Kun kolmas tekee "avioehdon" puolestasi

Avioliiton solmiminen on korostetun henkilökohtainen toimi, mikä tarkoittaa sitä, että avioliiton solmimista ei voi tehdä kukaan toisen puolesta. Samankaltainen kahdenvälinen sopimus on avioehtosopimus, jossa aviopuolisot sopivat keskenään poikkeavansa omaisuuden tasajaon periaatteesta avioerotilanteessa. Kolmannella henkilöllä tarkoitetaan oikeustieteessä sellaista muuta tahoa, joka ei ole sopimuksen osapuoli eli tässä artikkelissa sillä tarkoitetaan sellaista henkilöä, joka ei ole kumpikaan puolisoista. Kolmannen osapuolen toiminnalla voi olla merkittävä ja yllättävä vaikutus aviopuolisoiden varallisuuden jakautumiseen toisen puolison kuollessa tai avioliiton päätyessä avioeroon. 

Mainittu kolmas voi olla esimerkiksi henkilö, joka on testamentannut tai lahjoittanut toiselle puolisolle omaisuutta. Testamenttiin tai lahjakirjaan voidaan nimittäin lisätä määräys ”testamentinsaajan aviopuolisolla ei ole oikeutta testamentilla saatuun omaisuuteen tai omaisuuden tuottoon”. Kolmannen antama määräys on vahva siinä mielessä, että aviopuolisot eivät voi sitä purkaa vaikka haluaisivatkin. Tilanne muuttuu aviovarallisuuden suhteen mielenkiintoiseksi silloin, kuin molemmat aviopuolisot saavat perintöä testamentin nojalla tai arvokkaita lahjoja, mutta vain toisen aviopuolison läheiset ovat käyttäneet edellä mainittua määräystä puolison oikeuteen liittyen. Kyse ei ole kolmannen tekemästä avioehdosta, mutta määräyksen oikeusvaikutukset ovat samanlaiset eli määräyksellä puututaan aviopuolisoiden keskinäisiin varallisuusoikeudellisiin suhteisiin.

Ajatellaan tilannetta, jossa puolisot A ja B saavat molemmat 500 000 euron arvoisen perinnön. A:n kohdalla perintö koostuu lomakylästä, joka tuottaa vuosittain 50 000 euroa vuokratuloja, eikä A:lle perinnön jättänyt ollut tehnyt testamenttia. Näin ollen A:n saama perintö ja siitä saatu tuotto kuuluvat avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen, josta B:llä on oikeus saada osansa avioerotilanteessa tai A:n kuollessa. B sen sijaan on saanut osuuden hotellista, joka tuottaa niin ikään 50 000 euroa pääomatuloa vuosittain, mutta B:lle perinnön jättänyt on laatinut testamentin, jossa on määräys siitä, ettei puolisolla ole oikeutta testamentin nojalla saatuun omaisuuteen tai sen tuottoon.

A ja B ovat avioliitossa 20 vuotta ja säästävät kumpikin perimästään omaisuudesta kertyneen tuoton. Aviopuolisoiden välillä ei ole avioehtosopimusta. Päädytään tilanteeseen, jossa A:lla on 1,5 miljoonan euron varallisuus, mikä on avio-oikeuden alaista eli, johon B:llä on oikeus avioerotilanteessa. B:llä on niin ikään 1,5 miljoonan euron varallisuus, johon A:lla ei ole avio-oikeutta. Avioerotilanteessa puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvo lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi.

A:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvo on 1,5 miljoonaa euroa. B:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvo on 0 euroa. Näin ollen, avioerossa A joutuu maksamaan B:lle 750 000 euroa tasinkoa johtuen siitä, ettei hänen perimäänsä omaisuuteen oltu liitetty poissulkevaa määräystä aviopuolison oikeudesta omaisuuteen. B sen sijaan vaurastuu huomattavasti ja epäreilulla tavalla sen vuoksi, että hänen testamentin nojalla saamaansa omaisuuteen oli liitetty avio-oikeuden poissulkeva määräys.

Esimerkin kaltainen tilanne saattaisi johtaa avioliittolaissa säänneltyyn osituksen sovitteluun tai sovitteluvaatimukseen. Avioliittolain mukaan ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Sovittelussa voidaan esimerkiksi päättää, ettei A:n saama perintö ole avio-oikeuden alaista lopputuloksen kohtuuttomuuden perusteella. Osituksen sovitteluvaatimus johtaa kuitenkin pääsääntöisesti tuomioistuinkäsittelyyn, mikä merkitsee molemmille osapuolille aiheutuvia kuluja ja vaivannäköä, sekä usein riitaa.

Tilanne on vältettävissä avioehdolla, joka voi sisällöltään olla esimerkiksi sellainen, että sillä suljetaan  pois avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta ainoastaan lahjana tai perintönä saatu omaisuus.  Avioehdolla voidaan siis ennaltaehkäistä riitaisuutta, mikä voisi aiheutua aviopuolisoista riippumattomista syistä eli kolmansien tekemistä oikeustoimista (testamenttimääräys tai lahjakirjamääräys). On syytä huomata, että puolison kuolema vastaa oikeusvaikutuksiltaan avioeroa. Tällöin osituksen sovitteluvaatimuksen voi esittää perikunta. Erityisesti uusioperheissä perillisten intressit korostuvat ja avioehtoa olisi järkevää harkita aviopuolisoiden kesken sovinnollisen osituksen turvaamiseksi. 

Pitäisikö lasten elättää omia vanhempiaan?

Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas on ehdottanut (Yle uutiset 26.2.2014), että täysi-ikäiset lapset pitäisi voida velvoittaa elättämään ikääntyneitä vanhempiaan mahdollisuuksiensa mukaan, mikäli vanhempien oma eläke ei riittäisi esimerkiksi laitospaikan hankkimiseen. Huomioon olisi toki otettava vielä lapsen varallisuustilanne. Vastaavanlainen köyhäinhoitolaki on ollut Suomen laissa vuoteen 1970 asti. Nykyään tehtävä on jätetty valtiolle hyvinvointivaltiomallin mukaisesti.

“Kukin on tarvittaessa velvollinen kykynsä mukaan pitämään huolta vanhemmistaan”

— Köyhäinhoitolaki (kumottu)

Poliitikkojen taholta ehdotus ei ole herättänyt vastakaikua, mutta ehdotus on vähintäänkin toivottu avaus perhe- ja perintöoikeudelliseen yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun, sillä enenevissä määrin valtion ja eläkeläisten taloustilanne saattaa johtaa ongelmiin esimerkiksi vanhustenhoidon järjestämisessä. Tältä osin kysymys on periaatteellisesta vastakkainasettelusta: kuuluuko vanhustenhoidon järjestäminen hyvinvointivaltiomallin mukaisesti valtiolle vai ennen 1970-lukua vallinneen mallin mukaisesti myös vanhuksen lähipiirille?

Vaihtoehtoisesti Kangas on ehdottanut lakiosajärjestelmän muuttamista siten, että vanhemmilla olisi oikeus palkita se rintaperillinen, joka on auttanut heitä ja pitänyt huolta heistä. Ajatus sinänsä tähtää oikeudenmukaiseen lopputulokseen, mutta perhesuhteet ovat monimutkaisia. Voidaankin olettaa, että ehdotettu järjestelmä mahdollistaisi tietyn perillisen perusteettoman syrjimisen perinnön jakamisessa. Tässä vaihtoehtoisessa mallissa on kuin myös kyse periaatteellisesta valinnasta: tuleeko omaisuudensuojaa korostaa niin pitkälle, että perittävä voi haluamallaan tavalla määrätä koko omaisuudestaan, vai tuleeko esimerkiksi lapsilla olla ehdoton oikeus tiettyyn osaan menehtyneen vanhempansa jättämästä omaisuudesta?

Lainsäätäjä ei normaalisti muuta perintöoikeuden perinteisiä ja periaatteellisia rakenteita heppoisin perustein eli edellä mainitun kaltaisia ratkaisuja ei liene odotettavissa lähiaikoina. On kuitenkin pidettävä mielessä, että esimerkiksi Ruotsissa perintöverotuksesta luovuttiin kokonaan, mikä osoittaa ainakin jossain määrin pohjoismaista kykyä kehittää perintöoikeuden järjestelmää dramaattisemminkin askelin.

Testamentin tekijän muistilista

1. Testamentti on ainoa keino antaa perillisiä sitovia määräyksiä siitä, miten omaisuus jaetaan kuoleman jälkeen.

2. Testamenttia on aina mahdollista muuttaa myöhemmin esimerkiksi laatimalla uusi testamentti. Testamentti ei siis ole siinä määrin lopullinen asiakirja kuin usein ajatellaan.

3. Testamentin voi tehdä joko koskien vainajan koko omaisuutta (yleistestamentti) tai vain tiettyä omaisuutta (erityistestamentti eli legaatti). Jos testamentissa määrätään vain osasta omaisuutta, loppu jaetaan laillisen perimysjärjestyksen mukaisesti. Myös näiden testamenttien yhdistelmä on mahdollinen ja paljon käytetty vaihtoehto.

4. Testamentti on mahdollista tehdä koskemaan omistusoikeutta tai vaikkapa pelkästään hallintaoikeutta, jolloin henkilö saa käyttää omaisuutta, mutta ei saa luovuttaa sitä eteenpäin.

5. Niin sanotulla keskinäisellä testamentilla kaksi ihmistä, eli esimerkiksi avio- ja avoparit tai vaikkapa sisarukset voivat toisen osapuolen kuoltua testamentata omaisuuden elossa olevalle osapuolelle ja lisäksi määrätä, kenelle omaisuus on menevä molempien kuoltua. Tavallista on tehdä vaikkapa avioparin kesken keskinäinen testamentti siten, että ensin kuolleen puolison kuoltua perii leski, ja molempien kuoltua perintö menee tasaosuuksin kaikille lapsille.

6. Testamenttia tulkittaessa ratkaisevaa on testamentin tekijän tahto. Koska testamentin tulkintahetkellä (eli testamentin tekijän kuoltua) tahtoa ei voida selvittää kysymällä, on tärkeää laatia testamentti selkeäksi ja sen sanamuodot juridisesti yksiselitteisiksi. Lisäksi testamentin on noudatettava tiettyjä laissa säädeltyjä määrämuotoja, jotta se olisi pätevä. Näistä syistä testamentti kannattaa aina teettää asiantuntijalla. 

7. Erityisen hyödyllistä testamentin tekeminen on silloin, kun eletään uusperheessä tai avoliitossa taikka kun henkilöllä ei ole omia lapsia tai lapsenlapsia eli rintaperillisiä. Näissä tilanteissa perintö ei usein mene lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti niille, kenelle perinnön jättäjä olisi sen tahtonut menevän.

8. Jos testamentin tekijällä on rintaperillisiä eli lapsia tai lapsenlapsia, näillä on oikeus niin sanottuun lakiosaan eli puoleen vainajan varallisuudesta. Tätä lakiosaa ei voida testamentilla sivuuttaa. Painavin perustein on mahdollista tehdä rintaperillinen perinnöttömäksi.

9. Jotta testamentti on pätevä, sillä tulee olla kaksi esteetöntä todistajaa, jotka ovat yhtä aikaa läsnä todistamassa testamentin allekirjoittamista ja sitä, että testamentin tekijä on henkisesti kykenevä tekemään testamentin ja ymmärtämään sen sisällön ja merkityksen.