät kommunikoi keskenään. Kanta-arkistosta tieto hoitotahdosta tavoittaa kaikki hoitavat yksiköt, kun niiden tietojenkäsittelyohjelmat saadaan kommunikoimaan Kanta-arkiston kanssa.

Olisin kuitenkin odottanut Kanta-arkiston hoitotahto-osiolta hieman enemmän. Tällä hetkellä hoitotahto tallennetaan sille varattuun tyhjään tekstikenttään. Hoitotahdon tekijä joutuu siis kirjoittamaan sen alusta asti itse vailla ohjeistusta, etsien ohjeita verkosta tai kääntymällä ammattilaisen puoleen. Ehkä Kanta-arkistoa suunniteltaessa on päädytty siihen, että näin henkilökohtaisessa asiassa ei voida tarjota valmiita lausekkeita tai ohjaavia kysymyksiä, joihin vastata. Niin tai näin, juristien ja lääkärien työmaa hoitotahtojen laatimisen saralla saa jatkoa ainakin toistaiseksi.

Hoitotahdon laatimisessa avustaminen ei ole helppo tehtävä lääkärille tai juristillekaan. Lääkäri on tottunut sanomaan mikä lääke mihinkin auttaa ja juristi mihin tässä asiassa kannattaisi nyt vedota päämiehen edun ajamiseksi. Hoitotahtoa laadittaessa ei asiakkaalle voida antaa vastauksia, ainoastaan kysymyksiä, jotka on avattava havainnollistaen tulevaisuudessa tapahtuvia usein ikäviä kohtaloita. Toisinaan hoitotahtoa laativa asiakas lausahtaa kysyvästi ”mitä tähän nyt kannattaisi laittaa”, jolloin ammattieettisesti laatimisessa avustavan henkilön on vaiettava tai havainnollistettava asiaa tarkemmin, jotta asiakas kykenee muodostamaan mielipiteensä parhaan mahdollisen tiedon valossa.

Hoitotahdon laatimisessa on tärkeää tietää sekä lääketieteestä että oikeustieteestä. Lääketiede auttaa ymmärtämään mahdollisia tilanteita, joiden suhteen tahto halutaan ilmaista ja miten tällaisissa tilanteissa ilman hoitotahtoa yleensä toimitaan. Juristi usein ei tiedä tästä puolesta, mutta osannee muotoilla tahdonilmaisun siihen muotoon, ettei sitä tulkittaessa päädytä erilaiseen lopputulemaan kuin mitä tahdon ilmaisija on tarkoittanut. Epäselvyys saattaa syntyä esimerkiksi fraasista "minua ei saa elvyttää, mikäli lääketieteellisen arvion perusteella pitkäaikaisselviytymismahdollisuuteni ovat heikot". Lause siirtää vastuun arvioinnista ennaltamääräämättömälle taholle, eikä selvennä termien heikko tai pitkäaikainen sisältöä. Epäselvää hoitotahtoa tulkitsee ensisijassa hoitava yksikkö ja omaiset. Hoitotahdossa voidaan myös nimetä henkilö, kenen mielipiteellä halutaan olevan suurempi painoarvo ratkaisuja tehtäessä. Mikäli yhteisymmärrystä hoitoratkaisujen suhteen ei löydetä, voidaan asiaa joutua selvittämään tuomioistuimessa. Laadittaessa hoitotahtoa olisi asiakkaan kannalta suotavinta löytää siis juristi, joka ymmärtää terveydenhuollosta tai lääkäri, joka ymmärtää juridiikasta. 

Sekä juridisella että sairaanhoidollisella ammattitaidolla laaditun hoitotahdon ja ohjeistuksen sen lataamisesta Kanta-arkistoon saat edullisesti Lakiasiainpalvelu Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy:ltä. 

Kunnianloukkaus, väärä ilmianto ja yksityiselämää loukkaava tieto - Osa 2

21.5.2015 julkaistussa artikkelissa käsittelin kunnianloukkausrikosta tuoreimman korkeimman oikeuden oikeuskäytännön näkökulmasta. Kuten artikkelissa kerrottiin, myös väärällä ilmiannolla on yhteytensä kunnianloukkaukseen. Tässä artikkelissa käsitelläänkin väärää ilmiantoa korkeimman oikeuden (KKO) vuonna 2013 antaman ratkaisun ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) käytännön kannalta ja samalla selvitetään joiltain osin, minkälaisia yhteyksiä rikostyypillä on kunnianloukkaukseen.

Väärä ilmianto rikoslaissa

Väärästä ilmiannosta tuomitaan henkilö, joka antaa viranomaiselle tai tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu esimerkiksi pidätetään, vangitaan, asetetaan syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen virheellisin perustein. Väärällä ilmiannolla tarkoitetaan siis viranomaiselle tehtyä ilmoitusta, jossa totuudenvastaisesti väitetään jonkun syyllistyneen rikokseen. Rikoksen tunnusmerkistö voi siis täyttyä, kun joku syyttää tuomioistuimen tai muun viranomaisen edessä toista rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Rangaistusasteikkona väärässä ilmiannossa on sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta.

Korkeimman oikeuden käytäntö

Tapausta KKO 2013:15 käsiteltiin myös aiemmassa kunnianloukkausta koskevassa artikkelissa. Tapauksessa kihlakunnanvouti oli ollessaan ulosottomiehenä panemassa täytäntöön päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona, ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli poliisille tekemässään tutkintapyynnössä ja esitutkinnassa väittänyt, että ulosottomies olisi muun muassa riuhtonut, kiskonut ja repinyt lasta niin, että tälle oli aiheutunut polvivamma ja että repun kantohihna olisi repeytynyt. Syyttäjä päätti jättää syytteen ulosottomiestä vastaan nostamatta, koska rikoksesta ei ollut näyttöä.

Tämän jälkeen käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat isän häntä vastaan nostetun syytteen mukaisesti väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Korkeimman oikeuden mukaan selvitys ei kuitenkaan viitannut siihen, että isä olisi toiminut muutoin kuin vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Lapsen huoltajalla onkin velvollisuus turvata lapsensa kehitys ja hyvinvointi. Isä oli siis ollut velvollinen valvomaan, etteivät muut loukkaa hänen lapsensa oikeuksia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin onkin painottanut ilmiantajan sananvapauden merkitystä silloin, kun kyse on lapsiin kohdistuneista oikeudenloukkauksista. Korkein oikeus piti siten selvänä, että virkamiehen suoja kunnianloukkauksia vastaan oli tapauksessa toissijaista.

Syyte hylättiin korkeimmassa oikeudessa, koska ei ollut perusteita katsoa, että isä olisi tahallisesti antanut antanut poliisille vääriä tietoja. Korkein oikeus perusteli lisäksi, että isällä oli ensinnäkin velvollisuus pysyä totuudessa. Vaikka isän katsottiin jossain määrin liioitelleen ulosottomiehen menettelyn moitittavuutta, pelkkä liioitteleminen ei sinänsä tarkoita sitä, että henkilö syyllistyisi väärään ilmiantoon, kunhan liioittelu ei ylitä sille sallittuja rajoja. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan rikosta koskevat väitteet voivat jossain määrin olla liioiteltuja tai yleistäviä, kunhan ne eivät ole täysin vailla tosiseikkojen tukea eivätkä merkitse aiheetonta henkilökohtaista hyökkäystä rikoksesta epäiltyä tahoa vastaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö

Rikoksena väärä ilmianto kohdistuu itse asiassa ensisijaisesti oikeudenkäyttöön eli tuomiovallan käyttämiseen ja vasta toissijaisesti yksityishenkilöön (tai virkamieheen) ja hänen oikeusturvaansa. Tällä tarkoitetaan sitä, että kriminalisoinnilla pyritään ehkäisemään perusteettomia oikeudenkäyntejä. Joka tapauksessa väärää ilmiantoa koskevissa tilanteissa vastakkain ovat myös ilmiantajan ja ilmiannetun edut. Jokaisella on oikeus saattaa epäilemänsä rikos viranomaisen selvitettäväksi. Toisaalta jokaisella on myös oikeus olla joutumatta perusteettomasti viranomaistoimenpiteiden kohteeksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tarkastelee väärää ilmiantoa ensisijaisesti sananvapauskysymyksenä – kuten tilanne on kunnianloukkauksenkin osalta. Oikeuskäytännössään EIT on katsonut, että erityisesti yksilön oikeus saattaa laittomaksi tai epäasianmukaiseksi kokemansa virkamiehen menettely viranomaisen arvioitavaksi on olennainen osa oikeusvaltiota. Sananvapauden rajoittamista on siis tulkittava ahtaammin silloin, kun kysymys on tällä tavoin esille tuodusta viranomaistoiminnan arvostelusta. Toisaalta, kun kysymys on oikeusviranomaisten kuten ulosottomiehen toiminnan arvostelusta, EIT on todennut, että on myös välttämätöntä suojella virkamiehiä perusteettomilta syytöksiltä. Kantaansa EIT on perustellut sillä, että luottamus virkatoimintaa kohtaan on pyrittävä säilyttämään.

Näkemyksessä on myös ongelmansa. Onhan selvää, että esimerkiksi poliitikot ja virkamiehet joutuvat sietämään vahvempaa arvostelua kansalaisilta, mikä esimerkiksi kunnianloukkausrikoksissa tarkoittaa sitä, että kynnys rangaista kansalaista viranomaisen arvostelusta on korkeammalla. Kuten aiemmassa artikkelissa todettiin, kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn esimerkiksi politiikassa ja julkisessa virassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Väärän ilmiannon osalta myös korkein oikeus on todennut, että viranomaisella, kuten ulosottomiehellä, on asemassaan velvollisuus sietää virkatoimiinsa kohdistuvaa arvostelua, jollei se ole perusteetonta tai asiattomasti loukkaavaa. Tästä näkökulmasta ilmiannetulle yksityishenkilölle tulisikin tarjota virkamiestä vahvempaa oikeussuojaa.

Yhteenveto

Korkeimman oikeuden ratkaisun ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan todeta, samoin kuin kunnianloukkauksenkin osalta, että väärää ilmiantoa tulkitaan ensisijaisesti sananvapauden näkökulmasta, vaikka väärän ilmiannon kriminalisoinnilla pyritäänkin ensisijaisesti tuomiovallan käyttämisen turvaamiseen. Sananvapauden korostaminen puolestaan johtaa siihen, että tuomitsemiskynnys väärästä ilmiannosta on asetettava suhteellisen korkealle. Seuraavassa artikkelissani käsittelen yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämistä, jolla on kuin myös yhteytensä sekä kunnianloukkaukseen että väärään ilmiantoon. 

Omistajattoman tilan testamentti perintöverosuunnittelussa

Omistajaton tila on mm. perintöverotuksellinen konstruktio, jossa omaisuus jää tietyksi ajaksi juridisesti ilman omistajaa. Omistajattoman tilan testamentiksi sanotaan sellaista testamenttia, jossa on määrätty, että ensisijainen testamentinsaaja saa testamentin kohteena olevaan omaisuuteen ainoastaan hallintaoikeuden ja että omaisuuden omistusoikeus siirtyy lopulliselle saajalle vasta sen jälkeen, kun ensisijaisen saajan hallintaoikeus tämän kuoleman johdosta lakkaa. Perintöverotuksellinen etu piilee siinä, että perillisten tarvitsee maksaa veroja vasta siinä vaiheessa, kun he tosiasiallisesti saavat omaisuuden haltuunsa. Tavallisella hallintaoikeustestamentilla testamentatun omaisuuden omistusoikeus siirtyy puolestaan testamentintekijän kuoleman johdosta heti lopulliselle saajalle, mutta hänen oikeuttaan jää rasittamaan jonkin muun tahon – esimerkiksi lesken – hallintaoikeus. Tällöin myös perintöverot täytyy maksaa heti.

Aiemmin on tyypillisesti ajateltu, erityisesti ratkaisun KHO 2000:66 johdosta, ettei omistajattoman tilan testamentti ole verotuksellisesti mahdollinen. Kyseisessä ratkaisussa linjattiin, että omistajattoman tilan testamentilla ei voitu lykätä verotusta hallintaoikeuden lakkaamishetkeen, kun lopullisina testamentinsaajina olivat testamentintekijän rintaperilliset. Perilliset siis joutuivat maksamaan perintöveron heti, vaikka saivat omaisuuden täydellä omistusoikeudella haltuunsa vasta lesken kuoltua.

Loppuvuodesta 2014 annettu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 2014:141 selvensi merkittävästi oikeustilaa omistajattoman tilan testamentin osalta. Ratkaisua voidaan soveltaa ainakin silloin, kun toissijaiseksi testamentinsaajaksi on määrätty muu kuin testamentintekijän rintaperillinen. Ratkaisu perustuu suurelta osin perintö- ja lahjaverolain 7 §:än, jonka mukaan: ”sellaisesta omaisuudesta, joka omistus- tai muunlaisella oikeudella tulee perilliselle tai testamentinsaajalle määrättyjen ehtojen täyttyessä tahi muuten myöhemmin kuin perinnönjättäjän kuollessa, on perintövero suoritettava vasta sitten, kun omaisuus on saatu.” Omaisuutta rasittavaa hallintaoikeutta siis pidettiin pykälässä tarkoitettuna "määrättynä ehtona".

Merkitseekö uusi ratkaisu KHO 2014:141 sitten muutosta ratkaisun KHO 2000:66 oikeustilaan? Ratkaisujen perustelut näyttäisivät olevan osittain keskenään ristiriidassa. Ainakin OTT Matti Urpilainen on katsonut, että ratkaisun 2014:141 perusteluja voidaan suoraan soveltaa vain sellaiseen tilanteeseen, jossa perijätahona on muu kuin rintaperillinen. Varmaa vastausta siihen kysymykseen, voiko omistajaton tila syntyä tehokkaasti myös silloin, kun lopullisena perijänä on rintaperillinen, joudutaan vielä odottamaan esimerkiksi uuden ennakkopäätöksen muodossa.

Urpilaista mukaillen on silti huomattava, että se, milloin testamenttityypiksi kannattaa valita omistajattoman tilan testamentti tai milloin tämä on verotuksen kannalta edullisinta, ei ole itsestäänselvää. Edellä selvittettyä ”tavallista” hallintaoikeustestamenttia käytettäessä hallintaoikeuden arvo vähennetään testamentilla siirtyvän omaisuuden perintöverotusarvosta, mikä alentaa maksettavaksi tulevan perintöveron määrää usein merkittävästikin. Omistajattoman tilan testamentti puolestaan ainoastaan lykkää veron maksamisajankohtaa, mutta vero tulee lopullisen testamentinsaajan maksettavaksi täysimääräisenä ja omaisuuden täyden arvon mukaan.

Riippuukin puhtaasti yksittäisestä tilanteesta ja perintöverosuunnittelun tavoitteista, kumpi testamenttityyppi on kulloinkin verotuksellisesti edullisempi omaisuuden lopullisen saajan kannalta. Hallintaoikeuden saajan kannalta ei ole merkitystä sillä, saako hän hallintaoikeuden ”tavallisen” hallintaoikeustestamentin vai omistajattoman tilan testamentin nojalla, koska hallintaoikeus ei kummassakaan tapauksessa tule perintöverotuksen kohteeksi.

Rakkaus ja avioehto

Avioehtoon liitetään usein ajatus siitä, että kumppaniin tai avioliiton elinikäisyyteen ei luoteta. Juuri kihlautuneelle pariskunnalle tällainen lähtöasetelma ja siitä seuraava keskustelu voi olla haasteellinen ja epämukava – onhan juuri luvattu olla loppuelämä yhdessä ja mahdollisesti puhuttu perheen perustamisesta. Usein kuitenkaan silloin, kun ollaan kaikin puolin terveitä, tasaisessa elämäntilanteessa ja onnellisia, ei pohdita tilanteita, joissa yhteiselämä kohtaa haasteita tai epätasapuoliselta tuntuvaa kohtelua oikeusjärjestelmän taholta. Pohdintaa ei usein tässä vaiheessa herätä myöskään se, että avioparin ulkopuoliset tahot voivat vaikuttaa aviovarallisuuden ja sen ulkopuolisen omaisuuden määrittelyyn. Pohdin tässä artikkelissa muutaman esimerkin näkökulmasta avioehdon luonnetta ja tarkoitusta yllättävissä tilanteissa. 

Puolison velkaantuminen

Maija avioitui Mikon kanssa yli 10 vuotta sitten. Pariskunnalla ei ole lapsia. Raha-asioistaan molemmat ovat tyypillisesti olleet tarkkoja. Kuitenkin viimeiset kuusi kuukautta Mikolla on mennyt lujaa viikonloppuisin ja välillä viikollakin. Maijalle selviää, että Mikko on alkanut pyöriä kasinoilla ja että Mikko on ottanut pikavippejäkin. Mikko on ollut vauhdikas ja ajatuksissaan lennokas. Lääkäri, jonka vastaanotolle Maija sai Mikon kynsin hampain, sanoi, ettei maanisuuden kriteerit kuitenkaan aivan täyty ja että Mikko on lääketieteellisesti terve. Mikko on vauhdikkuuden huipuissaan uhkaillut jättävänsä Maijan ja lähtevänsä Las Vegasiin suurempien kasinoiden perään. Mikäli avioehtoa ei ole ja pariskunta eroaisi, Mikon pikavipeistä aiheutuneet velat vähentäisivät hänen laskennallisen omaisuuden arvon erittäin alhaiseksi ja Maija voisi päätyä maksamaan tasinkoa Mikolle tämän pelivelkojen vuoksi. Ositusta voidaan joskus myös sovitella tällaisessa tapauksessa. Kyse olisi kuitenkin hankalasta ja raskaasta tuomioistuimessa tapahtuvasta prosessista. 

Avioehdolla voidaan varautua tilanteeseen, jossa puoliso sairauden tai holtittomuuden vuoksi vahingoittaa perheensä taloudellista tilannetta. 

Perheiden yhdistyminen ja oman lapsen etu 

Esko ja Tiina, joilla molemmilla on yksi lapsi aiemmista avioliitoistaan, päättävät mennä naimisiin. Tiinalla on varallisuutta 300 000 € ja Eskolla 50 000 €. Tiina pohtii avioehtoa tilanteessaan sekä itsensä, Eskon että myös lapsensa kannalta. Mikäli avioehtoa ei tehdä ja Tiina ja Esko eroaisivat, siirtyisi lähtökohtaisesti 125 000 € hänen omaisuudestaan Eskolle tasinkona (yhteenlaskettu varallisuus 350 000 jaetaan kahdella = 175 000, mikä on molempien avio-osa, joten Tiina suorittaa tasinkoa niin paljon, että Eskon varallisuus on 175 000).  Mikäli Tiinan omaisuus olisi sidottu pääosin esimerkiksi perheen omakotitaloon, merkitsisi avioero Tiinalle ja hänen perheelleen merkittävää lisävelkaantumista tai kodin myymistä. Perheiden yhdistymistilanteissa kysymys avioehdosta ei siis rajoitu ainoastaan avioliittoon aikovan pariskunnan luottamukseen ja uskoon liiton pysyvyydestä, vaan suojattavien etujen piiriin saattavat kuulua myös jälkeläisten edut, kuten pysyvän kodin turvaaminen ja loppupelissä omille lapsille tarkoitetun perintöosuuden turvaaminen. Mikäli perheen molemmilla vanhemmilla olisi yhtä suuri varallisuus, voisi vanhempien intressinä olla silloinkin vähintään osittainen avioehto esimerkiksi tietyn perinnön pitämiseksi suvussa.

Avioehdolla voidaan turvata uusioperheessä omien lasten jäämistöoikeudellista asemaa. 

Yritysomaisuus 

Yrittäjänä toimiva Oskari ja työssä käyvä Taina ovat solmimassa avioliittoa. Oskarin yritys on alkanut alkukankeuksien jälkeen osoittaa elonmerkkejä ja yrityksen kaksi muuta osakasta vihjaisevat Oskarille, että tämän kannattaisi tehdä avioehto ainakin yrityksen osakeomistustaan koskien.  Ajatus on siinä mielessä järkevä, että avioerotilanteessa Oskarin varallisuus saattaa koostua pääosin hänen yrityksensä osakkeista, jolloin avioero voi merkitä  hänelle myös yrityksen omistajuudesta luopumista ainakin osittain. Elinkeinon ja uran vakava vahingoittuminen erotilanteessa ei kuitenkaan ole kummankaan puolison tahto avioliittoa solmittaessa ja tällainen tilanne voidaan sulkea pois jo ennen avioliittoa. Avioehdosta huolimatta yhdessä hankittu yhteinen omaisuus Oskarin ja Tainan liitossa, kuten talo, kesämökki, auto ja vene ovat yhteisiä ja ne jaettaisiin avioerotilanteessa puoliksi. 

Avioehdolla voidaan turvata elinkeinon ja yrittäjyyden jatkumisen edellytyksiä yllättävissä tilanteissa.

Perintö ja osuus kuolinpesässä 

Anna ja Timo, normaali työssäkäyvä pariskunta, suunnittelevat avioliittoa. Timon vanhempien kuoltua Timosta tulee sisarustensa kanssa kuolinpesän osakas. Kuolinpesän omaisuuteen kuuluu suvussa pitkään ollut suurehko kesämökki, jota ryhdytään käyttämään sovussa Timon ja hänen sisarusten ja heidän perheiden kesken. Myöhemmin Anna ja Timo saavat lapsia ja mökistä tulee koko perheelle rakas kesälomapaikka. Annan ja Timon avioliitto alkaa kuitenkin rakoilla ja eron yhteydessä syntyy riitaa. Kummallekaan puolisoista ei ole kertynyt muuta varallisuutta, sillä lapsiperheen arki on syönyt taloudelliset resurssit. Ositusta suorittaessa Timon avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvoa kasvattaa tuolloin osakkuus kuolinpesässä eli murto-osa omistus perheen kesämökistä. Timo joutuisi joko myymään osuutensa kuolinpesän muille osakkaille, vaatimaan kuolinpesän jakamista tai velkaantumaan selvitäkseen tasingon maksamisesta. 

Avioehdolla voidaan ennaltaehkäistä sellaiseen omaisuuteen kohdistuvat jakovaatimukset, joka ei välttämättä ole yksin omistajan hallussa tai jota ei haluta myydä. 

Muiden kuin aviopuolisoiden vaikutus avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen 

Erilaiset testamentit voivat aiheuttaa seuraavanlaisen tilanteen: Liisa ja Antti saavat molemmat omilta vanhemmiltaan 200 000 € arvoisen perinnön, mutta vain Antin vanhemmat ovat kirjanneet testamenttiin, että Antin puolisolla ei ole avio-oikeutta perintönä saatuun omaisuuteen. Tällöin tilanne avioerotapauksessa olisi se, että Liisa joutuisi maksamaan Antille tasinkoa 100 000 € saamansa perinnön vuoksi. Lopputuloksena Antin omaisuus olisi 300 000 € ja Liisan 100 000 €. Tämä johtuu siitä, että Antin avio-oikeuden alainen omaisuus olisi avioeronhetkellä laskennallisesti 0 €, koska testamentissa oli määrätty ettei Antin perimä omaisuus kuulu avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen. Liisan avio-oikeuden alainen omaisuus olisi 200 000 €, sillä hänen saamassaan testamentissa näin ei ollut määrätty. Samanlainen avio-oikeutta rajoittava määräys voidaan antaa myös lahjan yhteydessä ja henkivakuutuskorvauksen yhteydessä. 

Avioehdolla voidaan tasata epätasapuolisten testamenttisaantojen aiheuttamat avio-oikeuden alaista omaisuutta koskevat varallisuuserot. 

Lopuksi avioehdosta ja sen tekemättä jättämisestä 

Avioehto on jokaisen pariskunnan henkilökohtainen, mutta yhteinen valinta. Se on valinta kummankin puolison taloudellisen turvallisuuden ja itsenäisyyden takaamiseksi. Avioehtoon joskus liitettävä väite siitä, että se sisältää epäluottamuslauseen ikuista rakkautta tai puolisoa kohtaan on sinänsä paikkansa pitämätön, sillä avioehtoa ei koskaan tulla tulkitsemaan tai hyödyntämään avioliiton aikana. Avioehdolla ei siis ole mitään merkitystä avioliiton aikana, sillä puolisot ovat aina oikeutettuja tekemään omaisuudellaan mitä haluavat eräitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Ilman avioehtoakin eli silloin kuin kaikki omaisuus on niin sanotusti yhteistä, puoliso voi lahjoittaa koko omaisuutensa pois toiselta kysymättä – lukuun ottamatta yhteisenä käytettyä kotia ja kumppanin käyttämiä työntekovälineitä. Tällä pyrin viestimään sen, että avioehdon tekemättä jättäminen ei vahvista puolison asemaa avioliitossa, vaan nimenomaan avioerossa. Avioehdon tekemättä jättäminen on siten yhtälailla avioeroon liittyvä oikeudellinen valinta kuin avioehtokin.

Avioehdon saat helposti www.verkkoasiakirja.com -palvelusta lakimiehen juuri teidän tarpeisiin laatimana edulliseen 99 euron hintaan. Hinta sisältää henkilökohtaisen puhelinneuvottelun, toimituksen, muutostakuun sekä avioehdon rekisteröintiohjeet ja -lomakkeen. 

Kunnianloukkaus, väärä ilmianto ja yksityiselämää loukkaava tieto - Osa 1

Kunnianloukkaus rikoslaissa

Muinaisina aikoina miehen oli vastattava kunniansa loukkaamiseen miekka kädessä. Soturikunniaan perustuvan kaksintaistelun sijasta kunnianloukkaukset ratkaistaan nykyään tuomioistuimessa. Oikeudenkäynnit kunnianloukkauksiin liittyen ovat yleisiä ja julkisuudessa onkin ollut puhetta siitä, että rikoslakia tulisi muuttaa sananvapautta korostavampaan suuntaan, jolloin kunnianloukkauksia koskevat oikeudenkäynnitkin vähenisivät. Sananvapautta korostava kehityssuunta johtuu myös siitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin korostaa ilmaisuvapauden merkitystä sekä kunnianloukkaustapauksissa että tapauksissa, jotka koskevat yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä.

A) Kunnianloukkaukseen syyllistyy henkilö, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan 1) vahinkoa tai 2) kärsimystä loukatulle taikka 3) häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Tässä kohdassa kyse on tiedosta tai vihjauksesta, joka on perätön. Jos taas kyse on totuudenmukaisesta tiedosta tai vihjauksesta, saattaa lausuma tulla ratkaistavaksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä. Väitteen esittäminen loukattavalle henkilölle kahden kesken ei yleensä voi olla omiaan aiheuttamaan halveksuntaa tai vahinkoa, mutta se voi kuitenkin aiheuttaa kärsimystä.

B) Samoin kunnianloukkaukseen syyllistyy henkilö, joka muulla tavalla halventaa toista. Tässä kohdassa kyse voi olla esimerkiksi loukkaavasta mielipiteestä tai eleestä. Yhteistä näille teoille on, ettei niiden totuudenmukaisuudesta aina ole edes mielekästä puhua tai ettei totuudenmukaisuutta ainakaan voida riidattomasti ratkaista. Lausuman hyväksyttävyyteen vaikuttaa myös se, perustuuko se riittävällä tavalla tosiseikkoihin. Jos väite on tosi, teko voi kuitenkin tulla rangaistavaksi kunnianloukkauksena, jos tiedolla tai vihjauksella tahallisesti halvennetaan toista. Esimerkiksi vanhan rikoksen perusteeton esiintuominen saattaa merkitä halventamista.

C) Lisäksi kunnianloukkauksesta tuomitaan henkilö, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Kunnianloukkauksena ei kuitenkaan pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa. Tällöin edellytyksenä kuitenkin on, ettei arvostelu saa selvästi ylittää sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Politiikan ja kulttuurin alueella voi siis ankarakin arvostelu olla hyväksyttyä. Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Tämäkin uusi säännös korostaakin ilmaisuvapautta.

Tuoreita korkeimman oikeuden ratkaisuja

1) Tuorein korkeimman oikeuden ratkaisu kunnianloukkauksesta koskee sitä, että uutislähetyksessä oli kerrottu poliisin epäilemistä vakavista talousrikoksista. Epäilyihin oli lisäksi liitetty yritystoimintaa harjoittavien henkilöiden puolisot. Uutisessa oli esitetty yhden puolison nimi ja kuva. Tapaus päättyi siihen, että osasta epäillyistä rikoksista syyttäjä teki päätöksen syyttämättä jättämisestä ja osa syytteistä hylättiin tuomioistuimessa. Korkein oikeus totesi kunnianloukkaussyytteen osalta, että uutisessa oli vihjattu, että epäiltyjen syyllisyys uutisessa ilmoitettuihin rikoksiin oli selvitetty. Tällä vihjauksella loukattiin vakavasti syyttömyysolettamaa, eikä uutisointi voinut siten saada sananvapauden suojaa.

2) Toisessa tuoreessa korkeimman oikeuden ratkaisussa oli kyse siitä, että 7 päivää –lehdessä julkaistussa kirjoituksessa käsiteltiin kolmeen henkilöön kohdistunutta epäiltyä henkirikosta. Kirjoituksessa todettiin, että tekoihin epäiltynä oli 29-vuotias helsinkiläismies. Esitutkinnan aikana julkaistussa kirjoituksessa ei ollut mainittu epäillyn nimeä, mutta hänestä oli esitetty osittain kasvojen alueelta peitetty kuva. Lehtikirjoituksen otsikkona oli ”Tuttava sarjamurhista epäillystä: Hän on mielistelevä limanuljaska!” Kirjoituksessa käsiteltiin lisäksi epäiltynä olevan henkilön suhdetta surmansa saaneisiin henkilöihin, hänen työhistoriaansa sekä taloudellista asemaansa. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, etteivät kirjoituksessa esitetyt tiedot olleet virheellisiä eikä kirjoituksen perusteella syntynyt sellaista käsitystä, että kysymys olisi ollut jo selvitetyistä rikoksista. Tässäkin tapauksessa olennainen seikka oli siis syyttömyysolettaman säilyminen. Myöskään lehtijutun otsikossa käytettyä otsikkoa ei pidetty halventavana.

3) 7 päivää –lehden kirjoitukset olivat toisenkin kerran korkeimman oikeuden puitavana. Tällä kertaa lehdessä julkaistussa kirjoituksessa mieshenkilön oli mainittu pettävän silloista seurustelukumppaniaan erään toisen naisen kanssa, jonka nimeä ei ollut mainittu. Kirjoituksessa oli kuvailtu toisen naisen ihonväriä ja ilmoitettu myös tämän asuinkaupunki. Lisäksi kirjoituksessa oli mainittu miehen ja toisen naisen kanssakäymiseen liittyviä yksityiskohtia. Korkein oikeus totesi, että kirjoitus oli osittain liioitteleva ja vihjaileva. Kirjoitusta ei kuitenkaan pidetty valheellisena tai halventavana, mistä syystä syyte kunnianloukkauksesta hylättiin. Todettakoon, että joukkotiedotusvälineissä ei aina olekaan mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteen totuudenmukaisuudesta, mutta väitteelle on kuitenkin oltava riittävät ja kriittisesti arvioidut perusteet. Lisäksi väitteiden paikkansapitävyys on pyrittävä varmistamaan useammasta kuin yhdestä lähteestä.

4) Neljännessä tuoreessa tapauksessa ulosottomies oli ollessaan panemassa täytäntöön päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona, ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli poliisille tekemässään tutkintapyynnössä väittänyt, että ulosottomies oli riuhtonut, kiskonut ja repinyt lasta niin, että tälle oli aiheutunut polvivamma ja että repun kantohihna oli revennyt. Syyttäjä jätti syytteen nostamatta, koska rikoksesta ei ollut näyttöä. Lapsen isää vastaan nostettiin syyte kunnianloukkauksesta. Korkein oikeus totesi, ettei ollut näyttöä siitä, että isä olisi jossain määrin liioitellut tai toiminut muuten kuin vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Syyte kunnianloukkauksesta hylättiin, koska ei ollut perusteita katsoa, että isä olisi varmasti tai varsin todennäköisesti pitänyt poliisille antamiaan tietoja väärinä. Ratkaisu korostaa sitä, että kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää tahallisuutta.

5) Viidennessä tuoreessa tapauksessa oli kyse siitä, että sanomalehdessä oli julkaistu kaksi kirjoitusta, joissa käsiteltiin erään koulun oppilaiden vanhempien ja koulun rehtorin välistä kiistaa rehtorin käyttämistä opetusmenetelmistä. Kirjoitukset laatinut toimittaja oli käsitellyt ensimmäisessä kirjoituksessaan oppilaiden vanhempien lääninhallitukselle tekemää kantelua. Toisessa kirjoituksessa oli käsitelty lääninhallituksen päätöstä tehtyihin kanteluihin. Korkein oikeus totesi, ettei kirjoituksissa ollut esitetty virheellisiä tietoja eikä toimittaja ollut kirjoituksissa tahallaan halventanut rehtoria, mistä syystä syyte kunnianloukkauksesta hylättiin.

6) Pohjalainen-sanomalehdessä oli julkaistu pakolaisten vastaanottokeskuksen lopettamiseen liittynyt kirjoitus ja sen yhteydessä erillinen haastattelu, jossa todettiin haastateltavan sanoneen muun muassa, että ”Oravaisten vastaanottokeskuksen työntekijät ovat täysin leipääntyneitä ja heidän asenteensa on suorastaan rasistinen. Alue missä turvapaikanhakijat asuvat, on ghetto! Ympäriltä puuttuu vain piikkilanka ja kyltti ’Arbeit macht frei’.” Lausumaa pidettiin vastaanottokeskuksen työntekijöitä halventavana. Lausuma oli kuitenkin kohdistettu työntekijöihin yleisesti ja esitetty julkisessa keskustelussa vastaanottokeskuksen tulevasta sijaintipaikasta. Korkein oikeus katsoikin, ettei lausumaa voitu siten pitää rangaistavana. 

7) Tässä tapauksessa eräs henkilö oli lähettänyt kunnan toimeksiannosta löytöeläinten hoitotoimintaa harjoittavalle henkilölle sähköpostiviestejä, joissa hän oli arvostellut hoitotoimintaa harjoittavaa henkilöä. Tapauksessa oli kysymys siitä, olivatko viesteihin sisältyneet ilmaisut halventavia ja ylittivätkö ne selvästi sellaisen arvostelun, jota voitiin pitää hyväksyttävänä. Arvostelija oli todennut, ettei hänen tarkoituksensa ole ollut loukata ketään, vaan arvostella hoitotoimintaa harjoittavan henkilön menettelyä löytöeläintoiminnassa. Arvostelija oli muun muassa tiedustellut hoitohenkilöltä, olisiko tämän mahdollista luopua löytöeläinten hoitamisesta, koska ”tämän toiminta oli silkkaa tappamista ei eläimistä välittämistä”. Lisäksi arvostelija oli erään kesyn kissan kohtaloon liittyen lähettänyt sähköpostiviestin, jossa hän oli lausunut, että ”kyllä olette raaka ja rahanahne ihminen”. Korkein oikeus katsoi, että arvostelijan esittämät ilmaisut olivat vahvoja, kärjekkäitä ja varsinkin kokonaisuudesta irrotettuina sinänsä halventavia. Arvostelija oli kuitenkin ilmaissut lähinnä omia tuntojaan vastenmielisenä pitämäänsä löytöeläinten hoitotapaa kohtaan ja kokonaisuutena arvioituna hänen arvostelunsa oli kohdistunut hoitokodin toimintaan, ei niinkään hoitoa harjoittavaan henkilöön. Korkein oikeus ei pitänyt arvostelua sellaisena, että se selvästi ylittäisi sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, mistä syystä syyte kunnianloukkauksesta hylättiin.

Yhteenveto

Tuoreimman korkeimman oikeuden käytännön perusteella voidaan todeta, että kunnianloukkausrikoksesta tuomitseminen edellyttää erittäin vahvoja perusteita. Osaltaan ratkaisut viittaavat myös siihen, että sananvapauden ja ilmaisuvapauden merkitys on korostumassa myös käytännön tasolla. Seuraavassa artikkelissani käsittelen väärää ilmiantoa ja siihen liittyvää korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä. Väärällä ilmiannolla on yhteytensä myös kunnianloukkaukseen kuin myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen, jota käsitellään tämän kolmiosaisen artikkelikokonaisuuden viimeisessä osassa.

Käytännön esimerkki siitä, miksi testamentti kannattaa laatia

Aune ja Pertti ovat kuvitteellinen eteläsuomalainen aviopari, joille ei yrityksestä huolimatta siunaantunut lapsia. Aune ja Pertti elivät pitkän ja onnellisen elämän yhdessä. He olivat naimisissa kymmeniä vuosia. Rahat ja varat olivat aina yhteisiä, eikä omaisuuden omistussuhteita ikinä sen kummemmin edes mietitty. Kaiken ajateltiin olevan yhteistä, kun kerran naimisiin oli menty. Pari asui Pertin isältään perimältä maatilalla, vaikkei varsinaista maataloustoimintaa omaan käyttöön ollutta perunamaata lukuunottamatta enää vuosikymmeniin ollutkaan harjoitettu. Pertti kuoli ensin, vuonna 2007, ja Aune nyt myöhemmin vuonna 2015.

Esimerkki 1: Aune ja Pertti eivät olleet tehneet testamenttia. Aune peri puolisona Pertin, eikä asiassa siinä vaiheessa mitään sen kummempaa ongelmaa ollutkaan. Aune tosin joutui maksamaan arvokkaasta maatilasta kovat perintöverot puolisohuojennuksesta huolimatta ja ottamaan pankilta lainan niiden maksamiseksi. Ongelmat alkoivat Aunen kuoltua. Toissijaisen perimysoikeuden nojalla näet Pertin sukulaisilla oli oikeus periä Pertin omaisuus Aunen kuoltua. Aune tai Pertti eivät kumpikaan olleet sukuunsa erityisen läheisesti tekemisissä, ja molempien puolisoiden kuoltua ilmeni, etteivät Aunen perivät tahot ja toisaalta Pertin toissijaiset perilliset olleet ikinä edes tavanneet toisiaan. Seurasi verinen, vuosia kestänyt perintöriita, jonka seurauksena Pertin kotitila täytyi myydä ulkopuoliselle ja pesänselvittäjänä toiminut lakimies laskutti palkkionaan suuremman summan kuin yksikään perillinen sai pesästä perintöosuutena.

Esimerkki 2: Aune ja Pertti olivat laatineet keskinäisen testamentin. Aune peri testamentin nojalla Pertin omaisuuteen täyden hallintaoikeuden ja välttyi kokonaan perintöverolta. Testamentissa olleen toissijaismääräyksen nojalla omaisuus meni molempien kuoltua näiden määräämälle yleishyödylliselle yhdistykselle. Testamentin toimeenpanijaksi määrätty lakimies toimitti perunkirjoituksen ja huolehti omaisuuden siirtymisestä oikealle taholle hyvin edulliseen hintaan.

Edellä olevien skenaarioiden avulla on tarkoitus havainnollistaa, että vaikka testamentti tuntuu useasti perittävän itsensä kannalta merkityksettömältä, sillä saattaa olla suuria käytännön vaikutuksia tämän kuoleman jälkeen. Testamentti kannattaa laatia aina: silloinkin, kun omaisuuden halutaan menevän omille lapsille perimysjärjestyksen mukaisesti, voidaan testamentilla sulkea pois aviopuolison avio-oikeus omaisuuteen. Tällöin oman lapsen aviopuoliso ei voi vaatia osuutta lapsen perimästä omaisuudesta avioeron sattuessa. Myös silloin, kun omaisuus siirtyy lapsille laillisen perimysjärjestyksen mukaisesti, testamentilla on saavutettavissa merkittäviä etuja perintöverotuksen suhteen.

Erityisen tärkeää testamentin tekeminen on avopuolisoille ja lapsettomille aviopareille. Heillä perintö voi ilman testamenttia suuntautua perittävien kuoltua aivan muille tahoille kuin nämä olisivat eläessään tahtoneet.

Nuoren kesätyöntekijän muistilista

Kesän lähestyminen merkitsee monelle nuorelle 14-18-vuotiaalle ensimmäisen työpaikan vastaanottamista. Kokemusta ei kuitenkaan välttämättä ole elämässä kertynyt siinä määrin, että omien oikeuksien ja velvollisuuksien tunteminen ja valvominen olisi tuttua puuhaa työsopimuksen laatimisen ja työsuhteessa olemisen suhteen. Tässä muutamia muistettavia asioita.

Työsopimus

Työsopimus on aina syytä tehdä kirjallisesti, vaikka se voidaan tehdä myös suullisesti. Työsopimuksen voi tehdä itse täytettyään 15 vuotta, jota ennen sen allekirjoittaa huoltaja tai huoltajan suostumuksella nuori itse. Huoltajalla on kuitenkin oikeus purkaa nuoren työntekijän työsopimus, jos hän pitää sitä tarpeellisen nuoren kasvatuksen, kehityksen tai terveyden takia. Työsopimukseen tulee kirjata palkan määrä, työsuhteen kesto, työaika ja työtehtävät sekä sovellettava työehtosopimus ja määräaikaisuuden peruste. Työehtosopimuksissa määritellään kullakin alalla sovellettavat sopimusehdot, joita työnantaja on sitoutunut noudattamaan. Löydät työehtosopimuksen usein verkosta tai työpaikaltasi, jossa se tulisi olla saatavilla.

Palkka

Työehtosopimuksissa määritellään usein kullakin alalla noudatettavista palkkausperusteista. Koululaisille maksettava palkat ovat keskimäärin 70-90 % alimmasta taulukkopalkasta. Maksettavien haittalisien kohdalla on syytä olla tarkkana ilta- pyhä- ja ylityökorvausten kohdalla. Tällaiset haittakorvaukset eivät kuulu peruspalkkaan, vaan ne on maksettava erikseen ja niiden tulee ilmetä työnantajan laatimasta palkkalaskelmasta. Palkka on pääsääntöisesti maksettava työntekijän pankkitilille ja vain pakottavista syistä se voidaan suorittaa käteisenä.

Työajoista ja työstä

15 vuotta täyttänyt saa tehdä yhtä pitkää työviikkoa kuin täysi-ikäinenkin ja tietyin edellytyksin myös ylitöitä. Yötyö on kuitenkin alle 18-vuotiailta kielletty.

Nuoren työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn ja nuorten opastuksesta työssä ja työn valvonnasta tulee kantaa erityistä huolta. Vaarallisia töitä, joista sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut esimerkkiluettelon, ei saa teettää alle 16-vuotiailla ja yli 16-vuotiailla vain, jos työn turvallisuudesta on huolehdittu riittävästi.

Työtodistus

Työntekijällä on oikeus saada työsuhteen päättyessä työtodistus sitä pyytäessään. Määräaikainen työsuhde päättyy ilman erillistä irtisanomista työsopimuksessa sovitun mukaisesti. Työtodistus kannattaa pyytää ennen työsuhteen päättymistä, sillä se osoittautuu lähes poikkeuksetta tärkeäksi myöhemmin uutta työpaikkaa haettaessa ja omaa CV:ta laadittaessa.

Ongelmatilanteissa

Kesätyössä ilmenevät ongelmat ratkaistaan usein työpaikalla. Neuvottelulla päästään usein sopuratkaisuihin ja vältytään riitaisuuksilta. Mikäli ongelmia ei saada ratkottua, voidaan asian selvittämiseksi pyytää apua luottamusmieheltä, työsuojeluvaltuutetulta tai työntekijäin muulta edustajalta. Mikäli näilläkään keinoilla ei löydetä sopua, on mahdollista kääntyä aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen puoleen. Työsuojeluviranomaiset neuvovat työntekijöitä ja työnantajia.

Taivutteleminen testamentin tekemiseen

Testamentin pätevyyden edellytys on, että se on tehty täydellä ja terveellä ymmärryksellä. Jos tekijän tahdonmuodostuskyky on siis alentunut siinä määrin, ettei hän ole enää testamentintekokelpoinen, testamentti voidaan moittimisen johdosta julistaa pätemättömäksi. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen, jos testamentin tekemiseen on vaikuttanut esimerkiksi mielisairaus tai muu mielenterveyden häiriö.

Jos taas testamentin tekijä on pakotettu tai taivuteltu tekemään testamentti käyttämällä hyväksi hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa, voidaan testamentti yhtä lailla julistaa tuomioistuimessa pätemättömäksi. Taivutteleminen testamentin tekoon ei ole yksiselitteinen asia ja siinä voidaankin erottaa yhtäältä sallittu ja toisaalta kielletty vaikuttaminen. 

Mikä on kiellettyä taivuttelemista?

Testamentin pätevyys edellyttää siis erityisesti, että testamentti on tehty vapaasta tahdosta. Taivutteleminen ei kuitenkaan automaattisesti tee testamentista pätemätöntä, vaan taivuttelemisen on vaikutettava määräävästi testamentin tekijän tahtoon. Voi siis olla niinkin, että taivuttelemisesta huolimatta testamentti on pätevä, jos taivuttelemisella ei ole ollut merkitystä tekijän tahdonmuodostukseen. Toisaalta sillä, onko taivutteleminen ollut esimerkiksi aktiivista manipulointia vai enemmänkin piilovaikuttamista, ei ole merkitystä testamentin pätevyyden kannalta, vaan olennaista on edelleen testamentin tekijän vapaan tahdon säilyminen. Erityisesti piilovaikuttamisen osalta taivuttelua voi kuitenkin olla vaikea näyttää toteen, jos testamentin pätevyydestä syntyy riitaisuutta. 

Väestö Suomessa ikääntyy merkittävää vauhtia. Tämän vuoksi vaarana onkin, että esimerkiksi vanhuuden heikkouden hyväksikäyttäminen testamentin tekemisessä lisääntyy. Minkä perusteella sitten voitaisiin epäillä, että testamentti on laadittu kielletyn taivuttelemisen seurauksena? Erityisesti, jos testamentin tekijä on testamentannut omaisuuttaan sellaiselle henkilölle, jonka tekijä on tuntenut hyvin lyhyen aikaa, ja testamentti on laadittu tällaisen tuoreen tuttavuuden aloitteesta, niin voi olla syytä epäillä, että tekijä on taivuteltu testamentin tekemiseen. Kielletty vaikuttaminen saattaa ilmetä ennen testamentin tekemistä, testamentin laatimisen aikana tai testamentin tekemisen jälkeenkin, jos taivuttelija esimerkiksi haluaa varmistaa, ettei hänen hyväkseen tehtyä testamenttia muutettaisi. Olennaista on lisäksi tiedostaa, ettei testamentti muutu automaattisesti päteväksi, jos sen tekijä on testamentin laatimisen jälkeen vapautunut taivuttelijan vaikutusvallasta. Ainoa keino määrätä pätevästi omaisuudesta on tällaisessa tilanteessa siis laatia uusi vapaasta tahdosta tehty testamentti. 

Mikä on sallittua vaikuttamista?

Kaikenlainen vaikuttaminen testamentin tekemiseen ei kuitenkaan ole kiellettyä. Olennaista kuitenkin on, ettei tällainen vaikuttaminen rajoita testamentin tekijän vapaata tahtoa. Testamenttia ei voida moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi, jos tekijälle on esimerkiksi mainostettu, että testamentin tekeminen on järkevää tai että omaisuutta kannattaa testamentata erilaisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi useat hyväntekeväisyysjärjestöt antavat kotisivuillaan ohjeita testamentin tekemiseen, jolla he pyrkivät siihen, että heille testamentattaisiin omaisuutta. Järjestöt suosittelevat testamentin tekemistä usein hyvin selkeästikin, minkä lisäksi ne pyrkivät toisinaan varmistamaan, ettei testamentin tekijä muuta testamenttiaan, esimerkiksi muistamalla testamentin tekijää tämän merkkipäivinä.

Myös lakimiehet vaikuttavat testamentin tekemiseen ja testamentin sisältöön. Tämä on myös heidän tehtävänsä, sillä testamentin tekeminen on ainoa keino vaikuttaa omaisuuden jakautumiseen kuoleman jälkeen. Sen lisäksi, että testamentin sisältö vastaa tekijänsä tahtoa, on erittäin tärkeää, että testamentin sisältö on lainmukainen ja järkevä. Tuskin koskaan testamentin tekijän tahdon mukaista on, että testamentin vastaanottaminen ja perinnön jakaminen tuottaisi kohtuuttomia haasteita perillisille, mistä syystä ammattiapuun tukeutuminen onkin suositeltavaa. Täysin perusmuotoisia testamentteja lukuun ottamatta testamentin sisältö on harvoin sellainen, että maallikko pystyisi tekemään järkevän ja lainmukaisen testamentin ilman osaavan lakimiehen apua. Usein vastaan tuleekin harmillisia esimerkkejä siitä, miten omaisuuden järkevässä testamenttaamisessa on täysin epäonnistuttu, kun mallina on käytetty esimerkiksi netissä olevia testamenttipohjia. Jokaisen testamentti on yksilöllinen. Samoin testamentista aiheutuvat oikeudelliset seuraamukset ovat yksilöllisiä eikä testamenttia siten kannata laatia yleisenä mallina toimivan pohjan perusteella. 

Vaikka testamentti kannattaa suunnitella yksilöllisten tarpeiden mukaan, se ei tarkoita, että suhteellisen tavanomaisesta testamentista kannattaisi maksaa useita satoja euroja. Normaalisti kokenut lakimies laatii ja suunnittelee testamentin melko lyhyessä ajassa. Lakimiehen on tästä huolimatta aina laadittava testamentti huolellisesti, mihin Lakiasiainpalvelu Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy kiinnittääkin erityistä huomiota.

Oikeudenkäynnin julkisuus seksuaalirikoksissa – pääsääntö vai poikkeus?

Seksuaalirikokset ovat usein laajaa yhteiskunnallista kiinnostusta herättävä rikosryhmä. Kuitenkin päivittäistä uutisointia seuratessa on helppo havaita, että merkittävä osa seksuaalirikosten tuomioista julistetaan salaisiksi ja niistä päätyy vapaan tiedonlevityksen piiriin vain murusia. Salailun kulttuurin ongelmallisuus paljastui itselleni, kun yritin aiempaa tutkimusta varten selvittää sitä, millä perusteilla, miksi ja minkätyyppisissä seksuaalirikoksissa tuomioistuimet julistavat ratkaisunsa salaisiksi. Tämä osoittautui nopeasti liian vaikeaksi: kun tuomio on kokonaan salainen, ei sen salaisuuden syytä ole mahdollista tutkia, etenkään jos julkista selostetta ei ole laadittu. Lisäksi tuomioistuimet perustelevat heikosti oikeudenkäynnin julkisuutta koskevia ratkaisuja, jotka ovat myös julkisia, jollei toisin määrätä.

Käsittelyn julkisuuden pääsääntö ilmenee oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa, jonka 1 §:n mukaan oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, ellei laissa toisin säädetä. Tiivistettynä tuomioistuimen ratkaisun osalta voidaan todeta, että tuomioistuimen ratkaisu voidaan julistaa salaiseksi samoin perustein kuin käsittelykin pidetään salaisena. Keskeistä on huomata, ettei tuomioistuin ole millään tavalla velvollinen pitämään ratkaisua salassa silloinkaan, kun suullinen käsittely on toimitettu yleisön läsnä olematta.

Tuomioistuin voi määrätä asianomistajan henkilöllisyyden salassa pidettäväksi esimerkiksi rikosasiassa, joka koskee erityisen arkaluontoista hänen yksityiselämäänsä liittyvää seikkaa. Asianomistajan pyynnöstä hänen henkilöllisyytensä on kuitenkin julkinen. Seksuaalirikoksissa salassapidettävä intressi on useimmiten juuri asianomistajan henkilöllisyys.

Tutkimukseni käräjäoikeusaineisto koostuu pääosin ajalla 1.11.2009-30.4.2010 ratkaistuista asioista. Käräjäoikeusaineisto koostuu 303 käsitellystä asiasta. Rikosasioita joukossa oli 86%, ja näistä asioista 86% koostui erilaisista seksuaalirikoksista. Hovioikeusaineisto koostuu samana ajankohtana kerätystä 138 asiasta, joista niinikään 86% oli rikosasioita. Hovioikeudessa seksuaalirikokset muodostivat yli 90% kaikista rikosasioista. Käräjäoikeudessa tutkimusaineiston osuus oli 65% kaikista tutkimusajankohdan seksuaalirikosasioista. Hovioikeudessa vastaava osuus on 76%. Huomattavaa on, että tutkimusajankohtana kaikista seksuaalirikoksista salaisiksi merkittyjä on käräjäoikeustasolla 74% ja hovioikeustasolla 83%. Huomionarvoista on myös seksuaalirikosten salaamisen erottuminen paikkakunnittain: kun esimerkiksi Oulun käräjäoikeudessa 19 ratkaistusta jutusta 18 päätettiin salata kokonaan, Espoossa ei 14 jutusta salattu kokonaan yhtään ja Helsingissäkin 42 jutusta vain seitsemän.

Oikeudenkäyntien julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain esitöissä korostetaan lähtökohdaksi sitä, ettei mikään asiatyyppi ole lähtökohtaisesti tyypiltään salassapidettävä. Edelleen jos tiedot liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin, tulisi esitöiden mukaan asian suljetusta käsittelystä päättää vain harvoin, sillä rikosten tekeminen eiitsessään voi olla yksityiselämän piiriin kuuluva asia.

Rajattaessa julkisuutta yksityisyyden suojan nojalla riittävää tulisi olla siis asianomistajan henkilöllisyyden ja sellaisten tietojen, joista asianomistajan henkilöllisyys voidaan päätellä, salaaminen. Tuomion kokonaan salaaminen olisi näin ollen perusteltua lähinnä vain silloin, kun rikoksesta itsestään voidaan päätellä rikoksen uhri. Äkkiseltään tällaisina rikoksina tulevat mieleen esimerkiksi perheensisäiset seksuaaliset hyväksikäytöt, tai jossakin erityisen tiiviissä yhteisössä tapahtunut raiskaus. On täysin selvää, etteivät mainitunlaiset tapaukset voi muodostaa kolmea neljäsosaa kaikista seksuaalirikoksista.

Vaikuttaisikin valitettavan selvästi siltä, että yksittäinen tuomioistuin tai tuomari pyrkii usein menemään sieltä, mistä aita on matalin, ja välttämään tapauskohtaisen salaamisen laajuusharkinnan (sekä mahdollisesti oman tuomionsa perusteluihin kohdistuvan kritiikin) julistamalla koko ratkaisun salaiseksi. Tutkimustuloksista havaittava ero eri käräjäoikeuksien välillä ei ainakaan hälvennä tällaista epäilystä. Näyttää suorastaan siltä, että jotkin käräjäoikeudet ovat tehneet kategorisen päätöksen salata kokonaan kaikki rikokset, joissa vilahtaa sana "seksuaali". On itsestään selvää, että tämä on perusoikeudelliselta kannalta ajateltuna erittäin ongelmallista. Myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on suhtautunut torjuvasti siihen, että jokin asiaryhmä asetettaisiin kategorisesti perusteeksi rajoittaa julkisuutta.

Tutkitun aineiston valossa näyttää, että oikeuskäytännössä asianomistajan yksityisyyden suoja on, varsinkin yksittäisissä käräjäoikeuksissa, ajanut täysin oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen ohi. Asianomistajan yksityisyyttä seksuaalirikoksissa suojataan tarpeettoman laajasti ja kategorisesti. Erityisen hämmentävää tämä on siksi, että edellä esitetyin tavoin tuomioistuimien käytössä olisi paljon lievempiä ja aivan yhtä toimivia keinoja suojata asianomistajan yksityisyyttä ja silti toteuttaa oikeudenkäynnin julkisuuden takana olevia periaatteita. Näiden keinojen (osittainen salaaminen, julkinen seloste) käyttö ei edes lisäisi tuomioistuinten työtaakkaa kovinkaan merkittävästi. Silti esitetyn aineiston perusteella voitaneen turvallisesti sanoa, että julkisuuden asema perustuslain edellyttämänä pääsääntönä on käytännön oikeuselämässä seksuaalirikosten osalta ainakin alueellisesti kääntynyt poikkeukseksi.