Henkilötodistelun uskottavuudesta osa 1

Tuomioistuimen ratkaisu perustuu kirjallisen todistelun lisäksi henkilötodisteluun. Niissä tapauksissa, missä kirjallista todistelua ei ole, näytöksi siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, jää ainoastaan henkilötodistelu. Henkilötodistelun luotettavuutta pyritään kohottamaan esimerkiksi siten, että väärän todistuksen antaja voidaan myöhemmin tuomita tuomioistuimessa. Rikoslain 15 luvun 1 pykälän mukaisesti vankeutta perättömästä lausumasta tuomioistuimessa voidaan rangaista ankarastikin, jopa kolmella vuodella vankeutta.  Rangaistavuus ei vaikuta kuitenkaan aina riittävältä pelotteelta, sillä ei ole harvinaista, että henkilön todistetaan olleen kahdessa eri paikassa samanaikaisesti.

Todistajanpsykologiassa tarkastellaan sitä, millä tavalla ihmisen muistikuvia tapahtuneesta voidaan muuttaa johdattelun tai harhaanjohtavan tiedon avulla. Lausuman perättömyys harvoin voi tulla kyseeseen, jos todistaja uskoo kertovansa asiasta totuuden mukaisesti. Kirjoitus perustuu pitkälti Jaana Haapasalon kirjoittamaan osioon teoksessa Oikeuspsykologia (Toim. Santtila ja Weizmann-Helenius). Jos Annesväki tätä lukee, niin tiedoksi, että palautan kyllä pitkään lainaamani kirjan ;)

Ihmisen muistikuvat ovat muovautuvia, eikä tapahtumien muistaminen ole sellaista kuin elokuvan kelaaminen taaksepäin. Todistajanpsykologian pioneerina pidetyn Elizabeth Loftusen mukaan muisti ei ole vain kaiken tehdyn ja koetun summa, vaan se on myös kaiken ajatellun kuullun ja kuvitellun summa. Loftusin laboratoriossa esitettiin auto-onnettomuutta kuvaava filmi ja kysyttiin ajoneuvon nopeutta sillä hetkellä, kun se ohitti ladon maantiellä. Yli 17 % henkilöistä ilmoitti nähneensä videolla ladon, jota videolla ei tosiasiassa ollut. Kun kysymyksestä jätettiin pois lato, vain 3 % kertoi nähneensä videolla ladon. Harhaanjohtava kysymys vääristi siten vastauksia varsin merkittävästi.

Toisena esimerkkinä harhaanjohtavaa tietoa saadaan asettamalla kysymys joko ”millä nopeudella autot kulkivat, kun ne paiskautuivat yhteen” tai ”millä nopeudella autot kulkivat, kun ne kolaroivat”. Ensimmäiseen saadaan korkeammat havainnot ajoneuvojen nopeudesta ja tämän lisäksi useammat koehenkilöt muistivat myös nähneensä kolaripaikalla rikkoutunutta lasia verrattuna jälkimmäiseen. Rikkoutunutta lasia ei ollut.

Johdattelu voi tuottaa myös täysin fiktiivisiä muistikuvia eli valemuistoja.

Ostoskeskuskokeessaan Loftus ja Pickrell (1995) uskottelivat koehenkilöille, että nämä olivat lapsena eksyneet ostoskeskukseen koehenkilön sukulaisilta saatujen tietojen mukaan. Koehenkilöillä itsellään ei ollut asiasta kuitenkaan muistikuvaa. Kokeessa 25 % koehenkilöistä alkoi muistaa asioita kuvitteellisesta eksymisestään eräiden koehenkilöiden kertoessa värikkäitä ja yksityiskohtaisia muistikuvia siitä, mitä ostoskeskuksessa oli tapahtunut.

Johdattelulla voidaan vaikuttaa myös ihmisen käyttäytymiseen. Kun ihmisille on harhaanjohtavasti kerrottu lapsena sairastetusta sairaudesta kananmunien tai maustekurkkujen syömisen jälkeen, he ovat laboratoriossa välttäneet juuri näiden ruokien syömistä.

Harhaanjohtava tieto on sitä helpommin hyväksyttävissä, mitä huomaamattomammin se tarjotaan ja myös jos ”tieto” saadaan auktoriteetilta. Kuulustelijan tapa kuulustella voi myös vaikuttaa todistajaan. Tutkimusten mukaan (Baxter ym. 2006) tiukalla haastattelutekniikalla saadaan haastateltava muuttamaan vastauksiaan kysymysten seurauksena enemmän kuin ystävällisen haastattelun keinoin.

Muistikuvien vahvuuteen vaikuttaa myös se, kuinka stressaava itse muisteltava tapahtuma on ollut sekä se, kuinka stressaava on tilanne, jossa asiaa tulee muistella.

Juristinkekkulin tehtävä oikeudessa on kyseenalaistaa vastapuolen todistajan uskottavuus. Lakimiehillä on kaikilla oma opittu tapansa tässä suhteessa. Lakimies voi esimerkiksi aloittaa rauhalliseen sävyyn, ystävällisessä hengessä ja luoda tilanteessa rentouden tunteen kysymyksiin vastaavalle. Hetken päästä äänensävy kovenee ja kysymysten tahti kiihtyy ja ristiriita jo annettujen vastausten osalta tarjoillaan nopealla ja tiukalla sävyllä todistajalle kommentoitavaksi. Tämä ei ole oma menetelmäni, muttei mitenkään harvinainenkaan. Kun vastauksissaan sotkeutuu, saadaan johtopäätökseksi ainakin toisen osapuolen mielestä todistajan luotettavuuden kyseenalaisuus.

Yhdysvalloissa arvioidusti noin 4500 väärää tuomiota perustuu virheellisiin todistajanlausuntoihin vuosittain.  Arvioiden mukaan noin 75 % tähän mennessä DNA:n perusteella vapautettujen syytettyjen tai tuomittujen tapauksissa on alun perin tuomittu virheellisen todistajalausunnon tai lausuntojen vuoksi.

Vaarantamisrikoksista

Rikosoikeus on oikeudenalana ollut alun perin varsin seurauskeskeistä. Perinteisesti rikosoikeuden ytimessä olevien rikosten välttämättömänä vastuun kriteerinä on ollut seurauksen aiheuttaminen. Nykyään kuitenkin ainakin määrällisesti suurin osa tilastoidusta rikollisuudesta ei ole enää seurausrikollisuutta, vaan seuraamus määräytyy seurauksesta riippumatta. Uudemmassa kriminaalipolitiikassa vaarantamisrikosten painoarvo on korostunut siksi, että on usein tekijän näkökulmasta sattumanvaraista, aktualisoituuko seuraus vai ei.

Suomen rikosoikeudessa vaarantamisrikokset jaetaan yleisesti vaadittavan vaaran asteen mukaan kolmeen eri luokkaan. Ensimmäisenä on konkreettinen vaarantaminen, jota edellytetään muun muassa vaaran aiheuttamisessa (RL 21:13). Konkreettisen vaarantamisen kriteeri on lakitekstissä yleensä muotoiltu muotoon ”aiheuttaa vaaraa”.

Hieman lievempää vaaraa vaaditaan ”abstraktisissa vaarantamisrikoksissa”, mitä nimitystä käytetään yleisesti niistä rikoksista, joissa vaarantamisen vaatimus on esitetty ”on omiaan aiheuttamaan vaaraa” (esimerkiksi liikenneturvallisuuden vaarantaminen).

Kolmantena ryhmänä ovat ns. presumoidut vaarantamisrikokset tai tekorikokset, joihin kuuluu esimerkiksi rattijuopumus (RL 23:3) tai ajoneuvon kuljettaminen oikeudetta (RL 23:10). Niiden osalta lainsäätäjä presumoi nämä teot vaarallisiksi, eikä tekijän sallita oikeudenkäynnissä näyttää toteen, ettei asia ollut näin (vaarallisuuden osalta) hänen tekonsa kohdalta.

Konkreettista vaaraa vaaditaan tuomitsemiskynnyksen ylittämiseksi sellaisissa rikoksissa, joissa vaara ilmaistaan suoraan lakitekstissä. Tämä on myös konkreettisten vaarantamisrikosten muodollinen tunnusmerkki. On oleellista huomata ero esimerkiksi myöhemmin käsiteltävään abstraktiseen vaaraan: vaatimuksena on, että jollekin aiheutuu vaaraa juuri kyseisessä yksittäistapauksessa. Se, että teko on luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti lisää vahingon syntymisen riskiä käsillä olevissa olosuhteissa, ei ole riittävää.

Abstraktista vaarantamista edellyttävissä rikosnimikkeissä puolestaan ei edellytetä näyttöä vaarantamisesta sinänsä kyseisessä teossa vaan yleisempää ja yleistävää vaarallisuuden arviointia. Abstraktinen vaarantaminen ilmaistaan tunnusmerkistöissä ilmaisulla ”on omiaan aiheuttamaan vaaraa”. Abstraktisessa vaarantamisessa vaarantaminen liittyy lähinnä teon itsensä vaarallisuuteen, toisin kuin konkreettisessa vaarassa jossa rangaistavuus on kiinni toisen edun (hengen tai terveyden) vaarantamisesta. On tärkeää huomata, että vaaran määrittelyssä ei ole kysymys syy-yhteydestä tapahtuman ja onnettomuuden välillä, vaan liikenneturvallisuuden vaarantaminen on vaarantamisrikos, vaikka sääntöjen rikkominen olisi johtanut kolariin. Rangaistavuus on siis vahingon sattumisesta riippumatta sidottu siihen, onko jokin tienkäyttäjän menettelyssä ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten tienkäyttäjien turvallisuudelle.

Esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeus 2.3.2017; Päätös 17/108758; Asianro R 17/103 on hiljattain käsitellyt (ja päättänyt jättää myöntämättä jatkokäsittelylupaa asiassa) tapauksen, jossa käräjäoikeudessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomittu valitti tuomiostaan sillä perusteella, ettei huomattavakaan ylinopeus (144 km/h 80 alueella) ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa.

Seuraava selostus Edilexin asiaa käsittelevästä uutisesta 27.3.2017:

”Miehen mielestä teko ei ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa, eikä teosta ollut aiheutunut konkreettista vaaraa kenellekään. Mies oli ollut autossa yksin. Muu liikenne oli ollut vähäistä. Miestä vastaan ei ollut tullut yhtäkään autoa poliisiautoa lukuun ottamatta sen viiden kilometrin matkalla, jonka hän ajoi tiellä 487. Tien vieressä ojan erottamana kulkee erillinen pyöräily- ja jalankulkutie, jolla ei ole ollut kevyttä liikennettä. Ajoaika oli ollut noin klo 20 illalla, mutta tie oli ollut hyvin valaistu. Keli oli ollut normaali syksyinen keli, tie oli kuiva, eikä ollut pakkasta. Miehen mukaan olosuhteet olivat kesäkeliä vastaavat ja tie oli ollut hyvässä kunnossa.

Käräjäoikeus oli todennut miehen ajaneen huomattavaa ylinopeutta (144 km/t 80 km/t rajoitusalueella) illalla kello kahdeksan aikaan yleisellä tiellä. Käräjäoikeuden mukaan tekoajankohta ja -paikka oli ollut sellainen, että muun liikenteen mahdollisuus oli ollut varteenotettava.

Käräjäoikeuden mukaan se, ettei mies vastaan ollut poliisiauton lisäksi ajanut muita autoja oli johtunut satunnaisista syistä. Miehen ajama nopeus oli ollut lähes kaksinkertainen sallittuun ajonopeuteen nähden. Huomattava ylinopeus oli omiaan lisäämään vakavien henkilövahinkojen vaaraa. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Teko täytti törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tunnusmerkistön.”

Sen pituinen se, käräjäoikeuden tuomiossa sanottu oikeastaan kaikki tarpeellinen. Lieventävillä asianhaaroilla ei juuri ollut merkitystä, kun kova ylinopeus itsessään on ollut omiaan lisäämään vakavien henkilövahinkojen määrää ja abstrakti vaara riittää tuomitsemiseen. Nyt osaa lukijakin olla jatkossa vaarantamatta liikennettä abstraktisti tai toisen henkeä konkreettisesti.

Lomauttaminen ja korvaus perusteettomasta lomauttamisesta

Lomauttamismenettely

Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Työntekijä voidaan lomauttaa joko määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteko kokonaan tai lyhentämällä työaikaa sen verran kuin on välttämätöntä.

Työnantaja saa lomauttaa työntekijän, jos:

• työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen tai
• työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta.

Määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän työnantaja saa lomauttaa kuitenkin vain, jos työntekijä tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä, jos tämä olisi työssä. Luottamushenkilön ja -valtuutetun lomauttamisessa on omat lisäedellytyksensä.

Työnantajan on esitettävä työntekijälle ennakkoselvitys lomautuksen perusteista sekä sen arvioidusta laajuudesta, toteuttamistavasta, alkamisajankohdasta ja kestosta. Selvitys on esitettävä viipymättä lomautuksen tarpeen tultua työnantajan tietoon. Selvityksen antamisen jälkeen työnantajan on varattava työntekijälle tilaisuus tulla kuulluksi annetusta selvityksestä.

Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle viimeistään kaksi viikkoa ennen lomautuksen alkamista. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Lisäksi työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto. Jos työntekijä on lomautettu toistaiseksi, työnantajan on ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa aikaisemmin.

Työntekijä saa lomautuksen aikana irtisanoa työsopimuksensa ilman irtisanomisaikaa. Työntekijällä on lisäksi oikeus irtisanoa lomautuksen ajaksi toisen työnantajan kanssa tekemänsä työsopimus viiden päivän irtisanomisajalla. Jos työnantaja irtisanoo lomautetun työntekijän työsopimuksen päättymään lomautuksen aikana, työntekijäälä on oikeus saada irtisanomisajan palkkansa. Jos työntekijä irtisanoo työsopimuksensa lomautuksen kestettyä yhtäjaksoisesti vähintään 200 päivää, hänellä on oikeus saada korvauksena irtisanomisajan palkkansa.

Vahingonkorvaus perusteettomasta lomauttamisesta

Mikäli työnantaja on lomauttanut työntekijän ilman edellä mainittuja perusteita, työntekijällä on oikeus saada vahingonkorvausta. Vahingonkorvaus lasketaan työntekijän todellisen ansionmenetyksen perusteella. 

Korkeimman oikeuden mukaan ansionmenetyksestä voidaan vähentää lomautusajalta työntekijälle maksetut työttömyyspäivärahat siltä osin kuin ne eivät perustu työntekijän omiin maksusuorituksiin. Laittomasta lomautuksesta aiheutuvat korvaukset ovat siten samassa asemassa kuin työsuhteen lainvastaisesta päättämisestä johtuvat korvaukset.

On mahdollista, että työnantaja rikkoo lomautuksen yhteydessä myös yhdenvertaisuuslakia. Mikäli työnantaja on taas irtisanonut lomautetun työntekijän lainvastaisesti, korvaus määräytyy työsopimuslain perusteella, jolloin korvaus on yleensä 3-24 kuukauden palkkaa vastaava rahamäärä.

Paljastuuko valehtelija ammattilaisen käsissä?

Valehtelemisen tunnistaminen 

Usein väitetään, että valehtelemisen voi tunnistaa ulkoisesti havaittavista merkeistä, kuten esimerkiksi:

-       äänen radikaalista muuttumisesta

-       vastauksien tietämisestä kaikkeen

-       liiallisesta liikehdinnästä

-       asennon vaihtamisesta yllättäen

-       muutoksista hengityksestä

-       paikalleen jähmettymisestä

-       sanojen toistosta

-       liiallisista yksityiskohdista

-       harvasta silmienräpyttelystä

-       silmien liikehdinnästä esim. yläviistoon

Onko todella näin?

Maria Hartwig ja Pekka Santtila ovat koonneet Oikeuspsykologia nimiseen teokseen kattavan tutkimusnäytön aiheesta ja tehneet asiasta laajan yhteenvedon. Valhe voidaan määritellä ”menestyksekkääksi tai epäonnistuneeksi tarkoituksenmukaiseksi yritykseksi, ilman ennakkovaroitusta, saada toinen henkilö uskomaan asiaan, jota kertoja itse pitää epätotena”. Siten esimerkiksi valemuisto eroaa valheesta siinä, että sen kertoja itse uskoo kertomaansa.

Valehtelun tunnistamista on tutkittu useissa korkeakouluopiskelijoille eli maallikoille tehdyissä tutkimuksissa, joissa opiskelijoille on näytetty videopätkä henkilöstä ja pyydetty arvioimaan videolla esiintyneen henkilön kertomuksen todenmukaisuutta. Kokeita on tehty useita satoja, eikä niiden tulokset ole olleet vaikuttavia. Ihmisten kyky erottaa totuudenmukainen ja valheellinen lausunto toisistaan on jäänyt rajalliseksi 45-60 prosenttiin. Kun huomioidaan todennäköisyys oikeaan vastaukseen arvaamalla, tulos ei ole vakuuttava.  

Ovatko rikostutkinnan ammattilaiset kuten poliisit ja tuomarit taitavampia asiassa? Heillä on asiasta runsaasti kokemusta ja oletettua mielenkiintoa tutustua valehtelun teoriaosaamiseen. Poliisit ovat tutkitusti väittäneet olevansa tunnistamisessa maallikkoa taitavampia. Kuitenkin poliiseille suunnatut tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät poliisit voita tässä kisassa maallikkoa poliisienkin jäädessä 45-60 prosentin osumatarkkuuteen valehtelun tunnistamisessa. Poliiseilta näyttää kuitenkin tutkimusten valossa puuttuvan maallikoiden taipumus erehtyä arvioimaan kertomus liian helposti todeksi.

Äänensävyn kohoaminen, punastuminen, hikoileminen ja levottomuus saattavat liittyvät pelkoon kiinni jäämisestä. Mitä suurempi valhe ja mitä raskaampi seuraus, sitä todennäköisemmin nämä emootioihin perustuvat merkit ovat havaittavissa – tai tarkemmin sanottuna, mitä voimakkaammin valehteleva tuntee syyllisyyttä ja sen seurauksena stressiä.

Valehteleminen on totuuden kertomista vaikeampaa, sillä valehtelija joutuu kehittämään tarinan, joka on yhdenmukainen kuuntelijan tiedossa olevien tosiasioiden kanssa ja joka on riittävän yksityiskohtainen vaikuttaakseen valhetelevan itse kokemalta. Tarinan tulee myös olla riittävän yksinkertainen, jotta valehtelija sen itsekin muistaisi esimerkiksi asiaan palattaessa. Tarinan muodostaminen voi johtaa katseen harhailuun ja kehon liikkeiden vähenemiseen tai pitkiin taukoihin kysymysten ja vastausten välissä.

Valehteleva saattaa olla tietoinen ulkoisesti havaittavissa olevista merkeistä ja pyrkiä kontrolloimaan niitä. Silloin hän saattaa kuitenkin sortua ylikontrolliin ja herättää epäilyksiä jäykkyydellään. Kerronnasta saattaa hävitä myös spontaanius. Syytä on huomata, että myös totta puhuva saattaa kokea, että häntä pidetään valehtelevana, jolloin hänkin saattaa pyrkiä hillitsemään havaittavissa olettavia ulkoisia merkkejä.

Santtila ja Hartwig kuitenkin toteavat tärkeimmän löydöksen tutkimustuloksissa olevan sen, että valehtelun vihjeet ovat vähäisiä ja että käyttäytymisen, jolla todella on jotain yhteyttä valehteluun, ennustearvo ei ole kovinkaan hyvä. Valehtelijat kuitenkin ovat yleisesti jännittyneempiä kuin totta puhuvat, mikä voidaan havaita pupillien laajentumisesta ja äänensävyn kohoamisessa. Valehtelijoita pidettiin myös epämiellyttävimpänä ja vähemmän yhteistyöhaluisina. Valehtelijoiden havaittiin myös puhuvan niukemmilla yksityiskohdilla ja kertovan lyhyempiä tarinoita. Valehtelijat niin ikään herkemmin korjaavat omaa kertomustaan spontaanisti ja vetoavat muistamattomuuteen vähemmän kuin totta puhuvat.

Valehtelijan psykopaattisilla piirteillä valehtelussa voi olla merkitystä, mutta aihetta on tutkittu vielä melko vähän.

Valehtelua ei pidä pyrkiä tunnistamaan hermostuneisuudesta, mikä voi ilmetä esimerkiksi käsien, sormien ja jalkojen liikehdintänä, puhenopeuden muutoksina, lisääntyneenä hymyilemisenä tai puheen häiriöinä.

Tutkimusten mukaan poliisien, tuomareiden syyttäjien ja turvapaikkahakemuksia käsittelevien maahanmuuttoviranomaisten käsitykset valehtelusta ja sen merkeistä ovat hyvin samankaltaisia kuin maallikoidenkin. Myös ammattilaiset uskovat katseen harhailun ennustavuuteen ja tulkitsevat hermostuneen käyttäytymisen kuten runsaan liikehdinnän merkitsevän jotakin sellaista, mitä se ei merkitse.

Vakuuttavampia tuloksia valheen tunnistamisessa saadaan luonnollisesti yhdistämällä valheen tunnistaminen asiasta saatavaan näyttöön. Esimerkiksi poliisin kuulustelutekniikkana näytön strateginen käyttö tarkoittaa sitä, että todistusaineistoa käytetään strategisesti siten, että kuultavan annetaan ensin kertoa tietyistä asioista ja vasta tämän jälkeen osoitetaan esimerkiksi videotallenteelta, että kuultava on ollut rikospaikalla, vastoin juuri kertomaansa. Tällöin valhe saadaan esille varmemmin, kuin näyttämällä heti kuulustelun alussa videotallenne, jolloin kuultava luonnollisesti jättää vaihtoehtoisen tarinansa olinpaikastaan kertomatta.  

Avustajana toimivan lakimiehen rooli on tuomaria siunatumpi siinä, ettei hänen tarvitse tehdä johtopäätöksiä päämiehensä kertoman totuudenmukaisuudesta. Lakimiehen tulee ajaa sitä asiaa, mitä päämies haluaa ajettavan riippumatta siitä, mitä hän itse arvelee tapahtuneen todellisuudessa, ja kokoavan tätä kertomusta tukevan näytön mahdollisimman hyvin päämiehen kantaa tukevaksi. Juristin eettistä vakaumusta varjelee kuitenkin vahva oikeus kieltäytyä toimeksiannosta tai jopa luopua siitä kesken leikin, mikäli luottamuspula päämiehen kanssa koskettaa syvältä. Ammatin varjopuolena lakimies voi lakata ajattelemasta, mikä on totta ja mikä ei. Ajattelumalli vaihtuu sellaiseksi, missä pohditaan, mitä voidaan perustellusti väittää olevan todeksi ja millä näytöllä. Ehkäpä juuri tämän takia ammattikuntaan viitataan toisinaan hauskoilla kutsumanimillä kuten vekkulijuristi.

Vakuutusyhtiön päätöksestä valittaminen

Lähes jokaisella ihmisellä on jotakin asiaa koskeva vakuutus. Tavallista tai ainakin järkevää on vakuuttaa vähintään arvokkain omaisuutensa, oli se sitten omakotitalo tai osakehuoneisto, auto taikka asuinirtaimisto. Vakuutusyhtiöiden harmiksi vakuutuksia joudutaan joskus myös käyttämään, toisin sanoen tapahtuu sellainen ”vakuutustapahtuma” jota varten kyseinen vakuutus on otettu ja jota silmällä pitäen vakuutusmaksuja on maksettu.

Vakuutusehdoissa vakuutusyhtiöt pyrkivät mahdollisimman tarkkarajaisesti määrittelemään, millaisesta vahingosta korvausta saa ja ennen kaikkea millaisesta sitä ei saa. Käytössäni ei ole asiasta mitään tilastotietoa, mutta jo omakohtaisen kokemuksen perusteella voin turvallisin mielin sanoa, että kielteisiä korvauspäätöksiä on kaikista päätöksistä vähintäänkin huomattava osa.

Toki samaan hengenvetoon on todettava, etteivät ollenkaan kaikki kielteiset korvauspäätökset ole vääriä. Vakuutuksessa on kyse sopimuksesta vakuutuksenantajan ja vakuutetun välillä. Vakuutusehdot ovat tämän sopimuksen pääasiallinen sisältö. Korvauspäätös perustuu, tai ainakin sen pitäisi perustua, pakottavan lain lisäksi näihin vakuutusehtoihin. Korvauspäätöksessä on usein kyse juuri näiden sopimusehtojen tulkinnasta. Jos sopimusehdoissa on selvästi rajattu tietty tapahtuma vakuutuksen ulkopuolelle ja vahinko perustuu kyseiseen tapahtumaan, ei vakuutuksenottaja tietenkään voi olettaa saavansa korvausta. Eikä siinä ole mitään väärää. 

Kuitenkin, vakuutusyhtiöt pyrkivät tulkitsemaan vakuutusehtoja itselleen edullisella tavalla. John Grisham kirjoitti jossakin vakuutusyhtiöiden toimintaa kuvaavassa fiktiivisessä teoksessaan, että vakuutusyhtiöt tekevät aivan selvissäkin tapauksissa tietyn määrän kielteisiä päätöksiä, koska se on heille taloudellisesti kannattavaa. Ihmiset eivät uskalla, osaa tai yksinkertaisesti viitsi lähteä riitelemään, vaikka päätös olisi selvästi väärä (siis vakuutusehtojen vastainen). Tällaisissa tapauksissa vakuutusyhtiöiden ei luonnollisesti tarvitse maksaa korvauksia. Vakuutusyhtiöiden kannattaa tehdä tietty lukumäärä kielteisiä päätöksiä selvissäkin asioissa (tulkinnanvaraisista puhumattakaan), jos riittävän suuri osa ihmisistä ei valita päätöksistä, koska hävittyjen oikeusjuttujen kustannusten summa on pienempi kuin aiheettomasti maksamatta jääneiden korvausten yhteismäärä. Näin vakuutusyhtiö jää voitolle ja tekee selvää rahaa.

Yllä kuvattu menettely on ote fiktiivisestä teoksesta, enkä lähde suoraan väittämään tai osoittamaan sormella, että esimerkiksi suomalaiset vakuutusyhtiöt mitenkään kategorisesti toimisivat näin. Kuitenkin käytännön kokemus muutamissa omalle kohdalle sattuneissa, puoleeni kääntyneiden asiakkaiden vakuutuspäätöksissä näyttäisi, ettei yllä kuvattu menettely ole välttämättä aivan tuulesta temmattu. Vaihtoehtoisesti jotkin alunperin kielteiset, selvästi vakuutusehtoihin perustumattomat korvauspäätökset, joissa on lakimiehen yhteydenoton jälkeen löytynyt kovasti neuvotteluhalukkuutta vakuutusyhtiön puolelta tai tehty jopa suoraan myönteinen korvauspäätös samassa asiassa, osoittavat huomattavaa ammattitaidottomuutta vakuutusyhtiön taholta.

Jos vakuutuksenottaja saa vakuutusyhtiöltään kielteisen korvauspäätöksen, ei ole hänen kannaltaan merkitystä, johtuuko väärä päätös vakuutusyhtiön härskistä laskelmoinnista vai päätöksen tehneen virkailijan ammattitaidottomuudesta. Lopputulos on joka tapauksessa sama: korvausta ei tule.

Jos siis koet vakuutusyhtiön tehneen asiassasi väärän päätöksen, kannattaa ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen taikka hätätapauksessa johonkin muuhun toimistomme lähes yhtä pätevistä lakimiehistä. Alkuneuvottelu ja toimeksiannon arviointi on aina maksutonta. Alkuneuvottelu voidaan hoitaa myös esimerkiksi puhelimitse tai sähköpostin välityksellä, eli palvelemme koko Suomen laajuisesti. Ja mikä parasta, jos muutoksenhaulle löytyy perusteita ja riitelemään päädytään, vakuutuksistasi mahdollisesti löytyvä oikeusturvavakuutus korvaa suuren osan lakimiehesi kustannuksista, vaikka itse pääasia hävittäisiin. Jos pääasia voitetaan, maksaa hävinnyt osapuoli (vakuutusyhtiö) viulut kokonaisuudessaan.

Mitä on salakatselu?

Rikoslain 24 luvun 6 §:n mukaan joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa 1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka 2) yleisöltä suljetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten, syyllistyy salakatseluun.

Suojatut paikat

Tarkoituksena on suojata yksityisyyttä tilanteissa ja paikoissa, joissa oleskelua ihmiset pitävät yksityiselämäänsä kuuluvana tai eri syistä arkaluonteisena. Lisäksi tarkoituksena on suojata muun muassa virastoissa ja toimistoissa työskentelevien rauhaa ja yksityisyyttä sellaisissa paikoissa, joihin yleisöllä ei ole pääsyä.

Rikoslain mukaan kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. Säännöksen toisessa kohdassa tarkoitetaan muun muassa virastoja, liikehuoneistoja, toimistoja, tuotantolaitoksia, kokoustiloja taikka muuta vastaavaa huoneistoa tai rakennusta. Suoja ei siten ulotu yleisille paikoille, kuten kaduille ja toreille, eikä myöskään kauppoihin, pankkeihin ja muihin paikkoihin, joihin yleisöllä on pääsy.

Suojattuja ovat paikat, jotka on jollakin tavalla erityisesti suojattu tai erityisen suojan tarpeessa. Tämä perustuu siihen, että paikassa harjoitetaan intiimejä, yksityisyyteen kuuluvia toimia. Mainituista paikoista laissa mainittaisiin nimenomaisesti käymälä ja pukeutumistila. Esimerkiksi ravintoloiden käymälät, vaatetusmyymälöiden sovituskopit, suihkuhuoneet ja saunat saavat siten lainkohdassa tarkoitettua suojaa. Näissä paikoissa oleskeleva voi olettaa, että hän on suojassa ulkopuolisten katseilta tai ainakin kuvaamiselta. Ihmisten käyttäytymisen tarkkailu käymälöissä ja vastaavissa tiloissa koetaan yleensä loukkaavaksi, eivätkä ihmiset yleensä voi sellaisissa paikoissa riittävästi suojautua tarkkailulta silloinkaan, kun se tapahtuu avoimesti. 

Salakatselun kohde

Pelkän tyhjän tilan kuvaaminen ei ole rangaistavaa. Tämä merkitsee sitä, ettei myöskään eläinten, esineiden, rakennusten tai muun ympäristön kuvaaminen ole rangaistavaa. Maisemankuvauksessa ei kuitenkaan saa loukata toisen yksityisyyttä. Kuvaajan tulee siten varmistua siitä, että esimerkiksi omakotitalon pihalla oleskelevat henkilöt, jotka voivat joutua kuvaan ja olla siitä tunnistettavissa, suostuvat kuvaamiseen.

Oikeudettomuus

Ollakseen rangaistavaa salakatselun tulee tapahtua oikeudettomasti. Oikeudetonta ei ole esimerkiksi laissa nimenomaan sallittu katselu. Muun muassa poliisilla on oikeus harjoittaa teknistä katselua rikosten selvittämiseksi ja ehkäisemiseksi. Katselu tai kuvaaminen teknisellä laitteella ei ole oikeudetonta myöskään silloin, kun siihen on saatu tarkkailtavan suostumus. Oikeudetonta ei ole myöskään lainkohdan suojaamassa paikassa oikeudettomasti oleskelevan tarkkailu. Tunkeutuja ei voi oikeudettoman oleskelunsa aikana saada samaa suojaa salakatselua vastaan kuin hyväksyttävästä syystä paikalle tullut henkilö. Salaisen valvontakameran käyttö on siten mahdollista esimerkiksi omakotitalon tai suljetun viraston sisäänkäynnin valvomiseksi. Katselu tai kuvaaminen teknisellä laitteella ei ole oikeutettua sillä perusteella, että tallennetaan vain se, mikä omin silmin muutenkin on nähtävissä.

Tekninen laite

Yleisimpiä salakatseluun soveltuvia laitteita ovat tavalliset kamerat, kiikarit ja videokamerat. Teknisenä laitteena ei sen sijaan pidetä silmälaseja (yllätys yllätys), joiden tarkoitus on palauttaa heikentynyt näkö normaaliksi. Normaaliaisteilla havainnoiminen ei siis ole salaa tehtynäkään rangaistavaa.

Katseleminen ja kuvaaminen

Rangaistavaa on siis katseleminen tai kuvaaminen. Katseleminen voi olla lyhytaikaistakin havainnointia. Kuvaaminen voi olla valokuvaamisen kaltaista, tietyn hetken kuvaamista tai luonteeltaan jatkuvaa videokameralla kuvaamista tai siihen rinnastuvaa toimintaa. Kuvaamisen tuloksena ei tarvitse välittömästi syntyä kuvaa tai sen negatiivia, vaan kuvaamista voi olla kaikkien sellaisten tekniikoiden käyttäminen, joilla informaatiota tallennetaan tai siirretään tallennettavaksi siten, että se voidaan myöhemmin saattaa kuvan muotoon.

Yksityisyyden loukkaaminen

Kotirauhan suojaamalla paikalla oleskelevan henkilön salaakin tapahtuva tarkkailu voi olla oikeutettua. Oikeudetonta ei ole katselu tai kuvaaminen, jota sen vakiintuneisuuden vuoksi ei yleensä koeta yksityisyyttä loukkaavana ja johon ihmiset osaavat varautua. Esimerkiksi merenkulussa on tavanomaista, että ihmisiäkin katsotaan kiikareilla.

Säännöksen toisessa kohdassa mainitulla yksityisyyden loukkaamisen nimenomaisella vaatimuksella on tarkoitus jättää rangaistavan salakatselun ulkopuolelle yksityisyyden kannalta aivan harmiton tarkkailu. Teon rangaistavuutta arvioitaessa on tämän vuoksi kiinnitettävä huomiota kuvaajan ja kuvattavan väliseen suhteeseen, katselun tai kuvaamisen tarkoitukseen, kestoon, paikkaan ja ajankohtaan sekä kuvattavan tilanteeseen, kuvaamisen yllätyksellisyyteen, kuvattavan kieltäytymisen tai poistumisen mahdollisuuteen ja muihinkin seikkoihin, joilla voi olla merkitystä teon loukkaavuuden arvioimisessa. Arvioinnissa on olennaista, onko tarkkailuun ollut mahdollista varautua riittävästi ja koetaanko kyseessä olevan tyyppinen tarkkailu yleensä loukkaavana.

Avointa kameravalvontaa, jonka kohteeksi tarkkailtavat joutuvat vain ohimenevästi siihen varautuen ja jota ei kohdisteta erityisesti kehenkään, ei yleensä pidetä yksityisyyttä loukkaavana. Samoin on arvioitava tilannetta, jossa tieto kameravalvonnasta on paikalla oikeutetusti oleskelevilla, vaikka tarkkailun kohteeksi voi satunnaisesti joutua kameravalvonnasta tietämätön henkilö. Kuitenkin esimerkiksi tietyn henkilön tai samojen henkilöiden pitkäaikainen avoin tarkkailu esimerkiksi työpaikalla voisi olla yksityisyyttä loukkaavaa ja siten rangaistavaa salakatselua.

Oikeuskäytäntöä

Turun hovioikeus on vuonna 2007 antanut ratkaisun asiassa, jossa oli kyse siitä, että A ja B valokuvasivat veneestä C:n aviomiehen omistamaa kiinteistöä ja sillä olevia laituria ja rakennuksia. He kuvasivat samalla C:tä, joka oleskeli rantasaunassa ja sen läheisyydessä. A:n ja B:n tarkoituksena oli kuvien ottaminen kiinteistöstä todistusaineistoksi rakennuslautakuntaa varten. A ja B havaitsivat kuitenkin rannalla olleen henkilön. A:n ja B:n oli täytynyt havaita, että rannalla ollut henkilö oli tullut kuvatuksi ja lisäksi he tiesivät kuvaavansa C:n kotirauhan piiriin kuuluvaa aluetta. Sillä seikalla, että C ei ollut tunnistettavissa valokuvista, ei ollut merkitystä, ja A ja B syyllistyivät asiassa salakatseluun.

Ratkaisussa KKO 1990:36 oli kyse siitä, että ollessaan poliisin kuulusteltavana C vastoin poliisimiesten kieltoa salaa videotallensi poliisikuulusten jälkeen käytyä keskustelua. Tällä menettelyllään C ei kuitenkaan syyllistynyt salakatseluun tai –kuunteluun, koska menettely ei loukannut poliisimiesten yksityisyyttä.

Ratkaisussa KKO 1985-II-128 yksityisetsivä seurasi B:n toimia hankkiakseen selvitystä vireillä olleeseen riitajuttuun, jossa B oli asianosaisena. Etsivä valokuvasi B:tä tämän oleskellessa omakotitalonsa pihamaalla. Etsivällä ei ollut oikeutta tehtävänsä vuoksi suorittaa valokuvausta lupaa siihen hankkimatta, joten etsivä syyllistyi salakatseluun. Kotirauhan piirissä oleskelevan henkilön kuvaaminen aineiston hankkimiseksi sinänsä hyväksyttävää tarkoitusta varten ei siten tee tarkkailua sallituksi.

Yliopiston pääsykokeet ja lukutekniikka

Kevät on yliopistojen ja muiden oppilaitosten pääsykoeaikaa. Lukusalit ja kirjastot täyttyvät vakavista kasvoista lukupäivien venyessä entistä pidemmiksi. Oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykoe koostuu perinteisesti 3-4 teoksen mahdollisimman hyvästä ulkoa muistamisesta. Aikanaan valmennuskursseilla opastettiin, että jokaisen hakijan 8-vuotiaalla serkulla olisi yhtäläiset mahdollisuudet päästä sisälle tiedekuntaan, mikäli hän jaksaisi lukea enemmän. Kyse on siis oman henkilökohtaisen lukutekniikan, pitkien hermojen ja ennen kaikkea istumalihasten kestävyydestä.

Lukutekniikoita on useita. Mikä sopii yhdelle, voi olla toiselle sopimaton. Avaan kuitenkin tässä joitakin huomion arvoisia näkökohtia siihen, miten kevään rutistukseen voisi kannattaa valmistautua. Artikkeli perustuu omiin kokemuksiini ja erityisesti epäonnistumisista oppimiseen ja ovat siten ainoastaan yhden näkökulman tuotosta.  

1.     Löydä lukutekniikkasi jo ennen pääsykoerupeaman alkua. Vuonna 2009, jolloin tiedekunnan ovet eivät auenneet tai edes raottuneet, käytin 150 tuntia muistiinpanojen tekemiseen. Tiivistin kaiken lukemani isoille paperiarkeille useilla väreillä alleviivaten, muka teemoittain. Ei toiminut. Tehtyäni muistiinpanot noin 2/3 vaiheeseen ymmärsin, etten niitä koskaan ehdi lukea, käsialakin oli kammottava. Seuraavana vuonna alleviivaukset ja luetteloinnit siirtyivät suoraan kirjaan. Löysin omaksi tyylikseni tehdä jokaiseen sivuun kymmenen kohdan listoja – kymmenen pisteen kysymyksiä kun pääsykokeessa kysyttiin. Toimi huomattavasti paremmin.

2.     Harjoittele lukemista eri nopeuksin. Kursseilla ja lukutekniikan teoriaa vilkaistessa törmää usein siihen, että pääsykoekirjat tulisi alkuun silmäillä läpi, sitten syventyä ja alleviivailla, minkä jälkeen taas lukea nopeammin ja sitten taas hitaammin. Nopeaa lukutekniikkaa voi opetella useista eri lähteistä. Youtuben ensimmäiset vilkaisemani videot näyttivät kyseenalaisilta, mutta videoita oli tarjolla runsaasti. Kirjallisuudesta löytyy nopean lukemisen oppaita, esimerkiksi Kalevi Kantele: Nopean lukemisen opas, joista yhtenä irrallisena tekniikkana mainittakoon metronomin avulla harjoittelu ja silmien pysäyttäminen vain kahteen eri pisteeseen per tekstirivi (sanomalehdessä yksi kohta/rivi).  Tekniikassa siis silmät eivät seuraa tekstiä liukuen, vaan hyppien sivulla. Tekniikka perustuu siihen, että silmä havaitsee ympärillä olevan tekstin ilman, että jokaiseen sanaan keskittää täyden huomionsa. Toimii nopeassa luvussa mielestäni kohtuullisen hyvin. Liian hitaassa lukemisessa ongelmana on tyypillisesti pitkän virkkeen kohdalla virkkeen alun unohtaminen virkkeen loppuun päästäessä. Hyppely ei suinkaan ole ainoa tyyli ja kannattaa huomioida, että valtaosa lähdemateriaalista suosittaa myös liukuvaa lukutyyliä. Ennen pääsykoekirjojen saamista on kuitenkin vielä reilusti aikaa harjoitella ja etsiä omaa tyyliä käyttäen apuna saatavilla olevaa tietoa ja sekuntikelloa.

3.     Ravinto on tärkeää. Kerrosaterian jälkeen maistuu uni, kevyen ruokailun jälkeen jaksaa. Asiahan on varsin yksinkertainen. Omega-3:sten väitetään olevan muistille tueksi. Suosittelen kaikkea hömppää, sillä placebo-vaikutuskin on tutkitusti totta. Myönnän samalla juoneeni jonkinlaisille golfaajille tarkoitettuja juomia toisinaan, joilla oli väitettyä keskittymistä parantavaa vaikutusta.

4.     Liikunta. Kyse on istumalihasten kestävyydestä ja hereillä pysymisestä. Pakaroiden ja selkälihasten vahvistaminen ja pieni happihyppely tekevät siis ihmeitä jaksamiselle pitkinä päivinä ja iltoina lukusalissa. Lisäksi jos muuten ahdistaa, niin kaupanpäälle tulee endorfiinit edes jostain.

5.     Unessa aivot lepäävät ja käsittelevät päivällä opittua. Riskillä mennään, mutta melkeinpä havaitsin toimivaksi vielä illalla kerrata 10-15 minuuttia päivän teemaa sen jäätyä viimeiseksi ajatukseksi ja seuraavana aamuna samoin. Päivällä opitusta tutkitusti suurin osa unohtuu seuraavan vuorokauden aikana, mitä kertaamisella voi minimoida. Loppua kohti tosin iski kisaväsymys ja kertaaminen jäi. Idea oli kuitenkin hyvä. Usein suositellaan yhtä täydellistä lepopäivää joka viikko. Varmasti myös hyvä idea. Aikanaan oli myös hyvä idea viettää se yksi sunnuntaipäivä rannalla siten, että kyseltiin toisiltamme aiheeseen liittyviä listoja tai siten, että innokkain kokelas luennoi polviaan myöten vedessä seisten kirjasta tärkeimpiä tärppejä. Levosta sekin meni, kun aurinko paistoi ja siitä sai luvan kanssa nauttia.

6.     Juhliminen – 2 kertaa (vappu ja kissanristiäinen) – max – hillitysti #tiedekunnassaehtii.

7.     Ihmissuhteet kestävät kuuden tai kymmenen viikon tauon. Hyvät ystävät ymmärtävät, että asiaan voidaan palata ja puhelut pitää lyhyinä ja niidenkin sisältö kannustavana.

8.     Kaikki omenat samaan koriin. Minimoi työt, panosta kunnolla. Kun on antanut kaikkensa, niin jää vähemmän hampaankoloon, jos pisteet eivät silti riittäisi. Silloin voi vedota rengasrikkoon ja huonoon tuuriin kysymysten suhteen paremmalla omalla tunnolla.

9.     Päätä etukäteen istua pääsykokeessa 5 tuntia, siten, että roikut vielä paperissa, kun sitä revitään sinulta pois. Tämä johtuu siitä, että useimpien pääsykoekokelaiden itseni mukaan luettuna, ensimmäinen ajatus pääsykoetta vilkaistaessa on jotain suuntaan ”voi nyt #€%#%    &#€&”. Suomennettuna se tarkoittaa kuitenkin sitä, että pääsykoe on myös muille yhtä vaikea ja saattaa alkuun vaikuttaa epätoivoiselta. Siitä sitten nöyrästi luonnostelemaan ja kirjoittamaan vain.

10.  Hae oikaisua pääsykoetulokseen, mikäli pistesaldo jää vain vähän tiedekunnan ovet avaavasta pistemäärästä. Oikaisupyynnöt menestyvät melko kohtuullisella prosentilla loppujen lopuksi. Oikaisupyynnön laatimisessa sinua auttaa mielellään lakimiehesi Turussa ja Jämsässä eli Lakiasiainpalvelu Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy.

Edellä esitetty kaikella vastuuvapaudella kuvasi vain muistoja yhden kevään uurastuksesta, mikä sitten tuotti tulosta. Viisi pistettä meni tiedekunnallekin (pisteet yli pääsykoerajan/pisteet yli tentin läpipääsyrajan), mikä on tietysti sääli, Rantasella taisi mennä hieman enemmänkin.

Toivotan kaikille luku-urakkaan ryhtyville tsemppiä ja voimia. Valmistaudu jo ennen urakkaa ja tee päätös siitä, että teet kaikkesi. Tämä kevät on aivan yhtä suurella todennäköisyydellä sinun kevääsi, kuin mikä tahansa muu kevät. 

Asunto-osakkeen omistajan korvausvastuu vuokralaisen tekemästä vahingosta

On yleisesti tunnettu tosiseikka, että vuokralainen voi aiheuttaa itselleen loppuelämän mittaisen velkavankeuden nukahtamalla suihkun lattiakaivon päälle esimerkiksi onnistuneen römpöttely-illan jälkeen. Lakiasiainpalvelu Hokkanen yms ei siis suosittele kenellekään kyseistä aktiviteettia vaan suosittelee varmuuden vuoksi kaikkia ottamaan kotivakuutuksen, jossa on kattava vastuuvakuutus.

Nyt kuitenkin käsitellään saman ”ilmiön” ”toista puolta”. Voisiko vuokranantaja (siis huoneiston omistaja) joutua vastuuseen vuokralaisen aiheuttamista vahingoista suhteessa taloyhtiöön?

Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2016:33 on viimein saatu vastaus tähänkin kysymykseen. Ratkaisussa oli otsikonsa mukaisesti kyse siitä, että ”Asunto-osakeyhtiö vaati Raaseporin kaupungilta (kaupunki) ja A:lta vahingonkorvausta yhteensä 62 639,25 euroa omistamalleen rakennukselle aiheutuneesta vahingosta. Kaupunki oli asunto-osakeyhtiön osakkeenomistaja, ja A oli vuokrannut kaupungilta asuinhuoneiston, jonka hallintaan kaupungin omistamat asunto-osakkeet oikeuttivat. Vahinko oli aiheutunut, kun A oli alkoholin vaikutuksen alaisena jäänyt suihkussa makaamaan osittain lattiakaivon päälle suihkun ollessa päällä. Kaupunki ja A vastustivat kannetta.”

Korostetaan vielä alkuun, että vuokralainen A kyllä velvoitettiin kaikissa oikeusasteissa korvausvelvolliseksi aiheuttamastaan vahingosta. Huomionarvoisena seikkana voidaan todeta, että sekä käräjä- että hovioikeus tosin leikkasivat A:n maksettavaksi tulevan korvausmäärän puoleen aiheutuneesta vahingosta. Toinen puolikas jäi siis asunto-osakeyhtiön eli käytännössä huoneiston osakkeenomistajien maksettavaksi. Korkeimman oikeuden ratkaisussa tai tässä artikkelissa ei kuitenkaan ole kyse siitä.

Korkein oikeus myönsi asunto-osakeyhtiölle valitusluvan sen seikan tutkimiseksi, voidaanko myös asunnon omistaja saattaa vastuuseen kyseisestä vahingosta. Korkeimman oikeuden tuomion perusteluista lainattua tekstiä: ”Asunto-osakeyhtiön vahingonkorvausvaatimus on perustunut siihen, että kaupunki oli laiminlyönyt asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 3 §:ssä säädetyn kunnossapitovastuunsa, koska huoneiston lattialle oli kertynyt usean senttimetrin syvyydeltä vettä eikä kaupunki ollut osoittanut menetelleensä huolellisesti. Asunto-osakeyhtiö on lisäksi katsonut, että kaupunki vastasi huoneistoa käyttävän vuokralaisen huolimattomuudesta kuin omastaan. Vielä asunto-osakeyhtiö on katsonut, että kaupunki vastasi vahingosta oman huolimattomuutensa perusteella, koska se ei ollut edellyttänyt vuokralaiseltaan kotivakuutusta Kaupunki on katsonut, ettei se ollut vastuussa vahingosta, koska se ei ollut myötävaikuttanut vahingon syntymiseen eikä toiminut huolimattomasti.”.

Käsitellään vaatimuksen perusteet kohta kohdalta. Ensimmäinen, eli se, että asunnon omistaja olisi laiminlyönyt asunto-osakeyhtiölain mukaisen kunnossapitovastuunsa sallimalla huoneiston lattialle kertyä useita senttimetrejä vettä, herättää lukijan huulille velvoiteoikeudellisen hymynkareen. Korkein oikeus on kuitenkin kärsivällisesti todennut, ettei veden kertyminen lattialle ole johtunut osakkeenomistajan kunnossapitovastuun piiriin kuuluvasta huoneiston tai sen laitteiden viasta.

Edelleen todetaan, ettei asunto-osakeyhtiö ole vedonnut mihinkään sellaiseen menettelyyn tai laiminlyöntiin, joka olisi myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. Asunnon omistaja ei ole voinut vaikuttaa siihen, että vuokralainen on sammunut lattiakaivon päälle, eikä asunnon omistajan voida edellyttää kyenneen sitä estämään. Näin ollen korvausvastuu ei voi perustua myöskään asunnon omistajan huolenpitovelvollisuuteen tai sen laiminlyöntiin.

Ehkä mielenkiintoisin (tai ylipäänsä ainoa juridisesti edes etäisesti mielenkiintoinen) osio koskee asunto-osakeyhtiön vetoamista siihen, ettei asunnon omistaja ole vaatinut vuokralaiseltaan kotivakuutuksen ottamista. Vastuunjaosta huoneistolle ja rakennukselle aiheutuvista vahingoista asunto-osakeyhtiön ja osakkeenomistajan välillä on säädetty asunto-osakeyhtiölaissa ja yhtiöjärjestyksessä. Korkein oikeus totesi, ettei osakkeenomistajalla ole velvollisuutta huolehtia vakuutusturvasta suhteessa asunto-osakeyhtiöön siltä varalta, että asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvat osat rakennuksesta vaurioituvat.

Näin ollen kaikki vaatimukset suhteessa asunnon omistajaan hylättiin. Tämä oli jo jutun otsikon perusteella jokseenkin itsestäänselvää, sillä mikä tahansa muu ratkaisu olisi johtanut paitsi suhteellisen käsittämättömään lopputulokseen, myös eittämättä mielenkiintoisiin käytännön sovelluksiin vastaavan ehkäisemiseksi jatkossa. Mitä tästä kaikesta siis jäi käteen? No ei mitään.

KKO 2016:42: Rikoslain sanamuoto vs. lainsäätäjän tarkoitus

Korkein oikeus on kesäkuussa antanut ratkaisun asiassa KKO 2016:42, jossa se arvioi ajoneuvon kuljettamisen rangaistavuutta, kun syytetyn veressä oli ajon jälkeen ollut kannabiksen vaikuttavan aineen aineenvaihduntatuote (karboksitetrahydrokannabinoli), jolla ei ollut vaikutusta ajokykyyn. Korkein oikeus katsoi, että rikoslain säännöstä rattijuopumuksesta on tulkittava siten, että tulkinnassa otetaan huomioon lainsäätäjän tarkoitukseen, säännöksellä tavoiteltuun suojaan ja lopputuloksen ennakoitavuuteen vaikuttavat seikat. Korkein oikeus päätyi hylkäämään syytteen.

Rikoslain sanamuoto

Rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan rattijuopumuksesta tuomitaan muun muassa se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on ajon aikana tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Poikkeuksena on tilanne, jossa aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää.

Lainkohdassa ei siis tehdä eroa sen suhteen, onko käytetyllä huumausaineella esimerkiksi sen laadun, vähäisen käyttömäärän tai ajan kulumisen johdosta vaikutusta kuljettajan ajokykyyn vai ei. Lain sanamuodon mukaan rattijuopumuksen tunnusmerkistö täyttyy silloinkin, kun kuljettajan veressä ei enää ole todettu huumausaineen vaikuttavaa ainetta vaan ainoastaan sen aineenvaihduntatuotetta. Samalla tavalla huumausaineiden nollarajaa liikenteessä merkitsevää säännöstä on myös oikeuskäytännössä vakiintuneesti tulkittu.

Lainvalmisteluaineiston mukaan huumausaineiden nollarajan tarkoituksena on kuitenkin ollut rajata sen soveltamisala vain sellaisiin tapauksiin, joissa huumausaineen käytöllä edes teoreettisesti voisi olla jotain yhteyttä liikenneturvallisuuteen.

Rikoslaki ja lainvalmisteluaineisto ovat siten selvästi ristiriidassa keskenään. Lain sanamuoto on yksiselitteinen ja selkeä eikä laissa edellytetä minkäänlaista huumausaineen vähimmäismäärää tai sitä, että nautitun huumausaineen tulisi vaikuttaa kuljettajan ajokykyä heikentävästi. Yleisestikin rikosoikeudessa tulkinnan lähtökohtana on nimenomaan lain sanamuoto. Tällä perusteella myös hovioikeus päätyi lukemaan teon syytetyn syyksi. Todettakoon kuitenkin, että hovioikeudessa ratkaisusta jouduttiin äänestämään.

Korkeimman oikeuden arviointia

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan lainkäyttäjä ei saa tulkinnassaan syytetyn vahingoksi mennä lain kirjaimen ulkoupuolelle. Tulkinnassa voidaan kuitenkin ottaa huomioon säännöksen tarkoitus ja sillä suojaltavat oikeushyvät, kunhan se tapahtuu syytetyn eduksi.

Korkein oikeus päätyi siihen lopputulokseen, että rattijuopumuksen tunnusmerkistö on lakia säädettäessä kytketty verestä todettuun löydökseen sen käsityksen varassa, että huumausaineella voidaan tällaisen löydöksen perusteella olettaa olleen ainakin teoreettista vaikutusta kuljettajan ajokykyyn. 

Rattijuopumus- ja huumausainerikosten sääntelyllä on lisäksi eri suojelutavoitteet: Rattijuopumussääntelyllä pyritään edistämään liikenneturvallisuutta, kun taas huumausainesääntelyllä pyritään rajoittamaan huumausaineiden kysyntää. Korkeimman oikeuden mukaan kansanterveydelliset näkökohdat eivät kuitenkaan voi johtaa siihen, että rattijuopumussäännöksen soveltamisalaa ulotettaisiin sellaiseen menettelyyn, joka on täysin merkityksetön liikenneturvallisuuden kannalta.

Lisäksi kannabista käyttäneen olisi muussa tapauksessa vaikeaa arvioida, syyllistyykö hän rattijuopumukseen vai ei ryhtyessään kuljettamaan ajoneuvoa erityisesti silloin, kun käytöstä on kulunut jo pidempi aika.

Mielentilatutkimus ja välttely

Mielisairaiden henkilöiden tekemiä rikoksia on jo antiikin aikana käsitelty eri tavalla oikeusjärjestelmässä kuin syyntakeisten henkilöiden tekemiä rikoksia. Vastuun on jo tuolloin ajateltu sulkeutuvan pois rikoslain edessä, koska henkilöä, joka ei pysty kantamaan vastuuta teostaan, ei ajateltu voitavan rangaista. Eurooppalainen käsitys rikosvastuusta pohjautuu ajatukseen ihmisen vapaasta tahdosta – valintaan tehdä rikos tai olla sitä tekemättä. Rikoslain mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että rikosasian vastaaja on täyttänyt 15 vuotta ja on syyntakeinen.

Rikoslain 3 luvun 4 §:n 2 mom. mukaan tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt (syyntakeettomuus).

Syyntakeisuus määritetään syytetyn rikoksenteon hetken suhteen. Teon jälkeen tai ennen sitä tapahtuneilla muutoksilla syytetyn mielentilassa on näin vain toissijainen merkitys. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 37 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä rikosasian vastaajan mielentilan tutkittavaksi, jos

1)    tuomioistuin on todennut välituomiossaan vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja

2)    mielentilan tutkiminen on perusteltua ja

3)    vastaaja suostuu tutkimukseen tai hän on vangittuna tai häntä syytetään rikoksesta, josta voi seurata ankarampi rangaistus kuin vuosi vankeutta.

Tuomioistuin voi syyttäjän taikka rikoksesta epäillyn tai tämän edunvalvojan esityksestä määrätä epäillyn mielentilan tutkittavaksi jo esitutkinnan aikana tai ennen pääkäsittelyä, jos rikoksesta epäilty on tunnustanut syyllistyneensä rangaistavaksi säädettyyn tekoon tai jos mielentilatutkimuksen tarve on muutoin selvä.

Toisinaan mielentilatutkimukseen on hanka päästä ja toisinaan sitä myös vältellään. Hankaluuksia tutkimukseen pääsyyn voi esiintyä erityisesti esitutkinnan ollessa käynnissä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa vastaaja kiistää teon tai vain osan siitä, jolloin tuomioistuin ei voi vielä todeta vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla. Se, että mielentilatutkimuksen tarve olisi lain pykälän mukaan muutoin selvä, edellyttää vahvaa näyttöä selvyydestä.  

Mielentilatutkimukseen joutumisen välttelyä voi esiintyä esimerkiksi silloin, jos rikos on vakava, muttei niin vakava, että siitä ei todennäköisesti seuraisi vaikkapa yli kolmen vuoden varsinaista istumisaikaa. Tällöin vekkulijuristi voi laskea päämiehensä kanssa, että tahdosta riippumattoman hoidon kesto Niuvanniemen sairaalassa, Vanhan Vaasan sairaalassa tai muussa oikeuspsykiatrisessa yksikössä voi koitua todennäköisesti pidemmäksi keskimääräisten hoitoaikojen ollessa reilusti yli viiden vuoden. Päämiehen ollessa aidosti hoidon tarpeessa, tällainen menettely ei luonnollisesti ole päämiehen lopullisen edun mukaista. Juristin kannattaisi laskelmissaan huomioida, ettei valtion mielisairaaloissa kuitenkaan pidetä sen pidempään kuin on tarve ja se, että vankila ei ole oikea paikka psyykkisesti sairaalle. Lisäksi usein jää ehkä huomioimatta, että myös vankeustuomion aikana saatetaan päätyä siihen ratkaisuun, ettei vankila ole oikea paikka psyykkisesti sairaalle vangille ja tuomion täytäntöönpano voidaan keskeyttää terveydellisillä syillä. Hoitojakso valtion mielisairaalassa saattaa alkaa vaikkapa vasta tuomion loppumetreillä vangin jo istuttua pari-kolme vuotta, ja kuten aina, hoidon kesto on ennalta määräämätön, toisin kuin tuomion. Saatetaan siis ajautua ojasta allikkoon. 

Se, että rikosvastuusta voi vapautua syyntakeettomuuden varjolla mahdollistaa teoriassa tämän mahdollisuuden hyväksikäytön teeskentelyn keinoin. Käytännössä tämä on kuitenkin Suomessa vaikeaa tai lähes mahdotonta. Mielentila tutkitaan psykiatrisessa sairaalassa, oikeuspsykiatrisessa yksikössä, jossa pääsääntöisesti on ympärivuorokauden läsnä terveydenhuoltohenkilökuntaa. Mielisairautta on mahdollista teeskennellä pitkäänkin, mutta usein terve ihminen lipsahtaa käyttäytymään ”normaalisti”, kun kenenkään ei pitänyt nähdä. Psykiatrisissa sairaaloissa tapahtuu ihmeitä, kuten parantumisia vaikeista fyysisistä vammoista, kun kenenkään ei olisi pitänyt nähdä.

Usein tilanne on sellainen, että rikoksentekohetkellä vallinnut mielenterveyden häiriö on ehtinyt väistyä tai saatu hoidolla väistymään siinä vaiheessa, kun mielentilaa tutkitaan. Tällöin tutkimuksessa tutkittavana voi olla tavallinen naapurin Matti, joka on hyvinkin voinut rikoksen teon hetkellä painia hengestään paholaista vastaan, kun todellisuudessa on surmannut naapurin lemmikin, naapurin tai läheisensä. Usein mielentilatutkimusta suoritettaessa psykoosin oireita lievittävää lääkitystä vähennetään, jotta saataisiin esille tutkittavan sairaudesta johtuva käyttäytyminen. Kuulostaa hurjalta ja epäeettiseltä, mutta ei se sitä täysin ole. Käytin termiä ”usein” juuri sen takia, että lääkityksen vähentämisessä huomioidaan luonnollisesti tutkittavan vointi ja hänen sekä muiden turvallisuus.