Nuoren kesätyöntekijän muistilista

Kesän lähestyminen merkitsee monelle nuorelle 14-18-vuotiaalle ensimmäisen työpaikan vastaanottamista. Kokemusta ei kuitenkaan välttämättä ole elämässä kertynyt siinä määrin, että omien oikeuksien ja velvollisuuksien tunteminen ja valvominen olisi tuttua puuhaa työsopimuksen laatimisen ja työsuhteessa olemisen suhteen. Tässä muutamia muistettavia asioita.

Työsopimus

Työsopimus on aina syytä tehdä kirjallisesti, vaikka se voidaan tehdä myös suullisesti. Työsopimuksen voi tehdä itse täytettyään 15 vuotta, jota ennen sen allekirjoittaa huoltaja tai huoltajan suostumuksella nuori itse. Huoltajalla on kuitenkin oikeus purkaa nuoren työntekijän työsopimus, jos hän pitää sitä tarpeellisen nuoren kasvatuksen, kehityksen tai terveyden takia. Työsopimukseen tulee kirjata palkan määrä, työsuhteen kesto, työaika ja työtehtävät sekä sovellettava työehtosopimus ja määräaikaisuuden peruste. Työehtosopimuksissa määritellään kullakin alalla sovellettavat sopimusehdot, joita työnantaja on sitoutunut noudattamaan. Löydät työehtosopimuksen usein verkosta tai työpaikaltasi, jossa se tulisi olla saatavilla.

Palkka

Työehtosopimuksissa määritellään usein kullakin alalla noudatettavista palkkausperusteista. Koululaisille maksettava palkat ovat keskimäärin 70-90 % alimmasta taulukkopalkasta. Maksettavien haittalisien kohdalla on syytä olla tarkkana ilta- pyhä- ja ylityökorvausten kohdalla. Tällaiset haittakorvaukset eivät kuulu peruspalkkaan, vaan ne on maksettava erikseen ja niiden tulee ilmetä työnantajan laatimasta palkkalaskelmasta. Palkka on pääsääntöisesti maksettava työntekijän pankkitilille ja vain pakottavista syistä se voidaan suorittaa käteisenä.

Työajoista ja työstä

15 vuotta täyttänyt saa tehdä yhtä pitkää työviikkoa kuin täysi-ikäinenkin ja tietyin edellytyksin myös ylitöitä. Yötyö on kuitenkin alle 18-vuotiailta kielletty.

Nuoren työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn ja nuorten opastuksesta työssä ja työn valvonnasta tulee kantaa erityistä huolta. Vaarallisia töitä, joista sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut esimerkkiluettelon, ei saa teettää alle 16-vuotiailla ja yli 16-vuotiailla vain, jos työn turvallisuudesta on huolehdittu riittävästi.

Työtodistus

Työntekijällä on oikeus saada työsuhteen päättyessä työtodistus sitä pyytäessään. Määräaikainen työsuhde päättyy ilman erillistä irtisanomista työsopimuksessa sovitun mukaisesti. Työtodistus kannattaa pyytää ennen työsuhteen päättymistä, sillä se osoittautuu lähes poikkeuksetta tärkeäksi myöhemmin uutta työpaikkaa haettaessa ja omaa CV:ta laadittaessa.

Ongelmatilanteissa

Kesätyössä ilmenevät ongelmat ratkaistaan usein työpaikalla. Neuvottelulla päästään usein sopuratkaisuihin ja vältytään riitaisuuksilta. Mikäli ongelmia ei saada ratkottua, voidaan asian selvittämiseksi pyytää apua luottamusmieheltä, työsuojeluvaltuutetulta tai työntekijäin muulta edustajalta. Mikäli näilläkään keinoilla ei löydetä sopua, on mahdollista kääntyä aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen puoleen. Työsuojeluviranomaiset neuvovat työntekijöitä ja työnantajia.

Taivutteleminen testamentin tekemiseen

Testamentin pätevyyden edellytys on, että se on tehty täydellä ja terveellä ymmärryksellä. Jos tekijän tahdonmuodostuskyky on siis alentunut siinä määrin, ettei hän ole enää testamentintekokelpoinen, testamentti voidaan moittimisen johdosta julistaa pätemättömäksi. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen, jos testamentin tekemiseen on vaikuttanut esimerkiksi mielisairaus tai muu mielenterveyden häiriö.

Jos taas testamentin tekijä on pakotettu tai taivuteltu tekemään testamentti käyttämällä hyväksi hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa, voidaan testamentti yhtä lailla julistaa tuomioistuimessa pätemättömäksi. Taivutteleminen testamentin tekoon ei ole yksiselitteinen asia ja siinä voidaankin erottaa yhtäältä sallittu ja toisaalta kielletty vaikuttaminen. 

Mikä on kiellettyä taivuttelemista?

Testamentin pätevyys edellyttää siis erityisesti, että testamentti on tehty vapaasta tahdosta. Taivutteleminen ei kuitenkaan automaattisesti tee testamentista pätemätöntä, vaan taivuttelemisen on vaikutettava määräävästi testamentin tekijän tahtoon. Voi siis olla niinkin, että taivuttelemisesta huolimatta testamentti on pätevä, jos taivuttelemisella ei ole ollut merkitystä tekijän tahdonmuodostukseen. Toisaalta sillä, onko taivutteleminen ollut esimerkiksi aktiivista manipulointia vai enemmänkin piilovaikuttamista, ei ole merkitystä testamentin pätevyyden kannalta, vaan olennaista on edelleen testamentin tekijän vapaan tahdon säilyminen. Erityisesti piilovaikuttamisen osalta taivuttelua voi kuitenkin olla vaikea näyttää toteen, jos testamentin pätevyydestä syntyy riitaisuutta. 

Väestö Suomessa ikääntyy merkittävää vauhtia. Tämän vuoksi vaarana onkin, että esimerkiksi vanhuuden heikkouden hyväksikäyttäminen testamentin tekemisessä lisääntyy. Minkä perusteella sitten voitaisiin epäillä, että testamentti on laadittu kielletyn taivuttelemisen seurauksena? Erityisesti, jos testamentin tekijä on testamentannut omaisuuttaan sellaiselle henkilölle, jonka tekijä on tuntenut hyvin lyhyen aikaa, ja testamentti on laadittu tällaisen tuoreen tuttavuuden aloitteesta, niin voi olla syytä epäillä, että tekijä on taivuteltu testamentin tekemiseen. Kielletty vaikuttaminen saattaa ilmetä ennen testamentin tekemistä, testamentin laatimisen aikana tai testamentin tekemisen jälkeenkin, jos taivuttelija esimerkiksi haluaa varmistaa, ettei hänen hyväkseen tehtyä testamenttia muutettaisi. Olennaista on lisäksi tiedostaa, ettei testamentti muutu automaattisesti päteväksi, jos sen tekijä on testamentin laatimisen jälkeen vapautunut taivuttelijan vaikutusvallasta. Ainoa keino määrätä pätevästi omaisuudesta on tällaisessa tilanteessa siis laatia uusi vapaasta tahdosta tehty testamentti. 

Mikä on sallittua vaikuttamista?

Kaikenlainen vaikuttaminen testamentin tekemiseen ei kuitenkaan ole kiellettyä. Olennaista kuitenkin on, ettei tällainen vaikuttaminen rajoita testamentin tekijän vapaata tahtoa. Testamenttia ei voida moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi, jos tekijälle on esimerkiksi mainostettu, että testamentin tekeminen on järkevää tai että omaisuutta kannattaa testamentata erilaisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi useat hyväntekeväisyysjärjestöt antavat kotisivuillaan ohjeita testamentin tekemiseen, jolla he pyrkivät siihen, että heille testamentattaisiin omaisuutta. Järjestöt suosittelevat testamentin tekemistä usein hyvin selkeästikin, minkä lisäksi ne pyrkivät toisinaan varmistamaan, ettei testamentin tekijä muuta testamenttiaan, esimerkiksi muistamalla testamentin tekijää tämän merkkipäivinä.

Myös lakimiehet vaikuttavat testamentin tekemiseen ja testamentin sisältöön. Tämä on myös heidän tehtävänsä, sillä testamentin tekeminen on ainoa keino vaikuttaa omaisuuden jakautumiseen kuoleman jälkeen. Sen lisäksi, että testamentin sisältö vastaa tekijänsä tahtoa, on erittäin tärkeää, että testamentin sisältö on lainmukainen ja järkevä. Tuskin koskaan testamentin tekijän tahdon mukaista on, että testamentin vastaanottaminen ja perinnön jakaminen tuottaisi kohtuuttomia haasteita perillisille, mistä syystä ammattiapuun tukeutuminen onkin suositeltavaa. Täysin perusmuotoisia testamentteja lukuun ottamatta testamentin sisältö on harvoin sellainen, että maallikko pystyisi tekemään järkevän ja lainmukaisen testamentin ilman osaavan lakimiehen apua. Usein vastaan tuleekin harmillisia esimerkkejä siitä, miten omaisuuden järkevässä testamenttaamisessa on täysin epäonnistuttu, kun mallina on käytetty esimerkiksi netissä olevia testamenttipohjia. Jokaisen testamentti on yksilöllinen. Samoin testamentista aiheutuvat oikeudelliset seuraamukset ovat yksilöllisiä eikä testamenttia siten kannata laatia yleisenä mallina toimivan pohjan perusteella. 

Vaikka testamentti kannattaa suunnitella yksilöllisten tarpeiden mukaan, se ei tarkoita, että suhteellisen tavanomaisesta testamentista kannattaisi maksaa useita satoja euroja. Normaalisti kokenut lakimies laatii ja suunnittelee testamentin melko lyhyessä ajassa. Lakimiehen on tästä huolimatta aina laadittava testamentti huolellisesti, mihin Lakiasiainpalvelu Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy kiinnittääkin erityistä huomiota.

Oikeudenkäynnin julkisuus seksuaalirikoksissa – pääsääntö vai poikkeus?

Seksuaalirikokset ovat usein laajaa yhteiskunnallista kiinnostusta herättävä rikosryhmä. Kuitenkin päivittäistä uutisointia seuratessa on helppo havaita, että merkittävä osa seksuaalirikosten tuomioista julistetaan salaisiksi ja niistä päätyy vapaan tiedonlevityksen piiriin vain murusia. Salailun kulttuurin ongelmallisuus paljastui itselleni, kun yritin aiempaa tutkimusta varten selvittää sitä, millä perusteilla, miksi ja minkätyyppisissä seksuaalirikoksissa tuomioistuimet julistavat ratkaisunsa salaisiksi. Tämä osoittautui nopeasti liian vaikeaksi: kun tuomio on kokonaan salainen, ei sen salaisuuden syytä ole mahdollista tutkia, etenkään jos julkista selostetta ei ole laadittu. Lisäksi tuomioistuimet perustelevat heikosti oikeudenkäynnin julkisuutta koskevia ratkaisuja, jotka ovat myös julkisia, jollei toisin määrätä.

Käsittelyn julkisuuden pääsääntö ilmenee oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa, jonka 1 §:n mukaan oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, ellei laissa toisin säädetä. Tiivistettynä tuomioistuimen ratkaisun osalta voidaan todeta, että tuomioistuimen ratkaisu voidaan julistaa salaiseksi samoin perustein kuin käsittelykin pidetään salaisena. Keskeistä on huomata, ettei tuomioistuin ole millään tavalla velvollinen pitämään ratkaisua salassa silloinkaan, kun suullinen käsittely on toimitettu yleisön läsnä olematta.

Tuomioistuin voi määrätä asianomistajan henkilöllisyyden salassa pidettäväksi esimerkiksi rikosasiassa, joka koskee erityisen arkaluontoista hänen yksityiselämäänsä liittyvää seikkaa. Asianomistajan pyynnöstä hänen henkilöllisyytensä on kuitenkin julkinen. Seksuaalirikoksissa salassapidettävä intressi on useimmiten juuri asianomistajan henkilöllisyys.

Tutkimukseni käräjäoikeusaineisto koostuu pääosin ajalla 1.11.2009-30.4.2010 ratkaistuista asioista. Käräjäoikeusaineisto koostuu 303 käsitellystä asiasta. Rikosasioita joukossa oli 86%, ja näistä asioista 86% koostui erilaisista seksuaalirikoksista. Hovioikeusaineisto koostuu samana ajankohtana kerätystä 138 asiasta, joista niinikään 86% oli rikosasioita. Hovioikeudessa seksuaalirikokset muodostivat yli 90% kaikista rikosasioista. Käräjäoikeudessa tutkimusaineiston osuus oli 65% kaikista tutkimusajankohdan seksuaalirikosasioista. Hovioikeudessa vastaava osuus on 76%. Huomattavaa on, että tutkimusajankohtana kaikista seksuaalirikoksista salaisiksi merkittyjä on käräjäoikeustasolla 74% ja hovioikeustasolla 83%. Huomionarvoista on myös seksuaalirikosten salaamisen erottuminen paikkakunnittain: kun esimerkiksi Oulun käräjäoikeudessa 19 ratkaistusta jutusta 18 päätettiin salata kokonaan, Espoossa ei 14 jutusta salattu kokonaan yhtään ja Helsingissäkin 42 jutusta vain seitsemän.

Oikeudenkäyntien julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain esitöissä korostetaan lähtökohdaksi sitä, ettei mikään asiatyyppi ole lähtökohtaisesti tyypiltään salassapidettävä. Edelleen jos tiedot liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin, tulisi esitöiden mukaan asian suljetusta käsittelystä päättää vain harvoin, sillä rikosten tekeminen eiitsessään voi olla yksityiselämän piiriin kuuluva asia.

Rajattaessa julkisuutta yksityisyyden suojan nojalla riittävää tulisi olla siis asianomistajan henkilöllisyyden ja sellaisten tietojen, joista asianomistajan henkilöllisyys voidaan päätellä, salaaminen. Tuomion kokonaan salaaminen olisi näin ollen perusteltua lähinnä vain silloin, kun rikoksesta itsestään voidaan päätellä rikoksen uhri. Äkkiseltään tällaisina rikoksina tulevat mieleen esimerkiksi perheensisäiset seksuaaliset hyväksikäytöt, tai jossakin erityisen tiiviissä yhteisössä tapahtunut raiskaus. On täysin selvää, etteivät mainitunlaiset tapaukset voi muodostaa kolmea neljäsosaa kaikista seksuaalirikoksista.

Vaikuttaisikin valitettavan selvästi siltä, että yksittäinen tuomioistuin tai tuomari pyrkii usein menemään sieltä, mistä aita on matalin, ja välttämään tapauskohtaisen salaamisen laajuusharkinnan (sekä mahdollisesti oman tuomionsa perusteluihin kohdistuvan kritiikin) julistamalla koko ratkaisun salaiseksi. Tutkimustuloksista havaittava ero eri käräjäoikeuksien välillä ei ainakaan hälvennä tällaista epäilystä. Näyttää suorastaan siltä, että jotkin käräjäoikeudet ovat tehneet kategorisen päätöksen salata kokonaan kaikki rikokset, joissa vilahtaa sana "seksuaali". On itsestään selvää, että tämä on perusoikeudelliselta kannalta ajateltuna erittäin ongelmallista. Myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on suhtautunut torjuvasti siihen, että jokin asiaryhmä asetettaisiin kategorisesti perusteeksi rajoittaa julkisuutta.

Tutkitun aineiston valossa näyttää, että oikeuskäytännössä asianomistajan yksityisyyden suoja on, varsinkin yksittäisissä käräjäoikeuksissa, ajanut täysin oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen ohi. Asianomistajan yksityisyyttä seksuaalirikoksissa suojataan tarpeettoman laajasti ja kategorisesti. Erityisen hämmentävää tämä on siksi, että edellä esitetyin tavoin tuomioistuimien käytössä olisi paljon lievempiä ja aivan yhtä toimivia keinoja suojata asianomistajan yksityisyyttä ja silti toteuttaa oikeudenkäynnin julkisuuden takana olevia periaatteita. Näiden keinojen (osittainen salaaminen, julkinen seloste) käyttö ei edes lisäisi tuomioistuinten työtaakkaa kovinkaan merkittävästi. Silti esitetyn aineiston perusteella voitaneen turvallisesti sanoa, että julkisuuden asema perustuslain edellyttämänä pääsääntönä on käytännön oikeuselämässä seksuaalirikosten osalta ainakin alueellisesti kääntynyt poikkeukseksi.

Näin vältät vedätyksen verkkokaupassa

Ilmainen tuote, lahja ja kokeiluerä soittaa useimmiten aivoissamme hälytyskelloja. Silti toisinaan houkutus ja usko ilmaiseen kokeiluerään kasvaa niin suureksi, että alamme uskoa ilmaisen tuotteen antajan rehellisyyteen. Usein todellisuus paljastuu viiveellä – laskun tipahtaessa postiluukusta. Laskun tullessa olo on huijattu. Minua on johdettu harhaan, vedetty nenästä. Ei ihme, sillä huijaaminen ilmaisen tuotteen keinoin on muuttumassa varsin nerokkaaksi.

Käytän esimerkkiä erästä ravintolisää koskevaa ajankohtaista esimerkkiä.   

Asiakas saa sähköpostiinsa mainoksen, jossa luvataan kotimaista hyvinvointituotetta, kuten omega-3 kapseleita tai melatoniinia, kokeiltavaksi. Kaupan päälle tästä kokeilusta saa lisäksi suositun astian. Kiinnostuneena sähköpostin saaja painaa linkkiä, jossa lukee tilaa ”näytepakkaus ja astia tästä”. Avautuvalla sivulla lukee seuraava teksti isolla fontilla selkeästi näkyviä värejä käyttäen:

-    Saat 2 kk veloituksetta

-    Ei sitoutumista – et sitoudu kestotilaukseen, sinulla on 14 päivän täysi peruutusoikeus

-    Takuuna kotimaisuus

-    ”Astia lahjaksi” nopeimmille tilaajille

Iskulauseiden vieressä on nopea ja kätevä tilauslomake, jossa kysytään ainoastaan perustiedot. Kenttien alla on pienellä mustalla tekstillä kenttä tummansinistä taustaa vasten, jossa asiakas laittaa rastin ruutuun ja ilmoittaa hyväksyvänsä lähes 200 euron maksuvelvollisuuden, sekä linkki sopimusehtoihin, niin ikään mustalla tekstillä tummansinisellä taustalla.

Asiakas saa tuotteen kotiinsa. Hieman yli kahden viikon päästä tuotteen toimittamisesta, postiluukusta tipahtaa lasku, jonka kokonaissumma lähentelee mainitsemaani 200 euroa. Lasku ei tule yhtiöltä, joka toimitti tuotteen, vaan erilliseltä luotottavalta yhtiöltä, joka myös tarvittaessa hoitaa perintää. Asiakas soittaa ensin laskun lähettäneeseen yhtiöön, josta ohjataan soittamaan tuotteen toimittaneeseen yhtiöön. Asiakas soittaa myyjäyhtiöön, josta vastataan heti. Asiakaspalvelu on vähintäänkin töykeää. Suomalainen mieshenkilö toteaa, ettei tuotetta voi enää palauttaa, koska 14 päivän peruutusoikeus on kulunut ja asiakas on sitoutunut, ei kestotilaukseen, mutta määräaikaiseen 9 kk:n tilaukseen. Asiakas vaatii saada purkaa kaupan, johon myyjä vastaa, ettei onnistu ja asiakkaan palauttaessa tuotteen myyjä palauttaa sen uudellen asiakkaalle. Lisäksi samassa esitetään uhkaus perintätoimista ja lisämaksuista siihen liittyen. 

Tässä vaiheessa asiakas alkaa ymmärtää mihin on sitoutunut. Yhtiöllä on verkkosivu, jossa ei ole tuotteesta, yhtiöstä tai tuotteen palauttamisesta juuri mitään informaatiota. Yhtiö ei ole suomalainen, vaan rekisteröity ulkomaille, josta kertoo sen tunnus Ltd. Verkkosivut on kirjoitettu englanniksi toisin kuin mainossivu, jonne sähköpostitse toimitettu linkki ohjasi. Asiakkaalle selviää myös asiaan tutustuessa, että hänelle olisi tullut toimittaa kuluttajansuojalain mukaisesti tilausvahvistus ja peruutusohje tilausvahvistuksen yhteydessä. Tämän toimittamatta jättäminen palauttaisi peruutusoikeuden jo kuluneen 14 vrk:n jälkeenkin, kuten kuluttajansuojalaissa edellytetään. Tästä tiedusteltaessa selviää, että yhtiö on lähettänyt tilausvahvistuksen ja peruutusohjeen asiakkaan sähköpostiin, mutta se on ehkä sähköpostitilin asetuksista johtuen kulkeutunut suoraan roskapostiin. Yhtiön lähettämä alkuperäinen mainos ei kuitenkaan ajautunut suoraan roskapostiin. Kriittisimmälle voisi herätä epäilys, lähetetäänkö tilausvahvistus ja peruutusohje tarkoituksella sellaisesta osoitteesta, joka todennäköisimmin vaikuttaa roskapostilta.

Harhaanjohtavan markkinoinnin nerokkuus

Miksi tämä kaupankäynti ja markkinointi on yhtiön kannalta lähes nerokasta?

1. Asiakas ajattelee tilaavansa näytteen ja lahjana astian ilman maksuvelvollisuutta
2. Sopimusehdot ja tuotteen hinta löytyvät ainoastaan mainoksen ja tilauskaavakkeen sisältäviltä verkkosivulta, mutta niiden           havaitseminen on tehty vaikeaksi käyttämällä mustaa pientä tekstiä tummansinisellä taustalla ja sijoittamalla palautusta koskevat ohjeet alafooteriin
3.  Yhtiön nimeä kantava internetsivu ei tarjoa yhtiöstä mitään informaatiota
4.  Yhtiön taustalla on anonyymit toimijat
5.  Yhtiö rekisteröity ulkomaille Suomalaisten toimijoiden toimesta
6. Kuluttaja-asiamies ei löydä tarjouksen sisältävää verkkosivua, sillä tilaamista varten on perustettu eri sivusto, joka on irrallinen   yhtiön nimeä kantavasta sivustosta. Tarjouksen sisältävää sivua ei löydä helposti googlettamalla. Markkinointi kohdistuu siis       suoraan valittuihin sähköposteihin ja vain niihin sen olematta julkista
7. Asiakaspalvelusta perustellaan pätevän kuuloisesti maksuvelvollisuuden syntyneen laillisesti ja uhataan perinnällä, jolla saadaan useissa kuluttajissa herämään pelko luottohäiriömerkinnästä
8. Tilausvahvistus ja peruutusohje menevät esimerkiksi Gmail:ssa suoraan roskakoriin, jolloin asiakas havaitsee maksuvelvollisuuden todellisuuden vasta peruutusajan päätyttyä
9. Tuote toimitetaan ennen laskua, eikä tuotteen toimituksen yhteydessä ole mainintaa maksuvelvollisuudesta
10. Yhtiö voi väittää lähes perustellusti, että maksuvelvollisuudesta on ilmoitettu, tilausvahvistus lähetetty ja että lain kirjainta on noudatettu

Kuluttajaviranomainen

Kuluttajaviranomainen ei  uskoakseni kuitenkaan tällaisesta toiminnasta pitäisi. Kuluttajansuojalain mukaan etämyynnissä peruuttamislomake ja –ohje on annettava tai asetettava ne kuluttajan saataville etäviestimelle sovltuvalla tavalla selkeästi ja ymmärrettävästi. Lisäksi myyjän on toimitettava kuluttajalle vahvistus tehdystä sopimuksesta kohtuullisessa ajassa ja viimeistään tavaroiden luovutusajankohtana. Vahvistus on toimitettava pysyvällä tavalla. Mielenkiintoista olisi saada juridinen kannanotto siihen, onko tilausvahvistus toimitettu pysyvällä tavalla sen ohjautuessa tietokoneohjelman oletusasetuksilla automaattisesti roskapostiin ja sen lisäksi poistuessa sieltä automaattisesti. Lisäkysymyksenä seuraa luonnollisesti se, onko asiakkaalle velvollisuus tarkkailla roskapostiaan.

Kuluttaja-asiamies on aiemmin 7.4.2014 antamassaan ratkaisussa kieltänyt Suomen terveysravinne Oy:tä jatkamasta markkinointia, jossa käytettiin tutustumistarjousta ilmaisuna, mutta tosiasiassa tilaus oli jatkuva normaalihintainen tilaus ja velvoittanut, että tilaajan on voitava perua sopimus erämyyntisäännösten aikarajoissa ensimmäisen erän saatuaan. Ratkaisussa kritisoitiin myös harhaanjohtavan mielikuvan luomista siten, että kuluttajalle tarjottaisiin vain yhtä kertaerää, kun tutustumistarjous tosiasiassa jatkuu useampieräisenä maksullisena tilauksena. Kuluttaja-asiamiehen linja mukailee hallituksen esityksen HE32/2008 perusteluja: yksittäisenä esimerkkinä sopimattomuudesta voidaan mainita muun muassa lisäetujen esittäminen markkinoinnissa siten, että niiden esittely on hallitsevassa asemassa markkinointiaineistossa tarjottavan hyödykkeen ja tarjouksen ehtojen asemasta. Samoin sopimattoma on pidettävä kuluttajan huomion kiinnittämistä vain maksuttoman käyttöedun saamiseen ilman, että selkeästi kerrotaan tarjotusta hyödykkeestä aiheutuvista muista kustannuksista.

Artikkelin tarina muistuttaa hyvin paljon ratkaisun tarinaa. Yrittäjien pysyessä anonyymeinä ei voida tietää, ovatko tekijät samat. Nyt käsiteltävässä tapauksessahan asiakasta ei sidottu kestotilaukseen, vaan 9 kuukauden määräaikaiseen asiakassuhteeseen, joten yrittäjä voi esittää, että on noudattanut kuluttaja-asiamiehen ratkaisua.

Ohjeita kuluttajalle

Tunnista yhtiö. Kuluttajan tulisi harkita erittäin vakavasti sellaisen tuotteen tilaamista, jonka toimittaja ei kerro henkilöllisyyttään tai tilanteessa, jossa yhtiö on täysin tuntematon. 

Paikkanna ja lue sopimusehdot. Erityisesti kun myyjä ei ole entuudesta tuttu, olisi syytä lukea sopimusehdot tilaukseen liittyen ennen tilaamista. Kuluttajansuojalain mukaisesti ne on asetettava selkeästi kuluttajan saataville.

Tilausvahvistus toimitetaan etämyynnissä, eli esimerkiksi verkossa tilattavien tuotteiden kohdalla, sähköpostitse heti tilauksen tekemisen jälkeen. Tarkkaile postia ja tarvittaessa myös roskapostia. Tilausvahvistuksesta ilmenee kaupan sopimusehdot ja peruutusohjeet.

Kuluttajaneuvonnan puhelinnumero on 029 553 6901. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli epäilet tulleesi huijatuksi. 

Skeptisyys. On varmaa, että harhaanjohtava markkinointi kehittyy. Kuluttajan on kehityttävä sen tahdissa ja oltava entistä skeptisempi. Tämä on erittäin valitettavaa yhteiskuntamoraalin ja  markkinointiin luottamisen suhteen.

Mitä rikoksesta voidaan päätellä uutisoinnin perusteella?

Rikosuutisointi kuumentaa tunteita netin keskustelupalstoilla ja kahvipöytäkeskusteluissa erityisesti, kun kyse on esimerkiksi törkeistä seksuaalirikoksista. Varmasti useat ovat kuulleet, ettei lyhyen uutisartikkelin perusteella pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä todellisesta tapahtumankulusta tai esimerkiksi annetun rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta. Usein tämä pitääkin paikkansa. Pääasialliset syyt tähän voidaan jakaa kolmeen osaan: 

1. Todellisen tapahtumankulun selvittämisen vaikeus. Ensisijaisesti ongelmana on, ettei rikosasiassa useinkaan voida selvittää täydellä varmuudella sitä, mitä asiassa on todellisuudessa tapahtunut.
2. Puutteet tuomioiden perustelemisessa. Toissijaisesti ongelmana on, että tuomioistuimet perustelevat ratkaisujaan toisinaan puutteellisesti, sillä tuomarienkin toiminta on inhimillistä toimintaa.
3. Puutteet lehdistön uutisoinnissa. Viimesijaisesti kyse on siitä, että rikosuutisia laativat vain harvoin kyseiseen oikeudenalaan perehtyneet toimittajat. Tämän lisäksi uutisoinnilla pyritään harmillisen usein vain lukijoiden houkuttelemiseen ja klikkausmäärien kasvattamiseen.

1. Kuinka vahvaa näyttöä tuomitseminen edellyttää?

Oli kansan mielipide mikä tahansa, oikeustieteessä on jokseenkin vakiintuneena ajatus, että on parempi jättää kymmenen syyllistä rankaisematta, kuin tuomita yksikin syytön henkilö. Tästä syystä rikosasioissa edellytetään vanhan kannan mukaan täyttä varmuutta syyllisyydestä. Nykytermein edellytetään, ettei syyllisyydestä jää varteenotettavaa tai järkevää epäilystä. Rikosasioissa tuomitsemisen kynnys on siis korkealla, vaikkakaan lievemmissä rikoksissa ei edellytetä yhtä vahvaa näyttöä kuin törkeissä rikoksissa.

Tunnustusta pidetään todisteiden kuningattarena, jolloin muissa kuin törkeissä rikoksissa ei useinkaan tarvita kovin laajaa muuta näyttöä. Sen sijaan törkeissä rikoksissa, kuten murhissa, esimerkiksi esitutkinnassa selvitetään tapahtumainkulku perusteellisesti tunnustamisesta huolimatta. Jos syytetty ei tunnusta rikosta, niin tilanne on hankalampi. Tällöin joudutaan turvautumaan muihin todistuskeinoihin. Aiemmin on ajateltu, että todistajat ovat erittäin luotettava todistelukeino, mutta uusimman tutkimustiedon perusteella tilanne näyttäisi olevan lähes päinvastainen. Tästä huolimatta tuomioistuimet antavat huomattavaa painoarvoa todistajien kertomuksille.

Surullinen tosiasia on, että rikosasioiden tuomiot harvoin vastaavat täydellisesti sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Asiaan ei ole löydettävissä ratkaisua. Tällöin kysymys siirtyy siihen, kuinka suuren "virhemarginaalin" yhteiskunta on valmis hyväksymään.

2. Ongelmat tuomioiden perustelujen laadussa

Tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Tästä voidaan poiketa vain laissa määritellyn rajoituksen perusteella. Kun ratkaisut perustellaan asianmukaisesti, edistää tämä myös sitä, että rikosasioista voidaan uutisoida luotettavasti, jolloin myös rikoksista ja rangaistuskäytännöstä saatavilla oleva tieto on luotettavampaa. Usein kuitenkin käy niin, että tuomioiden perustelut ovat heikot, jolloin yleisöllä ei ole mahdollisuutta saada luotettavaa tietoa kyseessä olevasta oikeudenkäynnistä.

Oikeudenkäynnin lähtökohtana on julkisuus, mutta yleinen julkisuutta rajoittava tekijä on asianosaisen yksityisyyden suoja. Tuomio on pidettävä salassa esimerkiksi siltä osin kuin se sisältää tietoja arkaluonteisista henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista tai rikoksen uhrin oikeuksia loukkaavia tietoja. Tuomioistuimien on kuitenkin annettava julkinen seloste salaisestakin rikosasiasta, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa. Lain mukaan julkisen selosteen on sisällettävä pääpiirteittäinen selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista. Julkisista selosteesta on erotettava tiedote, jonka tuomioistuin voi laatia julkisestakin ratkaisusta, kun kysymys on esimerkiksi merkittävää julkisuutta herättäneestä oikeudenkäynnistä.

Erään tutkimuksen mukaan tuomioistuinten julkisissa selosteissa selostetaan usein vapaamuotoisesti pelkästään asian ja ratkaisun pääkohdat ja usein myös varsin suppeasti. Jälleen hyvänä esimerkkinä toimii Anneli Aueriin ja Jens Kukkaan kohdistetut seksuaalirikossyytteet. Aikanaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden salaisesta tuomiosta annettiin julkinen seloste, jossa todettiin muun muassa seuraavaa:

Ratkaisun perusteluissa on ollut keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksessa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajan kertomusten luotettavuuden arviointi.

Selosteessa ei kuitenkaan mainita, millä perusteella asiantuntijat ovat pitäneet lasten kertomuksia luotettavina tai millä perusteella lääkärintarkastuksissa tehdyt havainnot tukevat syyllisyyttä. Asiassa ei siis ole käynyt ilmi edes pääpiirteissään, millä perusteella syytteiden paikkaansapitävyys on näytetty toteen. Asianomistajien yksityiselämää olisi toki ollut mahdollista suojata, vaikka seloste olisi tältä osin perusteltu avoimemmin. Tämän selosteen osalta lukijat joutuvat luottamaan vain siihen, että tuomioistuin on perustellusta syystä pitänyt asiantuntijoiden lausuntoja ja lääkärintodistuksissa tehtyjä havaintoja luotettavina todisteina.

3. Ongelmat lehdistön kannalta

Oikeudenkäyntien julkisuus toteutuu lähinnä lehdistön kautta. Siten tiedotusvälineille on turvattava edellytykset sille, että ne voivat asianmukaisesti välittää luotettavaa tietoa tuomituista rikoksista. Kyse on siis siitä, että tuomioistuimet perustelevat tuomionsa asianmukaisesti ja tiedottavat tehokkaasti esimerkiksi salaisista oikeudenkäynneistä. Vaikka näin olisi, niin rikosuutisointia toteuttavat kuitenkin vain harvoin kyseiseen oikeudenalaan perehtyneet toimittajat eikä ole ollenkaan tavatonta, että peruskäsitteetkin ovat toimittajilla hukassa. Vähintään yhtä iso ongelma on, että netissä tapahtuvassa uutisoinnissa pyritään usein vain lukijoiden houkuttelemiseen tai klikkausten haalimiseen, ei mahdollisimman perusteelliseen ja puolueettomaan uutisointiin.

Lopuksi

Oikeudenkäynnin julkisuus ja asianmukaisesti perustellut tuomiot eivät ole ainoastaan yleisön oikeuksia, vaan myös asianosaisten oikeuksia. Perusteettomasti salattujen oikeudenkäyntien vaikutuksista voidaan hakea esimerkkejä vaikkapa itärajan takaa. Julkiset oikeudenkäynnit ja hyvin perustellut tuomiot ehkäisevätkin tuomioistuinten mielivaltaa ja ylläpitävät kansalaisten luottamusta oikeuslaitosta kohtaan. Jos puolestaan lehdistön uutisoinnissa on pahoja puutteita, niin kansalaiset eivät joko luota tuomioistuinten toimintaan tai luottavat siihen väärin perustein.

Todellisen tapahtumankulun selvittämisen vaikeus ja puutteet tuomioiden perustelujen sekä rikosuutisoinnin laadussa johtavat siihen, etteivät lukijat voi useinkaan täysimääräisesti luottaa saatavilla oleviin tietoihin. Kansalaiskeskustelulla on siitä huolimatta tärkeä merkityksensä. Mikäli demokratia toimii, tämä keskustelu antaa parhaassa tapauksessa päättäjille tietoa siitä, mihin suuntaan rikosoikeudellista järjestelmää tulee kehittää.

Miksi rattijuoppojen rangaistuksia ei haluttu koventaa?

Kansalaisaloite 3/2014 vp vaati rattijuopumustuomioiden koventamista käyttämällä seuraavia keinoja:

• Rattijuopon ajoneuvon välitöntä haltuunottamista valtiolle riippumatta siitä, kenen ajoneuvo on.

• Mahdollisimman varhaista puuttumista ongelmaan. Ensimmäistä kiinnijäämistä pitäisi seurata ajokielto ja hoitoonohjaus. Seuraavien kiinnijäämisten seurauksena olisi tilanteen mukainen pakkohoito ja rangaistuksena ehdoton vankeus.

• Rattijuoppojen aiheuttamat kuolemantapaukset pitää tulkita tapoiksi ja loukkaantumiset tapon yrityksiksi.

• Rattijuoppouden promillerajan laskemista.

• Rattijuopon ilmoittamatta jättäminen pitää tehdä rangaistavaksi

Kansalaisaloitetta perusteltiin seuraavalla tavalla: "Me allekirjoittaneet kansalaiset koemme, että oikeustajuamme on loukattu. Luottamuksemme Suomeen oikeusvaltiona horjuu rattijuoppojen liian lievien rangaistusten vuoksi. Jopa kuolemantapauksia aiheuttaneiden rattijuoppojen rangaistukset jäävät usein pienemmiksi kuin esim. talousrikollisten. Näin rattijuoppojen aiheuttamia valtavia inhimillisiä kärsimyksiä vähätellään ja yhteiskuntaamme kalvavaa ongelmaa, alkoholismia, väheksytään."

On kiistatonta, että rattijuopumuksen aiheuttamat kuolemat ja vakavat vammat ovat joka vuosi, kuukausi ja viikko syynä määrättömälle inhimilliselle kärsimykselle. Tästä ei kuitenkaan tule vetää sitä johtopäätöstä, että niitä tulisi yrittää ehkäistä mahdollisimman järeillä tai suorastaan typerillä keinoilla. Käsittelen seuraavaksi esitetyt vaatimukset lyhyesti kohta kohdalta.

Ensimmäinen vaatimus koskee ajoneuvon välitöntä haltuunottoa valtiolle. Rattijuopon omistaman ajoneuvon välitön haltuunotto on mahdollista jo nykyisen lainsäädännön perusteella. Auto voidaan lisäksi tuomita oikeudenkäynnissä valtiolle menetetyksi. Sen sijaan kenenkään muun omistamaa autoa, jota rattijuoppo on käyttänyt, ei tietenkään voida eikä pidäkään voida tuomita valtiolle. Onko aloitteen laatija sitä mieltä, että esimerkiksi rattijuopon luvatta käyttöönottama (siis varastama) auto tulisi takavarikoida? Vaatimus omaisuuden takavarikoimisesta jonkin muun henkilön tekemän rikoksen vuoksi on niin absurdi, ettei se tarvitse enempää huomiota tässä.

Toisessa vaatimuksessa vaaditaan kovempia seuraamuksia. Ajokielto seuraamuksena on voimassa jo nyt, lainsäädäntö on siis vaaditun mukainen. Hoitoonohjaus (vapaaehtoinen) on lisäksi myös mahdollista jo nyt. Pakkohoito seuraamuksena jostain rikoksesta, ilman selvitystä pakkohoidon konkreettisesta tarpeesta, on perustuslain ja käsittämättömän monen ihmisoikeussopimuksen vastaista. Rangaistusten koventaminen automaattisesti ehdottomiksi ei kuulosta muihin rikoksiin verrattuna (vaikkapa väkivalta- ja omaisuusrikokset) kovinkaan kohtuulliselta, mutta rangaistuskäytännössä saattaisi toki olla tarkastamisen varaa. On kuitenkin tutkittu, ettei rangaistusten koventaminen vaikuta rattijuopumusten määrään.

Kolmanneksi vaadittiin siis rattijuoppojen aiheuttamien kuolemantapausten rikosoikeudellisen arvioinnin muuttamista. Tappo tai sen yritys vaatii aina tahallisuutta. Rikokset, joissa toinen menettää henkensä ilman tahallisuutta, arvioidaan kuolemantuottamuksina. Vaatimus rattijuoppouden tuomitsemisesta ilman tahallisuutta sotkisi koko syyllisyysperiaatteen tapon osalta ja on siksi oikeudellisesti täysin mahdoton.

Neljänneksi esitettiin promillerajan laskua. Promillerajan laskeminen joko 0.2:een tai nollaan on ollut useasti esillä julkisessa keskustelussa. Sen säätämiselle ei olisi mitään lainsäädännöllistä estettä, mutta muutoksen hyödyllisyys voidaan kyllä kyseenalaistaa. Ruotsin ja Norjan esimerkkien mukaisesti ei ole näyttöä siitä, että promillerajan alentaminen vähentäisi rattijuopumusrikollisuutta kokonaisuutena. Lisäksi lähes kaikissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa promillemäärä on ylittänyt törkeän rattijuopumuksen rajan (1.2 promillea). Varsinaisia ongelmarattijuoppoja, jotka ajavat kovassa humalassa tai syyllistyvät rattijuopumukseen toistuvasti, ei promilleraja kiinnosta, olipa se sitten nolla tai kaksi promillea.

Viidenneksi vaadittiin rattijuopumuksen ilmoittamatta jättämisen säätäminen rangaistavaksi. Törkeän rikoksen (kuten murhan, tapon, raiskauksen tai törkeän pahoinpitelyn) ilmoittamatta jättäminen on rangaistavaa jo nykyisellään. Rattijuopumus ei ole siinä määrin (siis esimerkiksi murhaan tai raiskaukseen verrattava) törkeä rikos, että se olisi syytä sisällyttää törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuutta koskevaan rikoslain 15 luvun 10§:ään. Muutos olisi muuhun lainsäädäntöön suhteutettuna epäjohdonmukainen ja sikäli tarpeeton, että tutkimusten mukaan ylivoimainen enemmistö ihmisistä ilmoittaa havaitsemansa rattijuopumuksen poliisille jo nykyäänkin.

Yhteenvetona voitaneen todeta, että sinänsä kannatettava idea (tässä tapauksessa rattijuoppojen kitkeminen liikenteestä) vesitetään helposti lähtemällä sähläämään kovalla innolla ilman asioiden selvittämistä tai riittävää juridista tietämystä. Paremmin harkittu ja perusteltu kansalaisaloite samasta aiheesta olisi etenkin näin vaalien alla saattanut hyvinkin johtaa lainsäädäntötoimiin, joilla rattijuopumuksen rangaistuksia olisi saatu järkevällä tavalla kovennettua. Toimivasta ja hyvin perustellusta kansalaisaloitteesta on esimerkkinä kansalaisaloite sukupuolineutraalista avioliittolaista, joka johti konkreettisiin lainsäädännön muutoksiin. Nyt eduskunnan lakivaliokunnan oli helppoa torjua ehdotus kokonaisuudessaan, eikä se olisi mihinkään muuhun ratkaisuun voinut näin huonosti mietityn kansalaisaloitteen osalta päätyäkään. Nyt aloitteen laatinut taho lähinnä tuhlasi allekirjoittaneiden yli 60.000 hyvää tarkoittaneen ihmisen aikaa huonosti perustellulla ja epärealistisella ehdotuksella, jolla ei ollut edes teoreettisia mahdollisuuksia menestyä. Aloitteen tarkoitus oli siis varmasti hyvä ja vilpitön, mutta toteutus valitettavasti huono.

Uudistuva teknologia arkaluonteisen tiedon välittäjänä - viestivihko kotihoidossa siirtyy historiaan?

Kaleva-lehti uutisoi 7.3.2015, että Oulun kaupungin alueella on luovuttu käyttämästä viestivihkoa kotihoidon asiakkaiden ja näiden omaisten välillä. Viestivihossa välitetään tietoa kotihoidon saajan syömisestä, voinnista ja tehdyistä hoitotoimista. Syynä viestivihosta luopumiseen oli riski siitä, että viestivihon sisältämät arkaluontoiset tiedot eli tässä yhteydessä tiedot kotihoidon käyttäjän yksityiselämästä ja terveydentilasta, voisivat näkyä myös muille kuin sille taholle, kenelle viesti on tarkoitettu. Lähiomaisen, joka usein osallistuu aktiivisesti hoitamiseen ja on huolissaan läheisestään, näkökulmasta tämä on luonnollisesti ongelmallista. Miksi poistaa järjestely joka toimii?

Oulun kotihoidon palvelupäällikkö perusteli päätöstään sillä, että asunnossa voi käydä muitakin kuin lähiomainen. Tällöin on todella olemassa vaara siitä, että muu kuin lähiomainen voisi päästä käsiksi arkaluonteisiin tietoihin. Riski on todellinen, vaikkakin muistisairaan kotona usein käy vain läheisiä ihmisiä. Oulun kotihoidossa tehty päätös ei ole yhtenevä valtakunnallisesti, vaan pikemin poikkeus. Ilmeisesti muualla Suomessa asia nähdään siten, että tiedonkulku lähiomaisen ja hoitavan tahon välillä on tärkeämpää kuin salassapitosäännösten tarkka noudattaminen.

Arkaluonteinen tieto pidettävä salassa

Mitä on arkaluontoinen tieto? Vastauksia tähän kysymykseen saadaan useista eri laeista. Henkilötietolain mukaan henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta taikka häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia sekä sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiaan sosiaalihuollon palveluja, tukitoimia ja muita sosiaalihuollon etuuksia koskevat tiedot ovat arkaluonteisia henkilötietoja. Julkisuuslain mukaan sosiaalihuollon asiakkaan tiedot sekä tiedot hänen saamista etuisuuksista, tukitoimista ja sosiaalihuollon palvelujen käytöstä. Niin ikään tiedot henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka tiedot hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta ovat salassa pidettäviä. Potilaslain mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä. Näin ollen muistisairaasta kirjoitetut terveydentilaa koskevat tiedot ovat kiistatta salassapidettäviä. 

Kenelle arkaluontoisia tietoja saadaan antaa ja milloin?

Salassa pidettäviä tietoja saadaan luovuttaa esimerkiksi lähiomaisille pääosin kahdessa eri tilanteessa. Ensiksi niitä saadaan luovuttaa potilaan suostumuksella eli silloin, kun hoidettava on antanut täydessä ymmärryksessä luvan antaa tietyille tahoille itseään koskevia tietoja. Toiseksi tietoja saadaan luovuttaa esimerkiksi silloin, kuin kyseessä on lähiomainen ja hoidettava ei kykene antamaan suostumusta tietojen antamiseen, mutta olisi oletettavaa, että hän tähän suostuisi. Ratkaisun asiassa tekee tällöin hoidosta vastaava lääkäri. Muistisairaudesta kärsivän lähiomainen on hyvä esimerkki siitä, kenelle hoidettavan voidaan olettaa haluavan antaa itseään koskevia tietoja. Ongelmana ei ole usein tietojen antaminen lähiomaiselle, vaan tässä näiden tietojen näkyminen ulkopuoliselle nykyisten toimintatapojen vuoksi.

Voidaanko viestivihkoa käyttää loukkaamatta salassapitosäännöksiä?

Salassapitosäännösten noudattamiseksi on tehtävissä luovia ratkaisuja, joilla voidaan toteuttaa lähiomaisen ja kotihoidon välinen tiedonkulku. Viestivihon sisällölliset merkinnät voidaan esimerkiksi suunnitella siten, etteivät ne loukkaa hoitoa ja palveluita saavan yksityisyyttä. Vihon käytössä voidaan hyödyntää erilaisia koodisanoja tai kirjata vihkoon vain syömiset, siivoukset yms. yleisluontoiset asiat, joiden voidaan katsoa kuuluvan salassapitosäännösten ulkopuolelle. Esimerkiksi "ruokailtu yhdessä, siivottu ja pesty vaatteita" -tyylinen kirjaus tuskin loukkaisi salassapitosäännöksien henkeä. Mikäli kotihoidossa ilmenisi jotakin merkittävää hoidettavan terveydentilaan liittyen, voitaisiin vihkoon kirjata ainoastaan soittopyyntö läheiselle. Selkeällä ohjeistuksella sen suhteen, mitä viestivihkoon kirjataan, voitaisiin mahdollisesti välttää Oulun ongelmatilanne. 

Kanta-arkisto ongelmien ratkaisuna

Järkevämpi luova ratkaisu olisi kehittyneempi nykyteknologian hyödyntäminen. Kanta-arkisto on uusi valtakunnallinen tietokanta, josta tulevaisuudessa jokainen voi sähköisellä tunnistautumisella tarkastella omia tietojaan. Kanta-arkisto olisi erinomainen keino muodostaa yhteys myös lähiomaisen ja muistisairasta vanhusta hoitavan tahon välille. Tietoihin ei pääsisi käsiksi kuin ne, joille oikeudet on luovutettu, sillä järjestelmä vaatisi tunnistautumisen. Järjestely poikkeaisi nähdäkseni nyt kaavaillusta mallista, jonka mukaan suostumuksin voitaisiin oikeuttaa terveydenhuollon yksikköjä tietojen katseluun. Tietoihin oikeutettujen lähiomaisten joukosta päättäisi ensisijaisesti hoitoa saava henkilö itse valtuutuksen/suostumuksen keinoin. Mikäli hoidettava ei ymmärrä asian merkitystä tai ei kykene tietoa antamaan, päättää tästä lääkäri potilaslain perusteella. Muistisairauden vaikeutuessa päätöksentekoon osallistuu edunvalvoja, mikäli tällainen määrätään. Edunvalvojan määrääminen ei kuitenkaan poista omaisten tiedonsaantioikeutta ja toisaalta edunvalvojaksi voidaan myös määrätä se lähiomainen, joka muutoinkin on hoitanut muistisairaan läheisensä asioita.

Ongelma sen suhteen keille omaisista luovutetaan tietoja ja kenen hoidettava itse haluaa olevan oikeutettu saamaan terveydentilaansa koskevia tietojaan on väliaikainen. Kanta-arkiston on kaavailtu sisältävän mahdollisuuden tehdä hoitotahto verkossa. Olisi vähintäänkin kyseenalaista, mikäli Kanta-arkistossa ei pystyisi esimerkiksi hoitotahdon yhteydessä nimeämään lähiomaisiaan ja tekemään suostumusta siihen, että tietyt nimetyt henkilöt saisivat oikeuden terveydentilaa koskevien tietojen katsomiseen tai ainakin osaan niistä. Tällöin ongelma siitä, kenelle tietoja voidaan luovuttaa vähenee tulevaisuudessa ja tekniset valmiudet tietojen reaaliaikaiseen välittämiseen ovat olemassa. Olisi merkillistä, mikäli kanta-arkistoa varten luotavaa teknologiaa ei hyödynnettäisi myös kotipalvelussa tapahtuvassa viestinnässä.

Viestivihko jäänee historiaan, mutta siirtymävaiheen kipupisteinä syntyy Oulun kotihoidossa esiin tulleita ongelmia. Oleellinen kysymys tässä vaiheessa onkin se, onko kunnalla velvollisuus informoida lähiomaisia, jotka osallistuvat kotona asuvan muistisairaan hoitoon? Onko kunnalla velvollisuus tarjota vaihtoehtoinen tapa tiedonkululle poistaessaan olemassa olevan järjestelyn?

Mielestäni viestivihkojärjestelmää ei ole järkevää romuttaa laajemmassa mittakaavassa ennen kuin sille löydetään tietoteknisesti turvallinen korvaava ratkaisu. Tässä vaiheessa olisi viisainta sopia yhteisistä toimintatavoista ja ohjeistuksesta viestivihon sisällön suhteen ja hyödyntää sitä siten, ettei salassapitosäännökset vaarantuisi. 

Rikosuhrimaksusta uusi sakkorysä?

Hallituksen esittämä laki rikosuhrimaksusta on saanut sekä perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan hyväksynnän. Lakiehdotuksesta on kuitenkin aiemmin älähtänyt niin kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.), rikostoimittaja Jarkko Sipilä kuin Autoliittokin. Rikosuhrimaksussa on kyse rikoksentekijöiltä perittävästä uudesta maksusta, joka ohjataan rikoksen uhreille suunnattuihin tukipalveluihin. Kun puhutaan sakkorysästä, tarkoitetaan sillä yleisesti peltipoliiseja, jotka on asetettu autoilijan näkökulmasta hankaliin paikkoihin valtiolle kertyvien sakkotulojen kerryttämiseksi. Miksi sitten rikosuhrimaksu koskee erityisesti autoilijoita? 

Kuka on velvollinen maksamaan rikosuhrimaksun?

Rikosuhrimaksu peritään jokaiselta vankeusuhkaiseen rikokseen syyllistyneeltä. Olennaista ei siis ole se, onko rikoksentekijä tuomittu vankeusrangaistukseen, vaan se, voidaanko kyseisestä rikoksesta rangaistusasteikon mukaan tuomita vankeutta. Rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan kuitenkin vain täysi-ikäisenä rikoksen tehnyt henkilö. Rikosuhrimaksu on 40 euroa tai 80 euroa riippuen rangaistuksen säädetystä enimmäispituudestä. Kyse ei siis ole välttämättä yhteiskunnallisesti merkittävästä lisärangaistuksesta, vaikkakin yksilölle maksulla saattaa olla taloudellista merkistystä.

Erikoista ehdotetussa sääntelyssä on, ettei maksun edellytyksenä ole, että rikoksella olisi ylipäätään varsinainen uhri eli asianomistaja. Kun rikosuhrimaksun käyttöönotolla on tarkoitus parantaa tukipalvelujen saatavuutta, voidaan miettiä ainakin neljää eri vaihtoehtoa sen suhteen, miten rikosten uhrien tukipalvelujen rahoitus voitaisiin järjestää:

1) Keräämällä varat veronmaksajilta yleisesti, jolloin myös lainkuuliaiset kansalaiset osallistuisivat uhrien aseman tukemiseen. Tällä tavalla riittävä rahoitus pystyttäisiin parhaiten turvaamaan.

2) Perimällä rikosuhrimaksu kaikilta rikoksentekijöiltä. Lakiesityksen perustelujen mukaan näin laajan uhrimaksun käyttöönotto ei kuitenkaan ole välttämätöntä tarvittavan rahoituksen keräämiseksi.

3) Perimällä ehdotetun mallin mukaisesti rikosuhrimaksu kaikilta vankeusuhkaisiin rikoksiin syyllistyneiltä rikoksentekijöiltä, jolloin myös rikoksentekijät, joiden teolla ei ole uhria, osallistuvat uhrien aseman tukemiseen. Erityisesti tässä vaihtoehdossa voidaan puhua sakkorysästä, sillä yli puolet rikosuhrimaksuun soveltuvista rikoksista ovat liikenneturvallisuuden vaarantamisia. Ylinopeuksiin syyllistyvillä rikoksentekijöillä on myös paras maksukyky verrattuna muihin rikoksentekijöihin. Tässä mallissa tukipalvelujen tarpeessa olevat rikosten uhrit saavat siis kärjistetysti palvelunsa ylinopeuksiin syyllistyviltä.

4) Perimällä rikosuhrimaksu kaikilta rikoksentekijöiltä, joiden tekemällä rikoksella on myös uhri. Tällöin ongelmana kuitenkin olisi, ettei rikosuhrimaksuja saataisi perittyä tarpeeksi, jotta rahoituksen tarve saataisiin tyydytettyä. Tämä johtuu siitä, että rikoksentekijöiden maksukyky on tilastollisesti sitä huonompi, mitä ankarammin rangaistavaan rikokseen he syyllistyvät. Näillä ankarimmilla rikoksilla on usein myös rikosoikeudellinen uhri.

Mitään tiettyjä rikoksia ei ole suljettu ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle. Ongelmallisena voidaan pitää esimerkiksi sitä, että myös asevelvollisuudesta ja siviilipalveluksesta kieltäytyjän (totaalikieltäytyjä) on suoritettava maksu, sillä tällaisesta teosta määrätään vankeusrangaistus. Toisaalta useista rikoksista, joissa on varsinainen uhri, maksua ei tarvitse suorittaa. Näistä mainittakoon esimerkkeinä lievä pahoinpitely, näpistys, kunnianloukkaus, lievä kavallus, lievä veropetos, lievä vahingonteko sekä lievä petos.

Liikenneturvallisuuden vaarantamisessa rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta, jolloin tästäkin teosta olisi maksettava rikosuhrimaksu. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan henkilö, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Edellytyksenä ei siis ole, että teosta on aiheutunut konkreettista vaaraa jollekin tietylle henkilölle. Rikoksen tunnusmerkistö siis täyttyy, jos teosta olisi voinut aiheutua vaaraa toisen turvallisuudelle. Lakivaliokunta on kuitenkin muistuttanut, että vahingonvaara on silti todellinen myös tieliikennerikoksissa. Suomessa kuoleekin liikenneonnettomuuksissa vuosittain noin 250 henkilöä ja loukkaantuu tuhansia. Merkittävässä määrässä liikenneturvallisuuden vaarantamisista on kyse ylinopeudesta, johon syyllistyvätkin huomattavan usein kaikenlaiset ihmiset ikään, sukupuoleen, aiempaan rikostaustaan tai taloudelliseen asemaan katsomatta. Liikenneturvallisuuden vaarantamista pidetäänkin usein rikoksena, johon kaikki voivat syyllistyä.

Rikosuhrimaksuista saadut tuotot ja järjestelmän kulut 

On arvioitu, että rikosuhrimaksuista saadut tulot olisivat 7,4 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä edellyttäisi tietty, että maksut saataisiin perittyä kaikilta siihen määrätyiltä. Realiteetti kuitenkin on, ettei kaikilta saada perittyä maksua. Maksun saaminen on sitä epätodennäköisempää, mitä huonommassa taloudellisessa asemassa rikoksentekijä on, mikä taas on yhteydessä siihen, millaisia rikoksia tekijä tekee. Oikeusrekisterikeskuksen tietojen mukaan tuomioistuimessa tuomituista sakoista saadaan perittyä noin 80 %. Rikosuhrimaksun osalta osuuden voidaan olettaa olevan vielä vähemmän. Esimerkiksi Iso-Britanniassa vastaava luku on ollut 50 %.

Tilastokeskuksen ja Poliisiammattikorkeakoulun tietojen mukaan sellaisista rikoksista, joissa vankeus on mahdollinen seuraamus, tuomittiin vuonna 2012 noin 150 000 täysi-ikäistä henkilöä. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta puolestaan annettiin yksistään 79 000 rangaistusvaatimusta. Hallituskin on myöntänyt, että suuri osa rikosuhrimaksuista tulee tieliikennerikoksista ja niiden rajaaminen maksuvelvollisuuden piiristä tekisi rikosuhrimaksujärjestelmästä taloudellisesti kannattamattoman.

Maksujärjestelmästä aiheutuu myös kustannuksia. Järjestelmän käyttöönotosta aiheutuvien kertaluonteisten menojen on arvioitu olevan noin 0,5 – 1 miljoonaa euroa, kun taas pysyviä vuosittaisia kuluja on arvioitu olevan 80 000 - 120 000 euroa sekä hallinnollisia kuluja 300 000 - 500 000 euroa. Hallitus on sen enempää asiaa perustelematta olettanut, että maksu saataisiin perittyä 65 % rikosuhrimaksuun määrätyistä, jolloin tukipalveluista jäisi käytettäväksi noin 4,5 miljoonaa euroa vuodessa. Lainvalmistelun yhteydessä on kuitenkin esitetty mielipiteitä, että kustannukset on arvioitu liian alhaisiksi.

Ne bis in idem eli kaksoisrangaistavuuden kielto

Netin keskustelupalstoilla on ihmetelty, miten rikosuhrimaksu voidaan laillisesti tuomita sakko- tai vankeusrangaistuksen ohessa. Rikosuhrimaksun kaltaista oheismaksua ei kuitenkaan tule missään nimessä sekoittaa kaksoisrangaistavuuden kieltoon (ne bis in idem). Tämän kiellon mukaan ketään ei saa rangaista rikoksesta, josta hänet on lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi. Kielto on huomioitava, jos samasta teosta voisi seurata sekä rangaistusluonteinen hallinnollinen seuraamus että rikosoikeudellinen rangaistus. Kielto ei kuitenkaan estä sitä, että samassa menettelyssä määrätään useita seuraamuksia, kuten sakko ja rikosuhrimaksu.

Lopuksi

Perustuslakivaliokunta on todennut, että fiskaaliset eli valtiontaloudelliset tavoitteet eivät koskaan ole hyväksyttäviä perusteita rikosoikeudellisille seuraamuksille. Seuraamuksen pitääkin olla ennen kaikkea oikeassa suhteessa rikoksentekijän syyllisyyteen. Vaikka rikoksen uhreille suunnattujen tukipalveluiden rahoittamisen parantaminen on ehdottomasti kannatettavaa, uudessa sääntelyssä on ongelmansa. Yksi kriminaalipolitiikan perusajatuksia onkin rikollisuudesta aiheutuvien haittojen ja kustannusten oikeudenmukainen jakaminen, mikä ei näyttäisi toteutuvan rikosuhrimaksua koskevassa sääntelyssä. 

Ehdotuksessa vastakkaisina intresseinä on siis toisaalta järjestelmän tehokkuus ja toisaalta kustannusten oikeudenmukainen jakaminen. Vaikka rikosuhrimaksu kohdistuukin käytännössä ylinopeuteen syyllistyneille, tukipalveluiden riittävää rahoitusta ei kuitenkaan voida turvata keinolla, joka olisi vähemmän epäoikeudenmukainen kustannusten jakautumisen suhteen.

Onko Auer syyllinen vai syytön?

Suomessa on viimeisen seitsemän vuoden aikana saatu ihmetellä niin sanotun Ulvilan murhamysteerin eri vaiheita. Tapausta on käsitelty jo viisi kertaa eri oikeusasteissa, mikä on ollut mahdollista siksi, että yleensä lopullisen tuomion langettava korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuden käsittelyyn ja ”kierros” alkoi alusta. Helmikuussa 2015 Vaasan hovioikeus antoi asiassa äänestyspäätöksen jälkeen syntyneen, Aeurin vapauttavan tuomion. Aueria ei siis todettu syylliseksi aviomiehensä murhaan. Syyttäjä ei ainakaan tätä kirjoittaessa ole hakenut ratkaisulle valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapanin (Yle uutiset 19.2) mielestä Vaasan hovioikeus perusteli tuomionsa erittäin hyvin ja perusteellisesti.

Tapanin mukaan tuomioistuin painotti ratkaisussaan erityisesti kolmea asiaa:

1. – Hovioikeuden mielestä tämän mittaluokan rikoksissa pitää näyttövaatimus asettaa hyvin korkealle eli syyttäjän pitää näyttää teko toteen.

2. – Poliisin rikostutkinta ja Anneli Auerin yhden lapsista esittämä näyttö puhuivat sen puolesta, että siellä olisi voinut olla ulkopuolinen tekijä.

3. – Tässä jutussa oli selkeästi Auerin syyllisyyden puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja. Asiassa oli paljon avoimia kysymyksiä, mutta tuomioistuimen tehtävä ei ole täyttää näitä aukkoja syytetyn vahingoksi.

Ulvilan tapauksessa on merkityksellinen erityisesti kolmas kohta. Vaikka asiaa seuranneen ulkopuolisen silmään näyttää helposti siltä, ettei kukaan muu kuin Auer voinut olla syyllinen miehensä murhaan, tällä ei kärjistetysti sanoen ole rikosprosessissa merkitystä. Oikeudenkäynnissä ratkaisevaa on niin sanottu prosessuaalinen totuus: tuomioistuin ei saa ottaa huomioon mitään sellaista seikkaa, jota sille ei ole esitetty joko suullisesti tai todisteiden kautta oikeussalissa. Aineellisella totuudella, siis sillä mitä tosiasiassa tapahtui, ei ole mitään merkitystä, ellei sitä voida näyttää toteen. Voidaankin sanoa, etteivät tuomioistuimet ole kiinnostuneita absoluuttisesta totuudesta, sillä prosessuaalinen totuus on pikemminkin luonnehdittavissa totuuden riittäväksi läheisyydeksi tai todennäköisyydeksi. 

Ratkaisu ei siis voi perustua tuomarin intuitiolle tai näkemykselle siitä, mitä oikeasti on tapahtunut, ellei syyttäjä pysty näyttämään tapahtunutta toteen. Mitä vakavampi rikos on, sitä korkeammalle näyttövaatimus asetetaan. Kun syytteenä luettu rikos on murha ja seuraamus elinkautinen vankeus, näyttövaatimus on tietysti mahdollisimman korkealla. Vaasan hovioikeuden antamassa ratkaisussa todettiinkin nimenomaisesti, että ”Kyse on erittäin vakavasta rikosasiasta, jolloin voidaan edellyttää, että syytteen tueksi on esitetty kattava selvitys siitä, kuka on syyllistynyt väitettyyn rikokseen. Syyksilukevan tuomion edellytyksenä on, ettei tekijän syyllisyydestä jää mitään varteenotettavaa epäilyä.”

Epäselvässä tapauksessa asia on aina ratkaistava syytetyn eduksi. Kuten Tapani totesi ja kuten myös hovioikeuden perusteluissa lausuttiin, tuomioistuimen ei ole sallittua täyttää avoimeksi jääneiden kysymysten ”aukkoja” vastauksilla, jotka perustuvat Auerin esitutkinnassa antamiin tai sittemmin peruuttamiin lausumiin taikka muuhun oikeudenkäynnin osaksi tulemattomaan materiaaliin, kuten tuomarin henkilökohtaiseen käsitykseen siitä mitä Ulvilassa ”oikeasti” tapahtui. Vaikka tuomari olisi henkilökohtaisesti täysin vakuuttunut henkilön syyllisyydestä, ei tämä riitä tuomitsemiseen, vaan lisäksi prosessuaalisen totuuden vaatimuksen on täytyttävä.

Juha Vuorinen kirjoitti Iltalehden kolumnissaan 26.2., että Auerin asianajajan tulisi käynnistää prosessi, jossa Auer todettaisiin joko täysin syylliseksi tai syyttömäksi. Arvioimatta tässä enempää sitä, missä määrin Vuorisen kolumni oli kirjoitettu ns. kieli poskessa, suomalainen oikeusprosessi ei mahdollista kenenkään toteamista absoluuttisesti syyttömäksi johonkin tekoon. Jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan, ja siihen olettamaan on jokaisen tyytyminen.

Hoitotahto - elämän ja kuoleman kysymys

Voiko ihminen kieltäytyä vastaanottamasta lääketieteellistä hoitoa, mikäli kieltäytymisestä seuraa väistämätön kuolema? Kuten useaan tärkeään kysymykseen, on vastaus tähänkin sekä kyllä että ei. Asia ei ole yksiselitteinen.

Potilas voi päättää myös henkeä pelastavasta hoidosta kieltäytymisestä ollessaan täysissä ruumiin ja sielun voimissaan ja kieltäytymisen perustuessa vakaaseen harkittuun tahtoon. Potilaan ymmärryksen ollessa heikentynyt, hänen tahtonsa on huomioitava siinä määrin kuin hän ymmärtää asian merkityksen ja kykenee tahtonsa ilmaisemaan. Hoitotahto voidaan ilmaista hoidon yhteydessä, jolloin se kirjataan potilastietoihin tai laatimalla hoitotahto (myös hoitotestamentti) etukäteen sen varalta, ettei kykene hoidon yhteydessä tahdonilmaisuun. Tulevaisuudessa hoitotahto tehtäneen verkossa, mikäli Kanta-arkisto eli valtakunnallinen potilastietojärjestelmä etenee suunnitellusti.  Hoitotahdon voi tilata nykyisin myös verkossa osoitteessa www.verkkoasiakirja.com.

Yle uutisoi 11.2.2015, että vain joka kymmenes suomalainen on tehnyt hoitotahdon. Uutisessa kuvataaan hoitotahdon hyviä puolia - se helpottaa potilasta, läheistä sekä hoitohenkilökuntaa. Uutisessa ei pohdita syitä, miksi hoitotahto tehdään vain harvoin. Pääasiallinen syy lienee varsin inhimillinen - parhaassa iässä oleva terve ihminen ei halua ajatella kuolemaansa, eikä tehdä valmisteluja sen suhteen, milloin se olisi esimerkiksi keinotekoisesti ylläpidettyä elämää parempi vaihtoehto. Mahdollisesti käyttöön saatava Kanta-arkiston sähköinen hoitotahto madaltanee kynnystä hoitotahdon tekemiseen - on helpompi täyttää rasteja ruutuun kysyttäessä kuin aloittaa aktiiviinen ajatteluprosessi kuoleman suhteen.  

Hoitotahdossa annetaan nimenomaisesti hoitoon liittyviä määräyksiä. Mikäli henkilö haluaa antaa ohjeita siitä, miten haluaa vanhuuden päivänsä viettää, mitä harrastaa ja mitä uskontoa haluaa harjoittaa, voi näistä asioista laatia erillisen hoivatahdon. Hautaustahto on kolmas erillinen tahdonilmaus, joka voidaan myös liittää hoivatahtoon tai hoitotahtoon. Hautaustahto ei sinänsä sido läheisiä heidän järjestäessään hautajaisia, mutta useimmiten vainajan tahtoa niiden suhteen kunnioitettaneen.

Hoitotahdossa annettavista määräyksistä ja niiden tulkinnanvaraisuudesta

Hoitotahdossa potilas voi päättää esimerkiksi, että:

-          häntä ei saa elvyttää

-          häntä ei saa ruokkia pakkokeinoin nenämahaletkulla tai suonensisäisesti

-          häntä ei saa kytkeä hengityskoneeseen, mikäli toipuminen ei ole todennäköistä

Ensimmäinen esimerkki päätöksistä on varsin ehdoton eli sellainen, ettei päätöksen tekijää saa elvyttää missään olosuhteissa. Tällaista päätöstä on kunnioitettava.

Keskimmäinen mahdollistaa sen, että päätöksentekijä menettäessään elämänhalunsa lopullisesti lakkaa syömästä ja kuolee nälkään. Tällainen päätös on eettisestä näkökulmasta keskustelua herättävä. Eettistä pohdintaa tällaisessa tilanteessa joutuu tapauskohtaisesti suorittamaan hoitava lääkäri yhdessä potilaan läheisten kanssa, mikäli potilas ei kykene tahtoaan ilmaisemaan tai ei ole sitä selkeästi esimerkiksi hoitotahdossa ennalta ilmaissut. Harkinta muuttuu erityisen hankalaksi, mikäli potilas kärsii muistisairaudesta tai on sekava, jolloin hän kykenee ilmaisemaan itseään, muttei välttämättä ymmärrä asian merkitystä. Potilaan tahtoa hänen hoitonsa suhteen ei tuolloin välttämättä kyetä enää selvittämään. Pääsääntöisesti potilaan aiemmin ilmaisemaa tahtoa on kunnioitettava eli pitkään sairastaneen vanhuksen omaan tahtoon perustuvaa poistumista ei kielletä häneltä. Ongelmallinen tilanne voi olla silloin, kun syömisestä kieltäytymisen motiiveista ja päätöksen taustalla olevasta harkinnasta syntyy epäilyjä. Hankala eettinen kysymys voi siis kuulua "Lopettiko läheinen syömisen sekavuudestaan johtuen vai vakaasta tahdostaan?".  

Kolmas esimerkki on tulkinnanvaraisin. Pilkun jälkeen oleva virke ohjaa vastuusta ison osan hoitovastuussa olevalle taholle eli hoitavalle lääkärille. Pohdittaessa potilaan kytkemistä hengityskoneeseen, on päätöstä tekemässä lääkärit ja omaiset. Lääkärin on tilanteessa määriteltävä todennäköisyyden raja ja selvitettävä se omaisille, jotta nämä voisivat muodostaa mielipiteensä asiassa. Mikäli todennäköisyyden määrittäminen toipumisen suhteen on hankalaa tai potilaan tarkoittaman todennäköisyyden aste on epäselvä, saattaa päätöksenteossa syntyä erimielisyyksiä. Läheisen terveyden heikkeneminen on aina raskas asia käsiteltäväksi ja usein juuri näissä tilanteissa tunteet ovat pinnassa, mikä vaikuttaa ihmisen tunnereaktioihin ja käyttäytymiseen. Selkeästi muotoiltu hoitotahto selkeyttää potilaan omaa tahtoa ja tekee näin läheisten ja lääkärien päätöksenteosta helpompaa.

Hoidosta ei aina voi kieltäytyä

Tilanteita, jolloin potilas ei voi kieltäytyä hoidosta, ovat muun muassa psykiatrinen hoito tahdosta riippumatta ja  tilanteet, joissa potilas on tajuton tai eloton, eikä hänen tahdostaan hoidon suhteen saada tietoa. Mikäli potilaan todellisuudentaju on järkkynyt esimerkiksi psykoosisairauden vuoksi ja hän on tahdosta riippumattomassa hoidossa, ei hän voi päättää lopettaa syömistä ja kuolla näin nälkään. Toki hän voi tällaisen päätöksen tehdä, mutta mielenteveyslain mukainen tahdosta riippumaton hoito mahdollistaa pakon käyttämisen myös ravitsemuksen suhteen.