Työntekijän rikollinen toiminta ja työsopimuksen päättäminen

Työsopimuksen irtisanominen ja purkaminen

Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään.

Työnantaja saa purkaa työsopimuksen noudatettavasta irtisanomisajasta tai työsopimuksen kestosta riippumatta päättyväksi heti vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena syynä voidaan pitää työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.

Rikollinen toiminta työaikana

Lähtökohtaisesti on selvää, että jos työntekijä työaikana tekee rikoksen, joka kohdistuu työnantajaan tai työkavereihin, on työnantajalla oikeus purkaa työsopimus päättymään välittömästi. Jos työntekijän rikollinen toiminta kohdistuu työaikana asiakkaaseen, niin työnantajalla voi olla oikeus päättää työsuhde samoin kuin jos rikos olisi kohdistunut työnantajaan itseensä. Lievemmissä tapauksissa kyseeseen voi tulla työsopimuksen irtisanominen.

Lehdistössä on jonkin verran uutisoitu tilanteista, joissa työsuhde on päätetty, vaikka rikosilmoitusta ei ole tehty tai asia ei ole vielä edennyt käräjäoikeuden lainvoimaiseen tuomioon. Työnantajalla saattaakin olla oikeus myös näissä tilanteissa päättää työsopimus, kunhan näyttö rikoksesta on ilmeisen selvää. Rajatapauksissa työnantajan kannattaa kuitenkin odottaa ainakin siihen saakka, että syyttäjä on tehnyt ratkaisunsa siitä, että nostaako hän syytteen vai ei.

Olen erilaisissa työyhteisössä kuullut legendoja työntekijöiden eväitä varastelevista henkilöistä. Työtuomioistuimessa onkin käsitelty tapausta, jossa vartija oli ottanut toisen vartijan eväät yhteisesti käytössä olleesta jääkaapista, minkä johdosta vartijan työsopimus oli päätetty. Kaikessa viisaudessaan työtuomioistuin totesi, että tällainen menettely on toiminta on toki moitittavaa, muttei kuitenkaan oikeuta päättämään työsuhdetta. Onneksi saatiin tähänkin kysymykseen arvovaltainen vastaus. 

Rikollinen toiminta työajan ulkopuolella

Mikäli työnantaja tuomitaan työajan ulkopuolella tehdystä rikoksesta rangaistukseen, ei työnantajalla tavallisesti ole automaattista oikeutta päättää työsopimusta. Vapaa-aikana tehdyn rikoksen osalta on ensinnäkin huomioitava tuomittavan rangaistuksen ankaruus. Selvää on, että jos työntekijä tuomitaan esimerkiksi pidempään ehdottomaan vankeusrangaistukseen, työntekijän on mahdotonta täyttää ensisijaista työsopimuksesta johtuvaa velvollisuuttaan eli työntekovelvoitetta.

Toisaalta on verrattava myös työntekijän asemaa ja tehtävänkuvaa sekä tehdyn rikoksen luonnetta. Kirjanpitäjän työsuhteen päättämiseen voi olla vankemmat perusteet, mikäli kirjanpitäjä on vapaa-ajallaan syyllistynyt esimerkiksi petokseen, jolla hän on pyrkinyt saamaan itselleen varallisuutta. Sen sijaan esimerkiksi rakennusmiehen työsuhdetta tuskin voidaan päättää, mikäli hän syyllistyy samankaltaiseen petokseen olettaen lisäksi, että petoksella hankitun omaisuuden arvo ei ole huomattava.

Lapsi ja mobiiliostot

Jokainen tuntee jonkun, jonka lapsi on tilaillut vanhemman laskuun konsolipelin lisäosia, kännykkäpelin maksullisia osia tai aiheuttanut yhteiskäytössä olevalla tabletilla perheen kukkaroon loven, jolla ei viitata rakkauteen.  

Lapsi tarvitsee pääsääntöisesti vanhemman suostumuksen tehdessään hankintoja, sillä hän on oikeustoimikelpoisuudeltaan vajaavaltainen.

Tarve vanhemman suostumukseen riippuu paitsi lapsen iästä myös ostoksen hinnasta ja laadusta. Vähittäiskaupassa myyjän vastuulla on ostajan iän ja vanhempien suostumuksen varmistaminen.

Alle 18-vuotias voi tehdä ilman vanhemman tai huoltajan suostumusta vain tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä ostoksia, joita ovat esimerkiksi taskurahoilla hankitut, kohtuullisen hintaiset, saman ikäisten yleisesti ostamat tuotteet. Esimerkiksi lemmikkieläintä, ulkomaanmatkaa tai tatuointia ei voi hankkia ilman huoltajan lupaa. Teini-ikäinen voi käytännössä ostaa itse tavanomaisen hintaiset farkut, mutta mikäli puhutaan vaikkapa yli 150 euron merkkifarkuista, tulisi myyjän jo kiinnittää huomiota siihen, onko sopimukselle huoltajan suostumus.

15 vuotta täyttänyt voi käyttää ansioitaan, kuten kesätyörahoja, merkittävämpiinkin ostoksiin, mutta hän ei saa ostaa velaksi.

Kuluttajariitalautakunta on tuoreessa 7.7.2017 julkaistussa ratkaisussaan pohtinut vastuun jakautumista tilanteessa, jossa 6- ja 7-vuotiaat lapset tekivät äitinsä matkapuhelimella pelatessaan ostoksia. Lautakunta totesi, että "Holhouslain säännökset alaikäisten ostorajoituksista pätevät silloinkin, kun lapsi tekee ostoksia älypuhelimella. Vastuu lapsen puhelimen käytöstä kuuluu vanhemmille, mutta lasten tekemistä sopimuksista ei tule sitovia ilman vanhempien suostumusta. Jos vanhemmat ovat kuitenkin olleet huolimattomia lastensa valvonnassa ja siitä aiheutuu myyjätaholle todellista vahinkoa, vanhemmat voivat joutua korvausvastuuseen".

Tapauksessa lapset olivat saaneet pelata äitinsä älypuhelimella ja olivat äidin tietämättä suorittaneet ostoja. Laskua oli kertynyt 108 euroa, josta äidille suositeltiin hyvitettävän 85 €.

Operaattori oli tapauksessa katsonut, että liittymän omistajalla on velvollisuus valvoa liittymän ja puhelimen käyttöä. Liittymän käyttöä voidaan rajoittaa ja estää pääsy palvelunumeroihin. Äiti ei ollut sopinut rajoituksista ja oli antanut liittymän alaikäisten käyttöön. Hän oli itse mahdollistanut lasten ostot nettikaupasta. Pelisovelluskaupan pitäjä vetosi siihen, että ostaminen edellytti tilin luomista, mitä lapset eivät voineet tehdä. Laitteessa oli toiminto, joka mahdollisti lapsen pelaamisen, mutta sovellusten ostamisen vain aikuisen erikseen antamalla suojakoodilla.

Lautakunta piti selvitettynä, että äiti oli antanut lastensa käyttää liittymäänsä eikä ollut rajoittanut sitä. Hän ei kuitenkaan ollut antanut suostumustaan kyseisiin ostoksiin eikä hyväksynyt niitä jälkikäteen. Koska alaikäisillä ei ollut oikeutta tehdä peliostoja itsenäisesti eikä huoltajan suostumusta tai edes hiljaista hyväksyntää ollut, ostokset eivät olleet sitovia. Tämän vuoksi sovellusten myyjä ei voinut veloittaa ostoista eikä niitä näin ollen voinut puhelinlaskullakaan laskuttaa. 

Tapauksessa punnittiin siten vanhemman velvollisuutta valvoa lapsensa käyttäytymistä ja rajoittaa sitä esimerkiksi mobiililaitteen asetuksia säätämällä eli vanhemman huolellisuusvelvollisuuden laajuutta. Merkitystä annettiin sille, että tapauksessa pidettiin selvitettynä sitä, ettei äiti ollut tietoinen ostoista, eikä etenkään hyväksynyt niitä. Lapsen tekemistä sopimuksista ei siten tullut sitovia vain sen vuoksi, että vanhempi oli jättänyt huolehtimatta rajoituksista ja asetuksista ostojen suhteen.

Kuitenkaan koko laskun summaa ei laitettu palveluntarjoajan piikkiin, vaan vain alle 4/5 laskusta. Taakan jako viittaa siihen, että vanhemmatkaan eivät voi jättää vaihdetta täysin vapaalle lastensa suhteen. Vastuun jako on tietysti myös tapauskohtaista ja vanhemman valvontavastuu voi tilanteesta riippuen muodostua raskaammaksikin. Arviointiin vaikuttavat ostotapahtuman kaikki olosuhteet ja niiden muodostama kokonaisuus eli esimerkiksi lapsen ikä, vanhemman mahdollisuus rajoittaa ostoja, ostojen suorittamisen helppous sekä ostojen tarjoaminen pelin yhteydessä ja tarjonnan laatu

Kuluttaja- ja kilpailuvirastokin (KKV) muistuttaa verkkosivuillaan, että vanhemman on parasta varautua siihen, ettei saa täyttä hyvitystä lapsensa tekemästä laskusta erityisesti, jos tilanne olisi voitu estää vanhemman huolellisella toiminnalla.

Ei-toivottujen ostojen tapahtuessa KKV suosittaa selvittämään ensin laskujen perusteella, mikä yritys on tehnyt veloituksen ja ottamaan suoraan yhteyttä tähän yritykseen sekä kertomaan, että lapsi on tehnyt ostoja, joita huoltaja ei ole valtuuttanut tai joista huoltaja ei ole ollut tietoinen. KKV suosittaa neuvottelemaan yrityksen kanssa sovinnollista ratkaisua – kaiketi 4/5 malli voisi olla lähtökohta tai ainakin vanhemman tavoite.

Mikäli yritykseen suoraan tehty yhteydenotto ei tuota tulosta, suosittaa KKV ottamaan yhteyttä luottokorttiyhtiöön tai operaattoriin, joilla on palveluntarjoajan (yrityksen) kanssa yhteisvastuu ongelmatilanteiden selvittämisessä.

Testamentin hyväksymisen oikeusvaikutuksista KKO 2016:68 valossa

Tällä kertaa on luvassa oikein poikkeuksellisen kuivakkaa ja tylsää asiaa testamentin hyväksymisen oikeusvaikutuksista tuoreahkon korkeimman oikeuden ratkaisun valossa. Mikäli et ole syystä taikka toisesta erityisen kiinnostunut perintöoikeudesta taikka muutoin häiriintynyt, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän ja lähtemään vaikkapa Turkuun katsomaan isoja laivoja.

Testamenttihan tulee antaa sen saajien toimesta tiedoksi vainajan lakimääräisille perillisille, jotta se tulee voimaan. Tiedoksianto tulee tehdä todisteellisesti jne, mutta ei mennä tässä vaiheessa sen tarkemmin yksityiskohtiin. Joka tapauksessa perillisen on kuuden kuukauden kuluessa tiedoksisaannista moitittava testamenttia, muuten se tulee lainvoimaiseksi. Testamentin voi hyväksyä myös samantien, jolloin menettää oikeutensa moittia testamenttia ja se tulee lainvoimaiseksi hyväksyneeseen osakkaaseen nähden välittömin vaikutuksin.

Yllä sanotussa peruskuviossa ei sinänsä ole mitään uutta tai erikoista. Asioita mutkistaa (tai selventää, katsantokannasta riippuen) korkeimman oikeuden viime vuonna antama ratkaisu KKO 2016:68, jossa oli otsikkonsa perusteella kyse siitä, että

”C oli määrännyt testamentissaan, että hänen omistamansa X Oy:n osakkeet oli jaettava hänen lapsilleen, mm. A:lle ja B:lle. C:n kuoltua osakkeet oli luovutettu lapsille. B oli sittemmin testamentissaan määrännyt säätiö G:lle Y Oyj:n osakkeet, jotka A:n mukaan olivat tulleet X Oy:n osakkeiden sijaan. B:n kuoltua hänen testamenttinsa oli annettu tiedoksi A:lle, joka oli hyväksynyt testamentin ja sitoutunut olemaan moittimatta sitä.

A oli G:tä vastaan nostamassaan kanteessa vaatinut vahvistettavaksi, ettei B ollut voinut testamentillaan määrätä Y Oyj:n osakkeista, koska niitä koski C:n testamentissa ollut toissijaismääräys. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että A oli hyväksyttyään B:n testamentin menettänyt oikeutensa vedota esittämäänsä testamentin tehottomuusperusteeseen.”

Väännetään hieman rautalankaa. Ratkaisussa oli siis kyse siitä, oliko A hyväksymällä B:n tekemän testamentin hyväksynyt testamentin myös siltä osin, kuin testamentti oli loukannut C:n tekemän testamentin toissijaismääräystä.

Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluiden kohdan 28 mukaisesti ” A:n antama hyväksymistahdonilmaisu on ollut testamenttiin ennalta kirjoitettu vakiomuotoinen hyväksymislausuma. Siinä ei ole yksilöity, mitä hyväksyminen pitää sisällään tai missä asemassa se on annettu. Asiassa ei ole väitettykään, että hyväksymislausuman sisällöstä tai tarkoituksesta olisi ennen tahdonilmaisun antamista erikseen keskusteltu. Tulkinnan lähtökohtana on tällöin tahdonilmaisun sanamuoto, joka on sisällöltään yksiselitteinen. Se ei myöskään sisällä mitään rajauksia tai varaumia. Sanamuoto puoltaa siten hyväksymisen tulkitsemista laajasti.”.

Yllä sanottu tarkoittanee siis, että hyväksyminen on tehty luultavasti yhdellä lauseella perusmuotoisesti ”hyväksyn tämän testamentin ja sitoudun olemaan sitä millään perusteella moittimatta” tai jotakin vastaavaa. Asiassa ei edellä sanotulla tavalla ole edes väitetty, että hyväksymistahdonilmaisun sisällöstä tai ulottumisesta koskemaan myös aiemman testamentin toissijaismääräystä olisi erikseen keskusteltu. Uskon vaivatta, ettei A ollut ajatellut hyväksyvänsä testamenttia siltä osin, kuin se loukkaa aiemman testamentin toissijaismääräystä. Korkeimman oikeuden näkökulmasta tällä ei kuitenkaan ollut merkitystä, vaan hyväksymistä on tulkittava sanamuotonsa mukaisesti.

Edelleen ratkaisun perusteluiden kohdan 29 mukaisesti ” A on hyväksynyt veljensä testamentin siinä yhteydessä, kun se on annettu hänelle tiedoksi. Testamentti on annettu hänelle tiedoksi sen vuoksi, että hän oli tiedoksiantohetkellä veljensä lähin toissijainen perillinen perintökaaren 14 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa ei ole väitettykään, että hyväksymistä annettaessa ja vastaanotettaessa olisi ollut millään tavalla esillä A:n mahdollinen asema isänsä testamentissa määrättynä toissijaisena testamentin saajana. Nämä olosuhteet puhuvat sen puolesta, että A:n katsottaisiin hyväksyneen testamentin vain veljensä toissijaisena perillisenä. Jos hyväksymistä tulkittaisiin näin, hän voisi hyväksymisestä huolimatta vedota niihin kanteensa perusteena esittämiinsä seikkoihin, jotka liittyvät hänen väitettyyn asemaansa isänsä testamentissa määrättynä toissijaisena testamentin saajana.”

Korkein oikeus on todennut, että edellä sanottu tulkintatapa olisi kuitenkin keinotekoinen. Tällaisella tulkinnalla testamentin hyväksymiselle annettaisiin sellainen sisältö, jonka ei voida otaksua olleen sen enempää testamentin hyväksyneen A:n kuin hyväksymistiedoksiannon vastaanottaneen B:n tarkoitus.

Asian ennakkopäätösluontoisuutta vähentää hieman se, että osapuolten ei ollut katsottu ilmeisesti mieltäneen alkuperäisessä C:n testamentissa olleen sellaista toissijaismääräystä, jonka A myöhemmin väitti siinä olevan. Joka tapauksessa korkeimman oikeuden mukaan hyväksymistahdonilmaisun tulkinnassa on perusteltua ottaa huomioon se, että A:lla on ollut velvollisuus selvittää asemansa yhtäältä C:n testamentin saajana ja toisaalta B:n toissijaisena perillisenä. A:n olisi tullut joka tapauksessa tulla tietoiseksi väittämästään C:n testamentin toissijaismääräyksestä silloin, kun hän on saanut siitä tiedon. Näin ollen A:lla olisi ollut velvollisuus selvittää testamenttimääräyksiin perustuva oikeusasemansa ja hyväksymistahdonilmaisun oikeusvaikutukset.

Näistä syistä korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluiden kohdan 33 mukaisesti ” A:n tiedossa ovat siten jo pitkään ennen testamentin hyväksymistä olleet kaikki hänen oikeusasemansa arvioinnin kannalta merkitykselliset seikat. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa testamentin hyväksymistahdonilmaisun tulkinnassa on perusteltua lähteä siitä, että A ei voi enää B:n testamentin rajoituksetta ja varauksitta hyväksyttyään vaatia testamentin tehottomaksi julistamista sellaisilla perusteilla, joista hän on ollut tai joista hänen olisi pitänyt olla tietoinen. Sen vuoksi A ei voi vaatia B:n testamentin julistamista tehottomaksi sillä perusteella, että tämä oli testamentissaan määrännyt myös siitä isältään perintönä saadusta omaisuudesta, jota koski C:n testamentin väitetty toissijaismääräys A:n hyväksi.”

Korkeimman oikeuden ratkaisu on A:n kannalta kohtuullisen ankara, mutta silti hyvin perusteltu ja allekirjoittaneenkin mielestä oikea. Voidaanko tästä sitten vetää johtopäätös, että mikäli esimerkiksi vainaja X:n toissijaiset perilliset hyväksyvät tämän lesken Y testamentin, jossa leski määrää kaikesta omaisuudesta, tarkoittaa toissijaisten perillisten hyväksyvän testamentin myös siltä osin kuin se loukkaa heidän PK 3:1 mukaista oikeutta periä sukulaisensa? Jätän vastauksen lukijan harkittavaksi ja korostan, että se on tietysti jokaisessa kuolinpesässä ja sen olosuhteissa tapauskohtaista.

Miten lottovoitto jaetaan useammalle ilman veroseuraamuksia?

Verottajan tuoreessa kannanotossa käsitellään sinänsä mielenkiintoista aihetta lottovoiton jakamisesta useammalle henkilölle verovapaana arpajaisvoittona.

Tuloverolain mukaan Suomesta ja ETA-alueelta saadut arpajaisvoitot ovat verovapaata tuloa. Toisaalta perintö- ja lahjaverolain mukaan lahjaveroa on suoritettava, kun omaisuutta annetaan lahjaksi toiselle.

Arpajaisiin on luonnollisesti mahdollista osallistua siten, että useampi henkilö jakaa arpajaisvoiton keskenään esimerkiksi kunkin henkilön rahapanoksen mukaisessa suhteessa. Jos tällainen ns. porukkasopimus on tehty ennen varsinaista arvontaa, pidetään arpajaisvoittoa kaikkien sopimusosapuolten osalta verovapaana arpajaisvoittona eikä kellekään aiheudu lahjaveroseuraamuksia.

Sopimus yhdessä pelaamisesta voi perustua kirjalliseen tai suulliseen sopimukseen. Sopimuksen osapuolten on kuitenkin kyettävä jollain tavalla näyttämään, että sopimus on tehty ennen arvontaa. Nimenomaan tästä syystä sopimukset ylipäätään kannattaa tehdä kirjallisesti. Suullisen sopimuksen osalta hankalampi homma onkin arvioida, että kuinka korkealle verottaja asettaa näyttökynnyksen ja mitä näyttöä verottaja edellyttää.

Tässä vaiheessa välkyimmät varmaankin hoksaavat, että jos porukkasopimus tehdään vasta arvonnan jälkeen, kyseessä ei verottajan näkemyksen mukaan ole yhdessä pelaaminen - ei vaikka arvonnan jälkeen tehty porukkasopimus päivättäisiin tehdyksi ennen arvontaa. Lisäksi ongelmia saattaa syntyä tässä tilanteessa siitä, että verottaja varmaankin mielellään arvioi tällaisen menettelyn veropetokseksi. Toisaalta verottajakin törmää tässä tilanteessa edellä mainittuun näyttöongelmaan. Verottajan on vähintäänkin hankalaa näyttää, että asiakirjan päiväys ei pidä paikkaansa.

Jos lottokavereihin on vaikea luottaa, eikä kirjallista porukkasopimusta ole tehty, kannattaa pyrkiä siihen, että juuri sinulla on arpalipuke hallussa. Tämä johtuu siitä, että jos porukkasopimusta ei ole tehty ennen arvontaa, arpajaisvoiton saajana pidetään arpalipukkeen arvontahetkellä omistanutta henkilöä. Mikäli omistusoikeutta ei muutoin pystytä osoittamaan, niin lipukkeen hallinta on tietty vahva osoitus omistusoikeudesta.

Jos arpalipukkeen omistaja lahjoittaa arpalipukkeen ennen arvontaa, lahjan arvona pidetään arpalipukkeen mukaisen pelipanoksen määrää. Jos siis uskot arpaonneesi, niin hyvin käyttäytyville muksuille ja muksujenmuksuille kannattaa lahjoittaa korkeintaan 4.999 euron arvosta vielä arpomattomia arpalipukkeita (lakisyistä mainitsen vielä, että en suosittele tätä).

Ero ja lapsen etu - uusi käyttökelpoinen työkalu vanhemmille

Lakimiehen näkökulmasta huoltajuuskiistat ovat yleisiä. Näin asia ei todellisuudessa ole, sillä huoltajuutta koskevista kysymyksistä päästään useimmiten sovinnolliseen ratkaisuun oikeussalin ulkopuolella. Siitä huolimatta, että huoltajuuskiistat ovat osa työnkuvaamme, voinen markkinoida sovintoa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut vanhemmuussuunnitelman ja ohjeita sen laatimiselle erotilanteita ja lasten huollon järjestämistä helpottamista varten. Esikuvaa on haettu maailmalta Australiasta ja Englannista, joissa parenting plan on ollut aiemmin käytössä.

Suunnitelmapohjan ja ohjeistuksen löydät täältä:  http://stm.fi/vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma ei ole juridinen asiakirja, joka toimitetaan viranomaisille tai jonka toteutumista viranomaiset kykenisivät valvomaan. Vanhemmuussuunnitelma on vanhempien yhteinen työväline. Sen avulla he voivat helpottaa keskinäisiä neuvottelujaan ja laatia suunnitelman, jonka toteuttamiseen ovat molemmat sitoutuneita ja joka auttaa pitämään lapsen tarpeet ja tulevan hyvinvoinnin käytännön järjestelyjen keskiössä. Suunnitelmasta voi olla hyötyä myös, kun vanhemmat menevät tekemään lasta koskevia sopimuksia lastenvalvojan luokse tai perheasioiden sovitteluun.

Suunnitelma on tarkoitettu laadittavaksi heti eron tai muutoksen kohdatessa perhettä. Yhtenä ajatuksena sen laatimisessa on ollut asettaa lapsi heti huomion keskipisteeksi ja saada aikuiset pohtimaan sellaisia lapsen arjen järjestämiseen ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä, joita tulehtuneessa tilanteessa ei ehkä muutoin tulisi pohdittua.

Kuvitelkaa, että keskustelette viiden vuoden kuluttua lapsen kanssa erosta – mitä myönteisiä asioita hän kertoo? Kuinka toimitte vanhempina, jotta hänelle jää nämä hyvät muistot? 

Suunnitelmapohja sisältää käytännön kannalta tärkeitä seikkoja. Tällaisia ovat muun muassa yhteydenpitosuunnitelma tilanteessa, jossa lapsi on toisen vanhemman luona, kustannusten jakoa koskevia kysymyksiä, yhteydenpitoa kouluun koskevia kysymyksiä sekä terveydenhuollon järjestämiseen liittyviä kysymyksiä.

Vaikka suunnitelmassa päästäisiin vain osittaiseen yhteisymmärrykseen, voidaan sen laatimisessa nähdä useita etuja ja vain vähän menetettävää, jos vähääkään. Kirjallisiksi puetut tavoitteet ja suunnitelmat toteutuvat usein paremmin, kuin ei-kirjalliset tavoitteet. Lapsen edun tarkastelu kynän ja paperin kanssa parhaassa tapauksessa konkretisoi asian sellaiseksi, mikä syrjäyttää ehkä päällimmäisenä olevia eron tai muutoksen kielteisiä tunteita erikseen käsiteltäviksi asioiksi.

Suunnitelma pysyy vain suunnitelmana, eikä ole sopimus lapsen huoltoa- ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa. Suunnitelma voi kuitenkin toimia suunnannäyttäjänä mentäessä keskustelemaan lastenvalvojan kanssa, joka voi vahvistaa täytäntöönpanokelpoisen sopimuksen lapsen huoltoa, asumista, tapaamista ja elatusta koskien.

Törkeän huolimattomuuden tasosta

Törkeä huolimattomuus on käsitteenä perusmuotoisen huolimattomuuden ja tahallisuuden välimaastoon sijoittuva tuottamuksen muoto, jota on sinänsä mahdotonta määritellä sanatarkasti. Itse olen aikanani käsitellyt törkeää huolimattomuutta käsitteenä lähes puolen sivun verran (Hokkanen 2013), mutta tuolloinen käsittely liittyi enemmän myyjän törkeään huolimattomuuteen asuntokaupassa ostajan reklamaatio-oikeuden menettämisen poistavana tekijänä, eikä silloin sanottu mitenkään sovellu nyt käsiteltävään artikkeliin.

Nyt käsiteltäväksi tulee Turun hovioikeuden 19.6.2017 antama ratkaisu 16/141315, Asianro R 16/2180, jossa oli lyhykäisyydessään kysymys yleisvaaran aiheuttamisesta ja hovioikeusvaiheessa vahingonkorvausvelvollisuudesta suhteessa vakuutusyhtiöön. Asiassa on lyhyesti ollut kyse siitä, että nuori naishenkilö on sytyttänyt kynttilän sekä jättänyt sen palamaan television päälle ilman valvontaa lähtiessään asunnosta. Kynttilää ei siis alun perin ollut jätetty palamaan ilman valvontaa, vaan aluksi huoneessa oli ollut henkilöitä kynttilää vahtimassa. Henkilöiden poistuttua kynttilä oli kuitenkin unohtunut huoneistoon ja sittemmin aiheuttanut tulipalon. Hovioikeus on nimenomaisesti todennut, että pelkästään sitä, että vastaaja oli unohtanut sammuttaa kynttilän lähtiessään asunnosta, ei voida pitää törkeänä huolimattomuutena.

Sen sijaan hovioikeuden mukaan vastaajan olisi tullut ymmärtää, että sytyttäessään kynttilän, jossa oli ollut kiinni palavaa pahvia tai paperia ja kun kynttilä oli asetettu palamaan television päälle ilman palamatonta alustaa, on aiheutunut ilmeinen vaara tulipalon syttymisestä. Ja nimenomaan unohtaessaan kynttilän palamaan tämän kohonneen vaaran huomioiden, oli vastaaja menetellyt tilanteessa törkeän huolimattomasti.

Ratkaisussa on siis ollut kyse vakuutussopimuslain 75 § 1. mom. mukaisesta törkeästä huolimattomuudesta ja sitä kautta siitä, onko vastaajalla velvollisuus korvata vakuutusyhtiölle tämän maksettavaksi tulleet kustannukset. Vakuutussopimuslain esitöidenkin mukaan törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta. Huolimattomuutta voitaisiin pitää törkeänä esimerkiksi silloin, kun henkilö tietoisesti laiminlyömällä normaalit varotoimet (tässä paloturvallinen alusta ja papereiden poistaminen kynttilästä) saa aikaan tilanteen, jossa vahingonvaara on suuri.

Väännetään vielä ylläsanottu selkokieleksi: jos vastaaja olisi jättänyt kynttilän palamaan paloturvalliselle alustalle, hovioikeus ei luultavasti olisi katsonut vastaajan huolimattomuuden olleen törkeätä, vaikka menettely olisi sitten aiheuttanut tulipalon. Tässä juuri tavallisten varotoimien laiminlyönti yhdistettynä unohdukseen muodosti törkeän huolimattomuuden.

Allekirjoittaneella ei ole hovioikeuden ratkaisusta hirveästi valittamista, vaikka kyseessä eittämättä on ollut rajatapaus. Kuten todettua, törkeän huolimattomuuden raja on korkealla, ja tämän ratkaisun myötä sitä tuotiin ehkä hieman alemmaksi. Kyseisellä ratkaisulla (jäädessään lainvoimaiseksi) saattaa olla jonkinlaista ennakkopäätösarvoa törkeän huolimattomuuden rajaa arvioitaessa.

Vastaaja siis velvoitettiin korvaamaan vakuutusyhtiölle (ilmeisesti taloyhtiön vakuutusyhtiö) tämän suorittamat korvaukset vakuutussopimuslain mukaisesti. Hovioikeus kuitenkin katsoi kohtuulliseksi sovitella korvausvelvollisuutta yhteen kolmasosaan vakuutuskorvauksen määrästä, erityisesti huomioiden vastaajan varattomuus. Törkeän tuottamuksen lievähkön asteen merkitystä kohtuullistamisessa hovioikeus ei tietenkään perusteluissaan maininnut, kun se ei sovittelulle sinänsä lain mainitsema peruste ole, mutta henkilökohtaisesti uskon silläkin olleen oma painoarvonsa korvattavan määrän merkittävässä sovittelussa.

Vesivahingon korvaaminen - Suihkuun nukahtaminen vs. huonosti vetävä viemäri

Vastakkainasetteleva otsikko herättää varmasti mielenkiintoa nyt, kun hallituskriisikin on kuulemma ratkennut. Pyydän rauhoittumaan, koska artikkeli alkaa pykälillä.

Lähtökohta on, että osakkeenomistajan on korvattava vahinko, jonka hän on myötävaikuttamalla asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut taloyhtiölle, toiselle osakkeenomistajalle taikka muulle henkilölle. Menettely on huolimatonta, jos se on aiheutettu rikkomalla esimerkiksi osakkeenomistajan kunnossapitovastuuta koskevia asunto-osakeyhtiölain säännöksiä tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä eikä osakkeenomistaja osoita menetelleensä huolellisesti. Tämä ns. käännetty todistustaakka perustuu siihen, että osakkeenomistajalla on osakehuoneiston haltijana yleensä paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä kuin taloyhtiöllä (vrt. tässä blogissa aiemmin käytyyn kiistaan Rantanen v. Hokkanen). Vahingonkärsijän on kuitenkin yleensä osoitettava asunto-osakeyhtiölain säännöksen tai yhtiöjärjestyksen määräyksen rikkominen, vahinko ja sen määrä sekä syy-yhteys. 

Osakkeenomistajan on seurattava vuokralle antamansa huoneiston kuntoa. Osakkeenomistaja voi yleensä luottaa siihen, että vuokralainen ilmoittaa vuokranantajalle huoneistossa ilmenneistä vahingoista ja puutteista. Jos osakkeenomistajalla on kuitenkin vuokralaisen käyttäytymisen tai yhteydenottojen perusteella taikka muusta syystä aihetta olettaa, että vuokralainen ei huolehdi vuokrasuhteeseen perustuvasta huolenpitovelvollisuudestaan, on osakkeenomistajan huolehdittava siitä, että huoneiston kunto tarkistetaan. Osakkeenomistaja ei voi olla vastuussa sellaisesta vuokralaisen aiheuttamasta vahingosta, josta osakkeenomistaja ei ole tiennyt eikä olisi voinut tietää tai jota osakkeenomistaja ei ole tavanomaisella huolellisella toiminnalla voinut estää.

Siirrytään nyt Vaasan hovioikeuden 5.6.2017 antamaan ratkaisuun, jossa hovioikeus katsoi näytetyksi, että asunnossa aiheutunut vesivahinko oli johtunut ensisijaisesti siitä, että vesihana oli jäänyt pitkäksi aikaa auki vuokralaisen nukahdettua suihkuun. Kylpyhuoneeseen oli tästä johtuen valunut niin paljon vettä, että huonosti vetänyt viemäri ei ollut kyennyt vetämään kaikkea vettä ja vesi oli tulvinut kylpyhuoneesta muualle asuntoon ja myös kahteen alempana olleeseen asuntoon. Hovioikeuden mukaan vahingon syntymiseen oli näin ollen myötävaikuttanut myös se, että viemäri oli vetänyt huonosti.

Hovioikeus katsoi esitetyn todistelun perusteella, ettei vuokranantaja ollut tietoinen viemärin huonosta kunnosta tai siitä, että viemäri vetäisi huonosti. Vuokranantajalla ei myöskään vuokralaisen käytöksen tai kenenkään yhteydenottojen perusteella syytä olettaa, että vuokralainen ei ollut huolehtinut kunnossapito- tai ilmoitusvelvollisuudestaan. Hovioikeus päätyi näillä perusteilla siihen ratkaisuun, että vuokranantaja ei ollut vastuussa asunto-osakeyhtiölle aiheutuneesta vahingosta myöskään siltä osin kuin viemärin tukkeutuminen on myötävaikuttanut vahinkoon.

PS. Selvää lienee, että taloyhtiö on vaatinut korvauksia osakkeenomistajalta vain siitä syystä, että vuokralaisella ei ole ollut varoja korvausten suorittamiseen, eikä vuokralaisella ollut kotivakuutusta. Vuokranantajan kannattaa siis tavalla tai toisella pyrkiä varmistamaan, että vuokralaisella tosiasiassa on asianmukainen kotivakuutus (hyvän vuokralaisen lisäksi). Tämä siis siitä huolimatta, että hovioikeuden mukaan osakkeenomistajalla ei ole velvollisuutta asunto-osakeyhtiöön nähden edellyttää vuokralaiseltaan kotivakuutusta.

Meteliä naapurista - missä menee raja ja riittääkö yhden naapurin kokema haitta?

Asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n perusteella yhtiökokous voi päättää, että osakkeenomistajan hallinnassa oleva osakehuoneisto on enintään kolmen vuoden ajaksi otettava yhtiön hallintaan, muun muassa jos osakehuoneistossa vietetään häiritsevää elämää.

Asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan osakehuoneistoa ei saa ottaa yhtiön hallintaan, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys. Asunto-osakeyhtiöllä on näyttötaakka siitä, että asukas on aiheuttanut häiriötä, jolla on vähäistä suurempi merkitys.

Turun hovioikeus käsitteli ratkaisussaan 1.6.2017 (Nro 495 Dnro 16/1539) häiritsevän elämän laatua suhteessa siihen kysymykseen, milloin häiriöllä on vähäistä suurempi merkitys.

Hovioikeuden ratkaisua edeltäneen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ratkaisun perusteluissa on todettu seuraavaa:

A:n kertomuksen perusteella ei käräjäoikeuden arvion mukaan voida sulkea pois, että hänen asunnostaan kuuluu ääntä kello 22 jälkeen. Hän on kertonut ryhtyvänsä ruuanlaittoon töistä tultuaan, ja kellon olevan tuolloin lähes 21 jos hänen työvuoronsa on loppunut kello 20. Hän on myöntänyt kissanpennun juosseen öisin asunnossa ja hän on kertonut imuroineensa kissanhiekkaa hiekkalaatikon ympäriltä laatikkoa siivotessaan. Edelleen hän on kertonut hänen ystävänsä ja aikuisten lastensa yöpyvän toisinaan hänen luonaan. Toisaalta A:n kertomuksesta ei ole pääteltävissä, että kolina jatkuisi pitkälle yöhön tai että se voimakkuudeltaan ylittäisi vähäistä merkityksellisempää ääntä. Niinä kertoina, kun poliisit on soitettu paikalle asunnosta kuuluneen juhlinnan vuoksi, asunnossa on A:n myöntämisenkin mukaan ollut juhlat vielä kello 22 jälkeen. Näitä kertoja on kuitenkin ollut vain kaksi ja kahden vuoden välein, eikä juhlinnan ole osoitettu jatkuneen A:n kertoman kello 22.30 jälkeen. Tämän kaltaisia ääniä ei voida pitää sellaisina, että perustetta asunnon hallintaan ottamiselle olisi olemassa.

Naapurin häiriöpäiväkirjan mukaan A: asunnosta on kuulunut muun muassa huonekalujen siirtelyä, siivousta, tavaroiden tiputtelua ja keskustelua vielä klo 01:30 jälkeen ja vielä A:lle annetun varoituksenkin jälkeen puolen yön jälkeen tapahtuvaa kolistelua ja keittiössä paukuttelua sekä kovaäänistä kokkausta toisena päivänä kl 22:30. Tämän lisäksi asunnosta on kuulunut puolen yön jälkeen kovaäänistä tiskaamista ja imurointia, mikä on tapahtunut yöaikaan sekä yhtenä yönä laulua ja huutoa kello 04:00.

Käräjäoikeus on ratkaisussaan päätynyt siihen, ettei tämän kaltaisia ääniä voida pitää enää sellaisina normaaleina elämisen ääninä, joita kerrostalossa asuvien tarvitsee naapuriltaan sietää.

Hovioikeus on päätynyt ratkaisussaan toiseen lopputulokseen häiritsevän elämän merkityksen suhteen.

Arvioitaessa yleisesti häiritsevää elämää sitä pitää tarkastella sen pohjalta, mitä objektiivisesti arvioiden pidetään häiritsevänä eikä siten, mitä esimerkiksi tietty naapuri pitää häiritsevänä (Sillanpää, Vahtera: Asunto-osakeyhtiölaki käytännössä, 2011 s. 243).

Ilta- tai yöaikaan tapahtuvat häiriöt muodostavat yleensä hallintaanoton perusteen vähäisempinäkin kuin päiväsaikaan tapahtuva häiritsevä elämä. Jonkin verran äänihaittaoja asumisesta kuitenkin aina aiheutuu ja niitä tulee sietää. Liikkuminen asunnossa ei voi olla yölläkään täysin kiellettyä.

Hovioikeus on perusteluissaan todennut, että A:n naapurissa asuvat henkilöt ovat todennäköisesti kuulleet ääntä A:n asunnosta ja kokeneet äänet häiritseviksi. Hovioikeus on kuitenkin katsonut häiriintymisen varsin subjektiiviseksi kokemukseksi.

Tapauksessa A:n muut naapurit eivät olleet vastaavasti häiriintyneet A:n kissanpennun yöllisistä liikkeistä, ruuanlaitosta yöaikaan, asunnossa käydyistä keskusteluista, eikä yksittäisistä ilmeisimmin jatkojuhlistakaan. Hovioikeus toteaakin, että mitä useammille asukkaille häiriötä aiheutuu, sitä vaikeampi on katsoa, että häiriöllä olisi vain vähäinen merkitys, vaikkakaan tämä ei tarkoita, että huoneiston hallintaanotto voitaisiin sulkea pois yksin sen perusteella, että häiriötä on aiheutunut ainoastaan yhden asunnon asukkaille.

Hovioikeus antoi painoa-arvoa ratkaisussaan todistajana kuullun V:n kertomukselle, joka oli kiinnittänyt huomiota ääniin vasta paljon häiriöstä valittanutta naapuria myöhemmin ja todennut ääniä kuullun vain harvakseltaan, noin kerran kahdessa-kolmessa viikossa. Äänet eivät olleet estäneet nukkumista tai herättäneet todistajaa. Lisäksi seinänaapuri L kertoi, ettei A:n asunnosta ole kuulunut minkäänlaista häiriötä.

Hovioikeus piti mahdollisena, että A:n alapuolella asuvan naapurin asuntoon äänet kantautuvat parhaiten. Objektiivisuusarviossa hovioikeus kuitenkin totesi, että myös muiden naapurien olisi tullut kokea A:n asunnosta kuuluvat äänet tietyssä määrin häiritseviksi, jotta vähäistä suuremman merkityksen sisältö olisi täyttynyt.

Hovioikeus totesi perusteluissaan lisäksi, että mikäli häiriöt ovat seurausta taloyhtiön vastuulle kuuluvasta puutteellisesta äänieristyksestä, perustetta hallintaanottamiselle ei ole.

A voitti oikeudenkäyntinsä hovioikeuden katsoessa jääneen näyttämättä, että A:n asunnossa olisi vietetty häiritsevää elämää, jolla olisi ollut objektiivisesti katsottuna vähäistä suurempi merkitys. Asunnon hallintaanotolle ei ollut perusteita.

Mitä asiasta voidaan oikeudellisesti tai vähemmän oikeudellisesti päätellä?

Hovioikeus vetää nähdäkseni oikeanlaista rajaa sille, milloin meluhaittojen suhteen ollaan liian herkkänahkaisia ja milloin on asiassa aihetta valittaa.

Yöllä on voitava liikkua asunnossa, niin kissan kuin ihmisenkin. Yöllä on voitava saada myös ruokailla ja ehkä jopa varovasti tiskata astiatkin. Vähintään kerran vuodessa saa yöllä myös keskustella. Hyvä niin.

Toisaalta hovioikeus on perustelussaan myös maininnut taloyhtiön vastuulla olevan sellaisen riittävän äänieristyksen, mikä ei ole puutteellinen. Puutteellisen äänieristyksen määritelmä muodostuukin aivan uudeksi kysymykseksi ja hankalaksi sellaiseksi, sillä talo on voitu rakentaa rakennusajankohdan mukaisten määräysten mukaan oikein ja olla silti erittäin huonosti äänieristetty. Puhutaan esimerkiksi niin sanotuista kananpaskaseinistä, jotka eivät juuri eristä ääntä.

Ensimmäiset suomalaiset suositukset kerrostalohuoneistojen väliselle äänieristävyydelle julkaistiin vuonna 1955. Ne määrittelivät ilmaäänieristävyyden asuinhuoneistojen välillä 4 dB ja askeläänieristävyyden 9 dB alhaisemmiksi kuin vuonna 2000 voimaan astuneet määräykset. Seuraavalla vuosikymmenellä raja-arvot saavutettiin vain 50-60 prosentissa rakennetuista asuinkerrostaloista. Myöhempinä vuosikymmeninä Suomen rakentamismääräyskokelman julkaisun myötä tavoite saavutettiin 93-100 prosenttisesti. 50 vuodessa on siten tapahtunut paljon: vaatimukset äänieristämisen suhteen ovat tiukentuneet ja vaatimuksiin on vastattu valvonnan vuoksi entistä paremmin. Äänieristykseen tyytymättömien asukkaiden määrä onkin laskenut vuoden 1965 40 prosentista vuoden 2005 7 prosenttiin haastattelututkimusten perusteella.

Ongelma koskettanee siten lähimmin heitä, jotka asuvat vanhemmissa taloyhtiöissä eli 1950 - 1990 -luvuilla rakennetuissa. Sotien jälkeen säästettiin kustannuksissa ja myös rakennusaineissa eniten. Ennen sotia rakennettujen talojen äänieristys vaihtelee erittäin hyvästä huonoon tai erittäin huonoon. Esiin nouseekin kysymys, milloin taloyhtiön vastuulla on korjata vanhempien talojen rakenteita siten, että ne äänieristyksen heikkous ei olisi rakenteellinen puute? Intressipunninnassa vaakakupeissa ovat taloyhtiölle lähes kohtuuttomaksi nousevat kustannukset sekä asukkaalle terveydellisin syin perusteltava oikeus asumiseen ilman meluhaittaa. Asia ei ratkea tässä artikkelissa.

Asianajajakunnan arvon laskemisesta ynnä muusta

Moni varmasti luki viime viikolla iltapäivälehdistä tapauksesta, jossa suhteellisen tunnettu helsinkiläinen asianajaja sai hiljattain varoituksen juotuaan olutta (!) toimiessaan avustajana kuulustelussa. Tämän artikkelin varsinainen tarkoitus ei ole kauhistella kyseistä käsittämätöntä toimintaa sinänsä, mutta tehdään niin kuitenkin alkulämmittelyksi.

Allekirjoittaneen on ensinnäkin hyvin vaikea ymmärtää, miten tilanne on käytännössä edennyt. Onko kyseinen asianajaja raahannut salkussaan olutpullon poliisilaitokselle ja kesken kuulustelun, janon ehkä yllätettyä, päättänyt korkata sen ja ottaa huikan? Jos tapahtumasarja on edennyt edes suunnilleen näin, enkä oikein keksi miten muutoinkaan se olisi voinut edetä, ei allekirjoittanut voi kuin ilmaista syvää ihmetystään kyseisen asianajajan arvostelukyvyn puutteesta. On ihan käsittämätöntä, että asianajajalle voi tulla kuvatun kaltainen toiminta kyseisessä tilanteessa edes mieleen. Iltalehden uutisen mukaan kyseinen asianajaja oli myös kärynnyt kannabiksen käytöstä vapaa-ajallaan ja lähettänyt päämiehelleen intiimin kuvaviestin, kertomansa mukaan vahingossa. Todettakoon että kannabiksesta käryämistä allekirjoittanut liberaalina veikkosena pitää näistä tässä kontekstissa sinänsä lievimpänä rikkomuksena, koska se on ilmeisesti tapahtunut vapaa-ajalla ja ilmeisesti vailla mitään kontaktia asianajotyöhön.

No, se siitä ihmettelystä. Iltalehden uutisesta selvisi myös, että kyseinen asianajaja on toiminut hieman vastaavalla tavalla aikaisemminkin ja saanut ”muutama vuosi” sitten Asianajajaliiton yhteydessä toimivalta riippumattomalta valvontalautakunnalta niin ikään varoituksen soiteltuaan oikeustalolle humalassa pyrkien keskeyttämään siellä käynnissä olleen istunnon sekä menneen myöhemmin paikan päälle voimakkaasti päihtyneenä. Kyseessä ei siis nyt ollut ensimmäinen kerta tai ainutkertainen erehdys, ja molemmilla kerroilla alkoholin kanssa on läträtty nimenomaan asianajotyötä hoitaessa ja asianajajan ominaisuudessa, mikä tekee sanotusta toiminnasta erityisen paheksuttavaa.

Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta voi rangaista asianajajia esimerkiksi huolimattomasta, epäasiallisesta tai vilpillisestä menettelystä käyttämällä neliportaista asteikkoa. Seuraamuksena voidaan langettaa huomautus, varoitus, seuraamusmaksu tai erottaa asianajaja asianajajaliitosta. Tässä tapauksessa siis molemmilla kerroilla asianajajalle on lätkäisty ainoastaan toiseksi lievin seuraamus. 

Kyseinen asianajaja on molemmissa tapauksissa saanut varoituksen toimittuaan hyvän asianajajatavan 3.5 kohdan vastaisesti, tarkemmin siis toimimalla tavalla, joka on ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa tai vähentänyt luottamusta asianajajakuntaan.

Allekirjoittanut on tässä tapauksessa kuitenkin sitä mieltä, että langettaessaan toistuvasti noin lievän seuraamuksen sanotun kaltaisesta hyvin paheksuttavasta ja erittäin huonoa arvostelukykyä osoittamasta suoraan asianajotyöhön liittyvästä toiminnasta, asianajajaliitto on itse alentanut asianajajakunnan arvoa ja siihen kohdistuvaa luottamusta huomattavasti enemmän kuin kyseinen asianajaja. Lehtien kommenttipalstat täyttyivät tämän tuoreimman uutisen jälkeen ihmettelystä ja asianajajaliiton nimittelystä rosvokerhoksi tai hyväveli-verkostoksi, eikä näitä lausuntoja nyt sanotun valossa voi erityisesti tuomita.

Vertailun vuoksi todettakoon, että esimerkiksi 20.10.2015 annetussa ratkaisussa valvontalautakunta oli langettanut hovioikeuden pääkäsittelyssä päihtyneenä esiintyneelle asianajajalle seuraamusmaksun, eikä kyseisestä ratkaisusta ilmene, että toiminta olisi ollut toistuvaa tai asianajaja olisi aiemmin toiminut vastaavalla tavalla. Nyt oli rikkeen toistuvuudesta huolimatta päädytty jostakin syystä huomattavasti lievempään seuraamukseen. Todettakoon vielä loppuun, että ainakin Asianajajaliiton puheenjohtajan tulkinnan mukaan ne bis in idem -kielto (suomennetaan tällä kertaa vaikka kaksoisrangaistavuuden kielloksi) esti seuraamusmaksun määräämisen tällä kertaa, koska kyseinen asianajaja oli saanut kannabis-tempustaan sakkorangaistuksen, mitä tulkintaa allekirjoittanut ei pidä ollenkaan itsestään selvänä. Selvää on joka tapauksessa, ettei kyseinen kielto olisi estänyt asianajajaliitosta erottamista (tästä esim Helsingin hovioikeus 2014:10, diaari H 13/2855), joka olisi tässä tapauksessa ollut ainoa hyväksyttävissä oleva seuraamus.

Pakkotilasta hieman - Voiko ihmishengen uhrata toisen hengen pelastamiseksi?

Pakkotila on tilanne, jossa jonkin oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi pakottavasta ja välittömästi uhkaavasta vaarasta, joudutaan uhraamaan toinen oikeudellisesti suojattu etu. Rikoslain mukaan oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet. Jos oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole pidettävä sallittuna, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon pelastettavan edun tärkeys, tilanteen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekä muut seikat.

Pakkotilaa ei tule sekoittaa hätävarjeluun, vaikka niillä on yhteisiä piirteitä. Hätävarjelussa vaara aiheutuu oikeudettomasta hyökkäyksestä, kun taas pakkotilassa vaara aiheutuu esimerkiksi luonnonilmiöstä tai eläimestä. Usein käytetty esimerkki pakkotilasta on tilanne, jossa joku kovalla pakkasella murtautuu toisen omistamaan taloon pelastautuakseen paleltumiselta. Toinen yleinen esimerkki pakkotilasta koskee koiran hyökkäystä. Tässä tilanteessa henkilö voi pakkotilatekona puolustautua vaikka potkaisemalla koiraa silläkin uhalla, että koira menehtyy.

Pakkotilan sallittavuuden arvioinnissa on kyse intressivertailusta. Lähtökohta on, että ihmishenki on kaikkein arvokkain intressi. Hengen pelastaminen pakkotilassa syrjäyttää siis käytännössä kaikki muut suojattavat intressit. Tämä sääntö ei kuitenkaan ole poikkeuksetonta. Tällöinhän henkilö voitaisiin esimerkiksi pakottaa luovuttamaan verta hengenvaarassa olevalle, jos se olisi ainoa pelastuskeino. Tämä johtuu siitä, että tietyn kynnyksen on ylityttävä ennen kuin henkilöllä on oikeus ryhtyä arvioimaan kahden edun välisiä painoarvoja sellaisessa tilanteessa, joka johtaa lakiin sisältyvän kiellon rikkomiseen. Kun kyse on samanarvoisista eduista, tulee lain säännösten rikkomisesta pidättäytyä. Näin ollen pelastettavan edun on oltava olennaisesti uhrattua etua painoarvoltaan suurempi. 

Edellä mainitun perusteella ei tietty ole sallittua uhrata ihmishenkeä toisen ihmishengen pelastamiseksi. Oikeuskirjallisuudessa katsotaan yleisesti, että kielto uhrata toisen henki toisen hengen pelastamiseksi pätee silloinkin, kun toisen elämä on aivan lopussa ja toisen vasta alkanut. Hankalampi kysymys kuitenkin on, että voidaanko yksi ihmishenki uhrata esimerkiksi kymmenen ihmishengen pelastamiseksi. Rikosoikeudessa on yleisesti katsottu, että toisen hengen uhraaminen ei ole milloinkaan sallittua. Tämä on tietty yksinkertainen vastaus ongelman määrittelyyn, muttei kuitenkaan anna vastausta kaikkiin tilanteisiin.

Otetaan kuvitteellinen esimerkki: Rautatievaihteen käytöstä vastuussa oleva henkilö huomaa, että juna on lähestymässä vaihdealuetta, jossa junarata haarautuu kahteen suuntaan. Toisessa suunnassa radalle on sarjakuvatyyliin köytettynä yksi henkilö ja toisessa suunnassa viisi henkilöä. Juna lähestyy vaihdealuetta eikä sitä ole mahdollista pysäyttää ennen sidottuja henkilöitä. Vaihteenhoitaja on työnsä puolesta vastuussa ihmisten turvallisuudesta vaihdealueella. Jos vaihteen asennon perusteella juna olisi jatkamassa matkaa siihen suuntaan, jossa on viisi ihmistä köytettynä, vaihteenhoitajan tietoinen toimimattomuus (laiminlyönti) johtaisi määrällisesti suurempaan ihmishenkien menetykseen. Jos taas vaihteenhoitaja vaihtaisi vaihdetta, vaihteenhoitaja tekisi tahallisen ja tietoisen teon, joka johtaisi yhden henkilön kuolemaan.

Esimerkki on sinänsä varsin tarkoitushakuinen, mutta tarkoitus onkin osoittaa yksinkertaisella esimerkillä, että yleisesti lausuttu periaate "ihmishengen uhraaminen ei ole milloinkaan sallittua" ei anna oikeusteoreettisella tasolla tarpeeksi kattavaa vastausta. Selvää lienee joka tapauksessa, että vaihteenhoitaja jätettäisiin rangaistukseen tuomitsematta, kun otetaan huomioon pelastettavan edun tärkeys ja tilanteen yllätyksellisyys. Eri asia on, että syyllistyykö vaihteenhoitaja rikokseen.